Uutiset

Kuljetuskalusto

Scaniat kaupunkikuljetuksiin

Joulukuun alkupäivinä Scania esitteli uudet kaupunkiolosuhteisiin suunnitellut mallit. Samalla julkistettiin uusi moottori, joka laajentaa Scanian moottorivalikoimaa pienempään suuntaan.

Toiminnantäyteinen vuosi

Tutuksi tulleeseen tapaan Scania Suomi Oy:n väki toimitusjohtaja Henna Wickströmin johdolla kertoi puuropadan äärellä Scanian kuluneesta vuodesta. Kulunut vuosi on ollut Wickströmin mukaan hyvin kiireinen: ”Uuden sukupolven Scania-mallisto on laajentunut ja täydentynyt pitkin vuotta. Se tarkoittaa kaiken ulospäin näkyvän toimeliaisuuden lisäksi sitä, että esimerkiksi tuotekoulutusta omalle henkilöstölle on pidetty yhteensä yli 150 päivää.”

Elokuussa 2016 tapahtuneen uuden sukupolven ensiesittelyn jälkeen Scanian kuorma-automallistoon on tullut lukuisia uusia ohjaamo-, moottori- ja alustavaihtoehtoja. Wickströmin mukaan mallisto on nyt kattava, joskin joidenkin variaatioiden tuotanto alkaa vasta ensi vuoden puolella. ”Edellisen sukupolven autot on nyt myyty loppuun.” Henna Wickström toteaa. Viimeisimpänä tuotejulkistuksena Scania tuo markkinoille kaupunkiliikenteeseen suunnatut uutuudet: L-sarjan, 7-litran moottorin sekä P-sarjan Crew Cab -miehistöohjaamon.

Matala L-sarja

Scanian mukaan matalarakenteisten kuorma-autojen kysyntä maailmalla on jatkuvassa kasvussa. Sellaisia käytetään vilkasliikenteisissä kaupunkiolosuhteissa yhä useammin myös muiden kuin jätteenkeräilyautojen alustoina. Scanian vastaus kysyntään on uusi L-sarja.

Uudessa L-sarjassa ei tarvitse paljoa kiivetä päästäkseen kuljettajan paikalle. Kuvan auto on niiausasennossa, jolloin ohjaamon lattia on vain noin 80 cm:n korkeudella.

Leimallista L-sarjalle on eteen- ja alaspäin siirretty ohjaamo, joka on aina 200 cm pitkä eli samanpituinen kuin malliston makuuohjaamot ovat. Markkinointipäällikkö Olli Heikkinen kertoo, että Scanialla on toki aikaisemmassakin sukupolvessa ollut tarjolla vastaavanlainen Low Entry -malli, mutta se on ollut erikoistilausmalli, joka on valmistettu Scanian Laxån erikoisajoneuvotehtaalla. ”Uusi L-sarja on normaali sarjatuotantomalli ja sitä tullaan valmistamaan keväästä lähtien Scanian kokoonpanotehtailla muiden mallien mukana”, kertoo Heikkinen.

L-sarjan ohjaamoon noustessa on vain yksi 79 cm leveä askelma edellyttäen, että auto on varustettu sähköisestä seisontajarrusta aktivoituvalla niiaustoiminnolla. Ilman niiaustoimintoa olevissa autoissa on kaksi askelmaa ohjaamoon. Kaupunkiliikenteessä tärkeää lähialuenäkyvyyttä saadaan parannettua uudella valinnaisella, matkustajan oveen asennettavalla City Safe -ikkunalla, joka tuo mieleen 70-luvun LB-malleissa yleiset, vastaavanlaiset pienet ikkunat. City Safe -ikkuna on tarjolla myös P-sarjan autoihin.

Moottorivaihtoehtoina L-sarjaan on tarjolla useita. Tutusta viisisylinterisestä ja 9,3-litraisesta voimanlähteestä voi valita kolme dieseliä käyttävää tehovaihtoehtoa. Vuoden 2018 aikana L-sarjaan tulee tarjolle saman moottoriin pohjautuva kipinäsytytteinen kaasumoottori kahtena tehoversiona. Myöhemmin valittavana on myös uusi 6,7-litrainen, 6-sylinterinen dieselmoottori kolmena tehoversiona. Kaikkien moottoreiden yhteyteen saa joko Scania Opricruise -vaihteiston tai Allison-automaattivaihteiston.

