Uutiset

Kuljetuskalusto

Scania jatkaa raskaiden kuorma-autojen markkinajohtajana Suomessa

Scania 770 S

Poikkeuksellinen vuosi näkyi raskaiden kuorma-autojen ensirekisteröintien lukumäärässä. Rekisteröintien kokonaismäärä putosi hieman yli 20 prosenttia edellisvuodesta. Vuonna 2020 rekisteröitiin 2302 uutta raskasta kuorma-autoa, kun vastaava määrä vuonna 2019 oli 2893 ajoneuvoa. Scanian osuus ensirekisteröinneistä vahvistui ja markkinaosuus nousi 38,6 prosenttiin.

”Vuodet eivät ole veljeksiä! Vuonna 2019 teimme Scania Suomen historian ennätyksen rekisteröinneissä ja vuosi sitten kukaan ei osannut arvata mitä vuosi 2020 tuo tullessaan” sanoo Scania Suomi Oy:n myyntijohtaja Frej Svartsjö.

”Kevään tuotantoseisokit ja markkinoiden epävarmuus näkyy toki meidänkin tilastoissamme, mutta kaiken kaikkiaan vuoden tulokseen voi olla tyytyväinen. Huippulaadukas tuote on kehittynyt edelleen, ja erinomainen polttoainetalous on vakuuttanut kuljetusalan” jatkaa Frej Svartsjö.

”Teimme paljon töitä, jotta palveluverkosto, myynti ja kaikki toiminnot pysyvät toiminnassa pandemiasta huolimatta. Asiakkaamme ovat Suomen selkäranka ja meidän tulee pystyä tukemaan asiakkaitamme myös poikkeustilanteessa. Näin hyvä tulos vaikeana aikana vaatii erinomaista yhteistyötä meidän henkilökunnaltamme ja asiakkailtamme. Kiitos siitä!”, lisää Frej Svartsjö.

Vaihtoehtoisten polttoaineiden määrä pysyi vakaana

Vaihtoehtoisilla käyttövoimilla toimivia raskaita kuorma-autoja rekisteröitiin vuonna 2020 yhteensä 59 kappaletta. Kokonaisrekisteröinneistä se oli 2,6 %. Näistä Scanioita oli 28 kappaletta ja vaihtoehtoisten käyttövoimien osalta Scanian markkinaosuus oli 47,5 %.

Kaasukäyttöisten kuorma-autojen osuus kokonaisrekisteröinneistä ei juurikaan kasvanut verrattuna vuoteen 2019. Vaihtoehtoisten käyttövoimien tärkeys kuitenkin näkyi Scanian rekisteröinneissä. Esimerkiksi jätehuollon ajoneuvoissa Scanialla on lähes 70 % markkinaosuus ja jätteenkuljetukseen rekisteröidyistä Scanioista jo yli 20 % on kaasukäyttöisiä.

Korona näkyi linja-autotilastoissa

Selkeimmin koronapandemian vaikutukset näkyivät linja-autojen rekisteröintitilastoissa. Kokonaisrekisteröinnit putosivat suomessa yli 61 %. Scania säilytti raskaiden linja-autojen markkinajohtajuuden. Scanian markkinaosuus raskaiden linja-autojen rekisteröinneistä oli 33,8 %. Vaihtoehtoiset käyttövoimat näkyivät myös linja-autojen rekisteröinneissä. Vuonna 2020 uusista Scania-linja-autoista 19 % oli biokaasukäyttöisiä.

Verkosto vahvistui ja vahvistuu entisestään tulevaisuudessa

Palveluverkoston kehittäminen on jatkuvaa työtä ja nykyaikaisen menestyvän kuorma-auton takana tulee aina olla aina toimiva ja laadukas palveluverkosto. Vuoden 2020 aikana Scania uudisti Kouvolan toimipisteen ja Pirkkalaan avattiin täysin uusi palvelukeskus. Vuoden lopussa Scania myös ilmoitti uudistavansa Vaasan toimipisteen. Uusi toimipiste avataan Vikbyn alueelle Mustasaareen vuonna 2022.

Vahva tilauskanta vuodelle 2021

Syksyllä 2020 Scania julkisti kaksi merkittävää uudistusta mallistoonsa. Täysin uusi Scania sähkökuorma-autojen mallisto julkistettiin syyskuussa ja heti perään julkistettiin uudet taloudelliset Scania V8-moottorit raskaimpiin kuljetuksiin.

”Monipuolinen mallistomme täydentyi edelleen ja kehitystyö jatkuu täysillä koko ajan. Vuoden lopussa tilauskantamme oli suurempi kuin vuosi sitten ja tämä lupaa hyvää vuodelle 2021” kertoo myyntijohtaja Frej Svartsjö tyytyväisenä.

Lue seuraavaksi