Blogi

Mitä tehdä käytetyille puuautoille?

Käytettyjä puuautoja

Painetun Konepörssin numero 2/21 kuljetuskaluston osuudessa teemana on puutavarakuljetukset. Lehteen tulevan materiaalin koostamisen lomassa tuli eri tahojen kanssa puheeksi käytetyn kaluston, erityisesti autojen, arvo – vai pitäisikö puhua arvottomuudesta. Aihe on viime aikoina puhuttanut varsinkin puukuljetusten parissa toimivia yrittäjiä.

Aikoinaan, kun puuautot olivat valtaosin kolmeakselisia ja nousutelisiä, monesti auto sai uuden elämän sora-autona. Akseliväliä lyhennettiin ja puuvarusteiden tilalle asennettiin lavapaketti. Myöhempinä aikoina, kun painot kasvoivat, voitiin jopa asentaa neljäs akseli, mikä katsottiin sora-autossa hyväksi ratkaisuksi.

Toki käytettyjä puuautoja muutettiin muihinkin työtehtäviin, ja osa puuautoista päätyi sellaisenaan ulkomaille. Uuden auton kaupan yhteydessä autokauppiaalla oli mahdollisuus hyvittää vaihtoautostakin kohtuullisesti, koska käytetty puuauto oli mahdollisuus saada kaupaksi.

Tänään tilanne on toinen. Käytetyistä puuautoista on ylitarjontaa, eivätkä ne oikein käy kaupaksi. Suomalaiseen lainsäädäntöön sopivaksi rakennetulle autolle ei ole kysyntää kaukomailla. Toisaalta nykyisillä painoilla ja ajosuoritteilla jo kolmevuotias puuauto on usein niin kulunut, että sitä harvoin on taloudellisesti järkevää ryhtyä muuttamaan toisiin ajotehtäviin.

Olisiko käytetyllä puutavara-autolla enemmän arvoa, jos se kaupattaisiinkin purettavaksi? Ei ja kyllä. Ei siksi, että kuorma-auton asianmukainen purkaminen vaatii osaamista ja työtä, joten ei purettavaksi menevästä autosta kovin suuria summia purkajalla ole mahdollista maksaa. Kyllä siksi, että purettavista autoista saadaan käyttökelpoisia varaosia, jotka ovat uusia edullisempia. Kolikon kääntöpuolena on tietysti se, että osan täydellistä toimivuutta tai kestävyyttä ei voida aina taata.

Varaosiksi purkamisesta tuskin on kaiken kattavaksi ratkaisuksi käytettyjen puuautojen arvo-ongelmaan. Kaikki kivet kannattaa kuitenkin kääntää jo senkin takia, että purkutoiminta on mitä selkeimmin kierrätystä. Käyttökelpoisten osien uudelleenkäytöllä voidaan säästää raaka-ainevaroja sekä energiaa niin valmistuksessa kuin logistiikassakin.

Lue seuraavaksi