Uutiset
Arkistojen aarteita: Kun rekka kokiksen kaupunkiin toi
Coca Cola Joulurekka kiertää parhaillaan Suomea. Kiertue alkoi Helsingistä 3.12. ja jatkuu torstaina Turussa, missä se vieraili myös neljä vuotta sitten. Artikkeli siitä alla.
Kiertueaikataulu:
- 8.12. Turku, Kauppatori klo 16–20
- 9.12. Tampere, Ratinanniemen Tapahtumapuisto klo 16–20
- 10.12. Jyväskylä, Lutakonaukio klo 15–19
- 13.12. Joensuu, Kauppatori klo 16–20
- 14.12. Savonlinna, Malminrannan parkkipaikka klo 16–20
- 15.12. Kotka, Kauppatori klo 16–20
- 16.12. Porvoo, Porvoon tori klo 16–20
Artikkeli vuodelta 2018:
Vuonna 1886 Karl Benz sai patentin ensimmäiselle bensiinikäyttöiselle autolle ja sellainen rakennelma kuin vapaudenpatsas valmistui New Yorkissa. Täällä Suomessa tai paremminkin Suomen suuriruhtinaskunnassa Seinäjoki-Oulu-junarata avautui liikenteelle. Mutta mitä niistä? Ketä kiinnostaa? Paljon merkittävämpi tapahtuma tulevaisuuden kannalta oli tuona vuonna se, että apteekkari John S. Pemberton sekotteli tummanpuhuvan kuplivan soodajuoman liikehuoneistossaan Atlantassa. Syntyi menestystuote, joka tunnetaan kautta koko asutun pallon.
Herra Pemberton kääntyisi kolme volttia eteenpäin kerien maallisessa lepopaikassaan, jos tietäisi minkälaisen suosion hänen kehittelemänsä, monelle hammaslääkärille hyvän tilin tuonut Coca-Cola on saanut maailmassa hänen kuolemansa jälkeen. Nyt ”Coke is it” ja ”The real thing” -iskulauseet tunnetaan kaikkialla, kuten niihin liittyvä juomakin. Tänään päivätasolla maailmassa juodaankin arviolta noin kaksi miljardia Coca-Cola -annosta päivässä. Se on paljon se.
Coca-Cola on yksi maailman tunnetuimmista brändeistä, tosin kärkipaikoilta se on sysätty sijalle kuusi Applen ynnä muiden tuoreimpien tuotemerkkien tultua markkinoille.
Joulupukkia Coca-Cola Company alkoi käyttää mainoksissaan jo niinkin varhain kuin vuonna 1931. Paksu punanuttu ryysti kokista nenä punoittaen ja kansa seurasi esimerkkiä.
Yksi kolajuoman tunnetuimmista mainoksista on tullut olohuoneisiimme television välityksellä jo vuodesta 1995 lähtien. Kuva joulupukin kuvilla ja runsaalla valoarsenaalilla koristetusta rekasta jyräämässä talvisen maiseman läpi on piirtynyt varsin monen suomalaisenkin muistiin.
Tämä vuosien mittaan jouluisin toistunut mainos on varmasti yksi syy siihen, että ensi kertaa Suomessa kierroksella oleva kokisrekka on saanut ihmeteltävän suuren suosion. Eri paikkakunnilla ihmiset seisovat pitkissä jonoissa, pahimmillaan tuntikausia ja jonottavat. Arvatkaa mitä? Ilmaisia joulukinkkuja? Ämpäreitä? No ei. Pääosin sokerista ja vedestä tehtyä tummaa uutetta. Yhtä annosta per jonottaja. Totta se on ja pitihän se omin silmin nähdä.
Neljä päivää ennen jouluaattoa ihmisillä pitäisi olla joulukiireet kovimmillaan. Stressiä pukkaa ja Suomen
virallisessa joulukaupungissa Turussakin ihmiset säntäävät edestakaisin kuin sähköiskun saaneet muurahaiset.
Mutta yhtäkkiä iso joukko ihmisiä lähes pysähtyy ja muodostaa sulassa sovussa piiiiiiiiiitkän jonon keskelle kaupunkia, Yliopistonkadulle. Yli 200-metriseen ihmismatoon mahtuu turkulaisia kaikista ikäluokista. Jonon alkupää on Kauppatorilla ja jonon lähteillä on se ihka oikea Coca-Cola -joulurekka, joka on jo tehnyt kierrosta usealla eri paikkakunnalla. Rekan viereltä jaetaan jokaiselle jonottaneelle ilmainen kokis. Aidatulla alueella on mahdollisuus myös kuvauttaa itsensä punaisen auton edessä. Kuvan voi ladata myöhemmin internetistä itselleen.