Uusi 7-litrainen

Vuosien saatossa kuorma-automoottoreiden teho ja vääntömomentti suhteessa iskutilavuuteen on kasvanut jatkuvasti. Voimavarojen tarve ei välttämättä kaikissa tehtävissä ole kasvanut samassa tahdissa. Käyttäjät eivät kaikissa tapauksissa halua tarpeettoman tehokasta moottoria, joka usein on myös painava ja jopa epätaloudellinen.

Uutta pientä Scania-moottoria kutsuttaneen 7-litraiseksi, vaikka iskutilavuus on tarkemmin 6,7 litraa. Vaikka perustana on Cummins-moottori, on Scania muokannut ja varustanut siitä aidon Scania-moottorin.

Scanialla on vastattu asiakkaiden toiveisiin esittelemällä uusi 6,7-litrainen dieselmoottori täydentämään moottorivalikoimaa. Moottori on kuusisylinterinen ja siitä on tarjolla 220-, 250- ja 280-hevosvoimaiset vaihtoehdot. Uutta voimanlähdettä Scania on kehittänyt pitkäaikaisen kumppaninsa Cumminsin kanssa. Uuden voimakoneen perustarakenne on luotettavaksi osoittautuneen Cummins ISB6.7 -moottorin kanssa yhteinen. Scania on kuitenkin varustanut sen omalla moottorinohjausjärjestelmällä ja apulaitteilla. Niinpä Scanian DC 07 täyttää Euro 6 -päästönormit kiinteägeometrisella ahtimella ja ilman pakokaasujen takaisinkierrätystä.

Scanian uuden DC 07 -moottorin valtteja ovat keveys, mataluus ja hiljaisuus. Uusi moottori on 360 kg kevyempi kuin viisisylinterinen isoveljensä. Matalampi rakenne mahdollistaa sen, että P-sarjan ohjaamossa voi moottoritunnelia madaltaa 95 millimetriä ja näin saada ohjaamoon väljyyttä.

Uusi moottori voidaan valita nyt P-sarjan autoihin ja myöhemmin ensi vuonna uuden moottorin voi valita myös L-sarjan ohjaamon alle. Uuden moottorin saa myös kolmeakselisen alustan yhteydessä. Scanian mukaan se on kuitenkin parhaimmillaan ajossa, jossa kokonaispaino on 18 tonnia tai alle.

Crew Cab

Etenkin paloautoista tuttu Scanian miehistöohjaamo – Crew Cab – on myös siirtynyt uuteen sukupolveen. Crew Cab perustuu P-sarjan ohjaamoon ja on saatavissa kahdella eri pituudella. Vaikka ohjaamo soveltuu muihinkin käyttötarkoituksiin, on erityisesti pelastustoimen tarpeisiin kiinnitetty monissa kohdin huomiota.

Palo- ja pelastuslaitosten suosima miehistöohjaamo eli Crew Cab on myös siirtynyt uuteen sukupolveen.

Merkittävä uudistus on matkustamotilan erillinen lämmitys- ja tuuletuslaitteisto, joka parantaa matkustusolosuhteita merkittävästi. Moottorivaihtoehdot Crew Cabin yhteydessä ovat DC 09 ja DC 13, jolloin moottoriteho voi olla 280 – 500 hevosvoimaa.

Kestävää kehitystä

Scania Suomi Oy:n toimitusjohtaja Henna Wickström kertoi olevansa aidosti huolissaan ympäristön puhtaudesta: ” Scania tekee jatkuvasti työtä sen eteen, että sen valmistamilla tuotteilla tehtävä työ kuormittaisi mahdollisimman vähän ympäristöä.” Wickströmin mukaan biopolttoaineiden käyttö, mukautuvat huolto-ohjelmat ja digitalisaatio ovat askeleita ympäristön kuormituksen vähentämiseen. ”Meidän jokaisen täytyy kantaa vastuumme ympäristöstä parhaamme mukaan!”, Henna Wickstöm rohkaisi mantelia joulupuurostaan kiivaasti etsineitä läsnäolijoita.

www.scania.fi

Lue seuraavaksi