Uutiset

Kuljetuskalusto

Kuljetuskalustoa Maxpossa 1

Syyskuun alussa järjestetyssä maarakennusalan Maxpo 2019 -näyttelyssä pääpaino on konepuolen tuotteissa ja palveluissa, mutta työmailla autoillakin on tärkeät tehtävänsä. Maxpossa autot olivat esillä keskitetysti Autotuojat ry:n organisoimalla yhteisellä alueella, jolla alan tarjonta oli helposti nähtävillä.

Renault Trucks esitteli osastollaan ensi kertaa Suomessa uuden Masterin, vieläpä Red Edition versiona. Esillä olivat myös raskaat moniakseliset C-sarjan autot sekä hieman kevyempi D-Wide. Maxpossa julkistettiin lisäksi tieto siitä, että aiemmin kuorma-automyyjänä toiminut Juha Mattila siirtyy Volvo Finlandin Renault Trucks -tuotepäälliköksi.

Scanian osastolla oli ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävänä uudella 540-hevosvoimaisella, 13-litraisella rivimoottorilla varustetut autot. Uuden teholuokan lisäksi 9- ja 13-litraiset rivimoottorit ovat kokeneet polttoainetaloutta parantavia muutoksia. Omalla tavallaan uutuutta edustavat myös automyyjät Matti Jokela ja Ville Mamia, jotka ovat uusia tekijöitä Scanian organisaatiossa, mutta monelle alan ihmiselle silti entuudestaan tuttuja.

Ajoon valmiit Pro-autot, ja erityisesti Pro X, olivat vahvasti esillä Volvon Trucksin osastolla. Tämän vuoden uutuutena tekniikassa ja sen mahdollistamissa palveluissa on renkaan sisään kiinnitettävät anturit. Anturit viestittävät paine- ja lämpötilatietoa Volvon huoltopalveluille. Jos renkaassa paine laskee tai lämpötila nousee, otetaan kuljetusliikkeeseen yhteyttä, ja kerrotaan ongelmasta. Järjestelmä on käytössä vasta Suomessa, ja jälkimarkkinointipäällikkö Tommy Lindholm kertoo, että kokemukset ovat erittäin hyviä. Järjestelmän avulla huoltosopimukseen voidaan liittää kilometriperustainen rengashinta. Maxpon aikana järjestelmälle saatiin myös ADR-hyväksyntä.

Maxpoon ei ehtinyt kesällä julkistettu Ivecon uusi raskas kuorma-automalli. Sen sijaan aiemmin keväällä uudistunut Daily oli nähtävillä. Daily on monipuolinen kevyemmän sarjan hyötyajoneuvo, jota saa sekä pakettiautona että kevytkuorma-autona aina 7,2 tonnin kokonaispainoon saakka. Ivecoa voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä valmistajista kaasuautojen kehittämisessä, joten Maxpossakin näytillä oli LNG-käyttöinen Stralis NP.

Palfinger on VTA-Tekniikka Oy:n edustama tuotemerkki, joka tuo mieleen kappaletavaranosturit. Tuotekirjo on kuitenkin laaja, ja Suomessa uusimpana ovat mukaan tulleet ajoneuvotrukit. Malleja ja variaatioita on useita, myös niin sanottuja nelitiemalleja, joissa kaikki pyörät kääntyvät, ja niillä voi liikkua myös sivuttain.  Lisävarusteena saatavissa on ulottuvuutta lisäävä, saksimekanismilla toimiva yletin, joka mahdollistaa pallettien nostamisen kuormatilan vastakkaisesta reunasta. Saksimekanismi liikuttaa haarukkakehtoa, ja masto pysyy paikoillaan.

Mäntyharjulainen Ideachip Machine Oy esitteli ensimmäistä Mäntyharjulla valmistunutta, Mercedes-Benz Arocs 3251 6×6 alustalle rakennettua hakkuria. Jenz-hakkuria pyörittää samanlainen 510-hevosvoimainen Mercedes-Benz-moottori kuin autossakin on. Auton moottorista otetaan voima nosturille ja hydrauliikkakäyttöiselle heittimelle. Heittimen puhallusteho on säädettävissä tarpeen mukaan. Hakkurin teho on parhaimmillaan jopa yli 300 kuutiometriä tunnissa. Tiesitkö, että saksalaisen Jenz-hakkurin alkujuuret ovat Suomessa?

Jatkuu osassa 2.

Lue seuraavaksi