Jenkkityyliin
Kiertueen vetonaulana on 1978-vuodelta peräisin oleva, 18 metriä pitkä Kenworth-puoliperävaunuyhdistelmä, jonka omistaa turkulainen KW Events oy. Yritys vuokraa komistusta erilaisiin tilaisuuksiin. Kokous-, koulutus- tai vaikkapa ravintolakäyttöön muunneltavat sisätilat sopivat maksimissaan jopa 30 hengelle. Rekkaa voidaan myös laajentaa sivusuunnassa rekan sivuun kiinteästi asennettavaan sivuteltan (4×14 metriä) avulla.
Nyt perävaunusta oli purettu lähes kaikki kalusteet pois ja kyytiin otettu 25 000 tölkkiä Amerikan ihmejuomaa. Kiertue starttasi 8.12. Helsingistä ja Turkuun oli kuljettu kuuden muun kaupungin kautta. Ja kaksi oli vielä jäljellä. Tänään perjantaina 21.12. jonomuodostusta on havaittavissa Järvenpäässä ja 22.12. kiertue päättyy Lahteen noin 3 000 kilometrin jälkeen.
Rekkaa läpi Suomen on kuljettanut salolainen Tomi Lohivuo, joka pitää komennusta mieluisena. Joulumielen levittäminen on se reissun paras anti. Mies on maailman ensimmäinen kuljettaja, joka on ylittänyt Coca-Cola -rekalla napapiirin.
”Monet pikkulasten vanhemmat haluavat nähdä rekan. Nuorimmalle sukupolvelle se saattaa olla vieras. Mutta mukavaa nähdä, kuinka lasten silmät tuikkivat innostusta valaistun auton vieressä. Ihmiset jonottavat kiltisti ja hyväntuulisina”, aloittaa Lohivuo.
”Kukaan ei tiedä paljonko tällä Kenworthilla on ajettu. Ensimmäiset kymmenen vuotta se tahkosi Amerikan raittia. Suomeen se tuli harrastajakäyttöön kolmisenkymmentä vuotta sitten. Nyt se on monien vaiheiden kautta päätynyt KW Events oy:lle. Vanha rouva on tavallaan eläkehommissa”, lisää Lohivuo.
Kenworth on palvellut lukuisissa yritysten tilaisuuksissa aiemminkin.
”Coca-Cola Suomi kilpailutti kolme ohjelmatoimistoa kiertueen järjestämiseksi. Kisan voittaneen yrityksen Facebook-sivuilla kyseltiin sitten jenkkirekkaa veturiksi. Laitoin sinne veturista kuvan ja hetken päästä tiedusteltiin perävaunua. Sellainenkin kun oli sopivasti olemassa, niin kohta oltiin jo teippauksissa. Kiertuerekkoihin erikoistunut Serafina oy hoiti aidon kokisilmeen Kenworthin kylkiin viikossa”, jatkaa Serafinankin palveluksessa roadshow-hommia 33:ssa maassa tehnyt Lohivuo.
Lohivuo pitää Coca-Cola-kiertuetta yhtenä uransa hienommista reissuista.
”Knoppitietona toimittajalle voin valaista, että tämä on ainoa Suomeen ilman etujarruja rekisteröity Kenworth. Näitä tuli maahan muitakin, mutta niihin on vaihdettu Sisun etuakseli”, lopettaa Lohivuo.
Jonottamisen sietämätön keveys
Turun Yliopistonkadulla mittaan askeltamalla noin 200 metrin mittaisen ihmiskäärmeen. En millään keksi kunnon selitystä ihmisten käyttäytymiselle. Rekan näkee jonottamattakin ja kokistölkki ei paljon maksa kaupassakaan.
Juttelen hetken lähes jo alueella olevan nuorisoryhmän kanssa, joka kertoo jonottaneensa puolitoista tuntia. Se on kuulemma lyhyt hetki ihmisen elämässä. Hymy on lauhassa pakkassäässä herkässä ja kaikki myöntävät, että järki on tietenkin tästä hommasta kaukana. Ja se siinä taitaa ollakin hienointa. Yhdessä tehty hullunhauska jonottaminen nostaa joulufiilistä.
Ja tiiviisti paikallaan seisoskelu on hyvää harjoitusta seuraavaan Turussa järjestettävään spektaakkeliin. Joulurauha julistetaan Vanhalla Suurtorilla Brinkkalan talon parvekkeelta maanantaina 24.12. tasan kello 12:00.
Kokisauto on jo silloin ajettu piiloon. Coca-Colalta kun on tullut selvät ohjeet. Joulupukin kuvin koristeltua rekkaa ei joulun jälkeen saa enää näyttää missään. Hou hou hou ja joulurauhaa vaan kaikille.