Uutiset
Niemi-Korpi muuttaa Pirkkalassa uusiin tiloihin

Pirkkalassa päätoimipaikkaansa pitävä Niemi-Korpi Oy muuttaa uuteen osoitteeseen. Kauas ei lähdetä, sillä uudet upeat toimitilat alkavat olla valmiina Jasperintiellä kolmen kilometrin päässä nykyisestä osoitteesta. Avaralle tontille rakennetussa toimitilassa aloittaa myös SK-Katsastus Oy katsastuspalveluiden tarjoamisen kevyelle ja raskaalle kalustolle.
Neljä vuosikymmentä autokaupan alalla toiminut Niemi-Korpi Oy on kuljetusalan ammattilaisille tuttu Iveco-jälleenmyyjänä ja merkittävänä käytettyjen hyötyajoneuvojen kauppiaana. Yhtiön kolmesta toimipisteestä Pirkkalassa sekä Tupoksessa Niemi-Korvella on myynnin lisäksi tarjolla korjaamo-, varaosa- ja päällirakentamispalvelut. Turun toimipisteessä palvelee automyyjä.
Yhtiön päätoimipaikka on ollut Pirkkalassa Teollisuustiellä, mutta tämän lehden ilmestymisen aikaan muutto uusiin tiloihin on kiivaimmillaan. Muuttomatka ei ole tavattoman pitkä, melko tarkkaan kolme kilometriä, ja uusi osoite on Jasperintie 158.

”Vaikka kadun nimi vaihtuukin, käytännössä ollaan saman kadun varressa, edelleen Tampereen ohikulkutien välittömässä läheisyydessä”, Niemi-Korpi Oy:n toimitusjohtaja Miika Niemi-Korpi sanoo.
”Tässä on lähellä paljon asiakkaittemme kannalta tärkeitä toimijoita – palveluntuottajia ja toimeksiantajia. Se on ehdottomasti hyvä asia”, hän jatkaa.
Upouudet 2 000 neliömetrin toimitilat on suunniteltu ja rakennettu varta vasten Niemi-Korven tarpeisiin. Rakentamisesta on vastannut Rakennusliike Aimo Junttila Oy Nokialta.
Korjaamohallissa on kuusi läpiajettavaa 25 metriä pitkää paikkaa. Niistä yhdessä on nostimet, yhdessä huoltokuilu ja loput ovat tasalattiaisia. Vapaata korkeutta on huimat 11 metriä, joten päällirakennetöissäkään ei heti tule katto vastaan. Hallin varustuksesta mainittakoon myös 16 tonnin siltanosturi.

”Meidän tapauksessamme pidemmät huoltopaikat eivät olisi olleet kustannustehokkaita. Rakentamiskustannus olisi noussut liikaa suhteessa saavutettavissa olleeseen hyötyyn. Pitkät yhdistelmät huolletaan katkottuina”, Niemi-Korpi sanoo.
Huoltohallin seinän takana on pesuhalli, ja sitä seuraavana on katsastusaseman toimitilat. Tamperelainen SK-Katsastus tulee tiloihin suorittamaan sekä kevyen että raskaan kaluston katsastuksia.
Ohikulkutien puoleisessa päädyssä ovat toimistotilat. Alakerrassa sijaitsevat työn vastaanotto ja varaosapalvelut, henkilökunnan sosiaali- ja taukotilat, sekä asiakkaille odotustila, jossa voi viettää aikaa auton huollon valmistumista odotellessa.

Toisessa kerroksessa on myynnin ja hallinnon toimistotiloja, sekä neuvottelutilat.
Rakennuksen lämmittäminen tapahtuu maalämmöllä. Toimistopäädyn näyttävät lasipinnat voivat houkuttaa auringonsäteitä tunkeutumaan sisätiloihin kesäkelillä jopa liiallisessa määrin, mutta ilmalämpöpumpuilla lämpötila saadaan pidettyä miellyttävänä.
Tilava piha
Tontin koko on noin kaksi hehtaaria ja se on läpiajettava. Kulku pihaan on helppoa, ja se tapahtuu Jasperintieltä tai Ruutanakorventieltä. Konepörssin vierailupäivänä asfaltoinnin pohjatyöt olivat hyvässä vauhdissa, ja päällystyksen valmistuttua tilavassa pihassa on vaivatonta liikkua pitkälläkin yhdistelmällä.
Väyläviraston tulevaisuuden suunnitelmissa olevan valtatie 3:n uusi linjaus tulisi kulkemaan aivan Niemi-Korven uuden toimipaikan vierestä, joten paikan saavutettavuus tulee jatkossakin olemaan hyvä.
“Olemme aika pitkään etsineet sopivaa tonttia. Se ei ole ollut aivan helppoa, sillä tarvitsemme paljon pihatilaa suhteessa rakennuksen kokoon. Monissa tapauksissa riittävän pihatilan saamiseksi olisi kaava edellyttänyt meidän tarpeitamme varten aivan liian suuren rakennuksen tekemistä. Lopulta kuitenkin sopiva tontti löytyi”, Niemi-Korpi sanoo.

Juhannuksesta alkaen uudella paikalla
Kesäkuun alussa uudessa rakennuksen viimeistelytyöt olivat loppusuoralla, ja rakennusliikkeen edustajan mukaan heidän osaltaan työ alkaa olla siivousta vaille valmis.
Korjaamon varustaminen on oma ponnistuksensa, sillä valtaosa laitteista ja työkaluista siirtyy vanhalta paikalta uuteen. Esimerkiksi nostimet Niemi-Korvella on uusittu melko hiljattain, eikä niitä siksi ole tässä vaiheessa tarve uusia. Huoltokuiluun tietenkin on hankittu akselinostin, sillä vanhalla paikalla ei huoltokuilua ole.
Puuhaa riittää vielä myös myynnissä olevan kaluston, eli noin sadan ajoneuvon siirtämisessä. Se ei Niemi-Korven mukaan ole kuitenkaan työläin urakka muutossa.
Niemi-Korven uudessa toimipisteessä tulee työskentelemään noin 20 henkilöä, joista kolme on myyjiä, kaksi työnjohtajia ja loput mekaanikoita.
“Juhannuksen jälkeisenä arkena toiminta on siirtynyt uuteen paikkaan Jasperintielle. Tervetuloa käymään”, sanoo Miika Niemi-Korpi päätteeksi.

- Lue myös: 50 vuotta kuorma-autokauppaa