Uutiset
Vankka perheyhtiö jatkaa laadukkaalla linjalla – I. Laurell Oy panostaa tuotekehitykseen

Päällirakenteiden asiantuntija I. Laurell Oy on vuodesta 1984 valmistanut hake-, turve- ja sora-alan kuljetusliikkeille huippuluokan kalustoa, jonka avulla asiakkaan toimintavarmuus ja tehokkuus vastaavat alan koviin vaatimuksiin. I. Laurell on tunnettu erityisesti ketjupurkuteknologian edelläkävijänä ja yrityksen käyttämä Peuralan Konepajan hammasvälitysvaihteisto on asettanut alalle normit niin luotettavuuden kuin nopeuden suhteen. I. Laurell Oy jatkaakin edelleen vahvaa panostusta tuotekehitykseen, jossa otetaan huomioon etenkin asiakkailta saatu arvokas palaute.

Laurellin suvussa metallia on totuttu käsittelemään vuosikymmenten ajan ja jo Reijo ja Markku Laurellin isoisä toimi Urjalassa kyläseppänä. Veljesten isä Ilmari Laurell perusti I. Laurell Oy:n 80-luvulla ja yrityksessä vahvasti aina mukana olleet Reijo ja Markku ottivat yrityksen kokonaan nimiinsä vuonna 2018. Yrityksen vahvoista osaamisalueista turvepuolen päällirakentaminen on ympäristöpoliittisista syistä kärsinyt viime aikoina raskaasti, mutta Laurell Oy:n monipuolisuus on osoittanut toimivuutensa ja painopiste on siirtynyt voimakkaasti hakekuljetusten puolelle. Suuntaus alalla on selvästi entistä isompiin yksiköihin ja niinpä Laurell Oy on valmistanut asiakaskunnalleen jopa sadan tonnin kokonaispainoon yltävän ja yli 200 kuution HCT-hakeyhdistelmän.
Teknologia kehittyy
Lainsäädännön muutokset ovat muuttaneet kuljetusalaa ja tämä näkyy luonnollisesti myös valmistavalla puolella. ”Seuraamme kehitystä tarkoin, ja kokoluokkien sekä keveyden lisäksi muutoksia tapahtuu alalla runsaasti. Jokainen tuotteemme on pitkälti räätälöity asiakkaan yksilöllisten toiveiden mukaisesti ja näin taataan sen soveltuvuus omiin työtehtäviin.”, kertoo Reijo Laurell.

Vahvat verkostot
Koronan aiheuttama komponenttipula ei ole I. Laurellin toimintaa juurikaan häirinnyt. ”Raaka-aineiden kanssa ei ole ongelmia tullut ja toiminta on säilynyt vakaassa vauhdissa. Meillä on hyvin toimiva alihankintaverkosto ja useita hyviä yhteistyökumppaneita. Tällä hetkellä valmistamme noin tusinan verran hakevaunuja vuodessa sekä jonkin verran sorakalustoa, ja tilauskirjamme ovat täyttyneet mukavalla tahdilla. Panostamme edelleen määrän sijasta laatuun ja asiakaspalaute onkin kertonut esimerkiksi ketjupurkukoriemme pitkästä käyttöiästä vetoautojen vaihtuessa edessä kilometrimäärien vuoksi”, lisää Laurell.

Laurellin veljesten vahvuutena on myös vankka tuntuma niin asiakkaiden tilanteisiin kuin omaan valmistuspuoleen. Miehet ovat ahkerasti mukana myös tuotannon toiminnassa mikä näkyy suoraan kokonaistilanteen hallinnassa. ”Päällirakentamisessa on ammattimaisuudesta huolimatta yhä paljon vanhan ajan käsityöperinnettä ja onkin hienoa, että isämme ja isoisämme perinne jatkuu konkreettisesti myös tulevaisuudessa”, tiivistävät Markku ja Reijo Laurell.
- Lue myös: Daf CF 530 – Jämäkkä sora-auto