Uutiset

Kuljetuskalusto

Täyssähköinen Mercedes-Benz eActros jakeluliikenteessä

Sähkö tekee tuloaan kuorma-autojenkin käyttövoimaksi, ja Mercedes-Benz eActros on yksi ensimmäisistä Suomessa myytävistä sähkökäyttöisistä raskaista kuorma-automalleista. Syyskuussa Oulun seudulla aloitti liikennöinnin Suomen pohjoisin eActros.

Vuoden 2023 aikana sähkökäyttöisten kuorma-autojen määrä on Suomessa yli 2,5-kertaistunut, ja vuoden lopussa niitä oli rekisterissä 66 kappaletta. Niin oivallinen, kuin sähkö liikkuvan kaluston energialähteenä onkin, varsinkin raskaiden kuorma-autojen kohdalla akkujen ominaisuudet ja niiden lataaminen asettavat vielä rajoja sujuvaan pitkien matkojen liikenteeseen.

70-vuotias Kaukokiito tekee aktiivisesti työtä oman toimintansa ympäristökuorman alentamiseksi, ja yhtenä tienä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen on sähkökäyttöisten autojen käyttöönotto. Kaukokiidon osakasliikennöitsijä, perinteikäs rovaniemeläisyhtiö Ilmari Lehtonen Oy otti syyskuussa käyttöön kolmeakselisen Mercedes-Benz eActros 300 -sähkökuorma-auton.

”Kaukokiidon ja asiakkaittemme ympäristötavoitteet yhdessä loivat puitteet sille, että hankimme sähkökäyttöisen kuorma-auton jakeluliikenteeseen. Vielä tänä päivänä investointi sähköautoon on iso ja edellyttää, että myös meidän asiakkaallamme on intressi olla kehittämässä päästöttömiä kuljetuksia. Siten voimme taata, että auto on riittävän tehokkaasti liikenteessä”, kertoo Ilmari Lehtonen Oy:n toimitusjohtaja Timo Heiskanen.

Mercedes-Benz eActros 300
Suomen pohjoisin täyssähköinen Mercedes-Benz eActros liikennöi Oulun seudulla.

Ilmari Lehtosen eActros liikkuu kahdessa vuorossa muutamia vuorojen välissä olevia taukoja lukuun ottamatta sunnuntai-illasta lauantaiaamuun elintarvikkeiden ja kappaletavaran jakelutehtävissä. Ajoakkujen lataamista varten latauspiste on rakennettu sekä omaan että asiakkaan terminaaliin, ja lataaminen tehdään kuorman käsittelyn aikana.

Kolmella akkupaketilla

Ilmari Lehtonen Oy:n hankkimassa eActrosissa on kolme akkupakettia. Niihin saa varastoitua yhteensä 315 kWh sähköenergiaa, mikä on Timo Heiskasen mukaan riittänyt hyvin.

Lehtosella päädyttiin kolmeakseliseen autoon, jonka 12 700 kg:n kantavuus on myös riittävä. Lisäksi lyhyemmän akselivälin ja ohjaavan teliakselin ansiosta auto on ketterämpi, kuin vastaavan kokoisella kuormatilalla varustettu kaksiakselinen auto.

”Kuljettajat ovat pitäneet autosta, sillä se on hiljainen ja kulkee tasaisesti. Ennakoivalla ajotavalla autolla pystyy helposti ajamaan yhdellä polkimella”, Heiskanen sanoo.

Vehon Oulun korjaamolla tilat ovat valoisat ja avarat. Täysimittainen HCT-yhdistelmä mahtuu katkomatta sisälle.

Uudenlaista ajattelua

”Kyllä tässä uuden äärellä ollaan, ja paljon on uudenlaisia asioita täytynyt selvittää. Moni asia on toteutettava eri tavalla kuin polttomoottoriautossa, tai ainakin on varmistettava, että sähköautoon voi toteuttaa saman ratkaisun kuin dieseliin”, sanoo Suomen pohjoisimman eActrosin myynyt automyyjä Jarno Hietasaari Vehon Oulun toimipisteestä.

Esimerkkinä hän mainitsee FRC-luokitellun kuormakorin. Kori sinällään on tavanomainen Ekerin valmistama sivuaukeava kori, mutta luokiteltua sähkökäyttöistä kylmäkonetta ei siihen ole saatavilla. Ratkaisuna on normaali Thermo King 1200, jossa on sekä sähkö- että dieselkäyttö.

Normaalisti lämmönsäätö tehdään sähkökäytöllä, jolle virta otetaan auton ajoakuista Addvolt-inverterin kautta. Poikkeustilanteissa kylmää tai lämmintä voidaan tehdä uusiutuvaa dieseliä käyttävällä polttomoottorilla. Lehtosen eActrosin voi siis joskus nähdä tankkaamassa dieseliä!

Aluejohtaja Antti Langinkoski (vas.), huoltopäällikkö Jukka-Pekka Saukko ja kuorma-automyyjä Jarno Hietasaari toivottavat asiakkaat tervetulleiksi Vehon Oulun toimipisteeseen.

Myös korjaamon puolella autokannan sähköistyminen on otettava huomioon, ja uuden käyttövoiman edellyttämät henkilöstön koulutukset ovat käynnissä.

”Autoissa on paljon uutta tekniikkaa, ja korkeiden jännitteiden kanssa toimiessa myös turvallisuusasiat on otettava huomioon. Lisäksi uusiin laitteisiin täytyy tehdä merkittäviä investointeja”, sanoo Antti Langinkoski. Hän on Vehon hyötyajoneuvojen Pohjois-Suomen ja Pohjanmaan aluejohtaja, ja hänen vastuulleen kuuluvat Oulun, Rovaniemen, Kokkolan ja Seinäjoen toimipisteet.

Portti pohjoiseen

Vehon Oulun toimipiste on toiminut Oritkarissa syksystä 2021, ja se palvelee Oulun talousalueen ja Pohjois-Pohjanmaan asiakkaita.

”Toimipisteessä työskentelee noin 40 henkilöä, joista kolme neljästä jälkimarkkinoinnin tehtävissä, ja he käsittelevät on noin 500 työmääräystä kuukaudessa. Varaosanimikkeitä on varastossa noin 5 000”, Veho Oulun huoltopäällikkö Jukka-Pekka Saukko sanoo.

Kevyemmät hyötyajoneuvot ovat merkittävä asiakaskunta. Niille on omat nostimella varustetut korjaamopaikat.

Uusia paketti- ja kuorma-autoja Oulusta myydään noin 150 ja käytettyjä noin 200 vuodessa. Myös katsastuspalvelut ovat saatavilla saman katon alta. Toimitiloja on yhteensä 3 000 neliömetrin verran, ja kolmen hehtaarin tontilla on tilaa liikkua pidemmälläkin yhdistelmällä.

”Pihassa on hyvin tilaa, ja meillä on alueen ainut korjaamo, johon HCT-yhdistelmä mahtuu kokonaisena sisään”, kertoo Antti Langinkoski päätteeksi.



Lue seuraavaksi