Uutiset

Autot

Taksiala vapautui – missä mennään?

Historian suurimmasta muutoksesta, taksialan vapautumisesta on kulunut neljä kuukautta. Kysyimme tilataksien ja pienoislinja-autojen markkinajohtajan Carsport Designin Ari Jonassonin kokemukset siitä, mitä on tapahtunut ja mihin suuntaan ollaan menossa, kun puhutaan isommista autoista.

Miten taksialan vapautuminen on näkynyt Carsportilla?

Positiivisesti. Tilauskantamme ovat erinomaisella tasolla. Aika moni asiakkaamme valmistautui alan vapautumiseen uusimalla autokalustoa jo valmiiksi. Tämän vuoden keväästä alkaen on tullut tilauksia, jotka ovat kaluston määrän lisäystä. Mukana on isoja taksiyhtiöitä, mutta enimmäkseen taksiyrittäjiä, joilla oli ennen 1-2 autoa ja nyt omaa liiketoimintaa kasvatetaan lisäautoilla. Lisäkalustoa on hankkineet yhdessä myös 2-4 autoilijan yhteenliittymät. Liiketoiminnan kasvattamisen vastapainona on pieni ryhmä tilataksiautoilijoita, jotka päättivät lopettaa kokonaan. Käsitykseni on, että tilatakseilla on kyytejä entistä enemmän – sehän on kaikkein tärkein asia meillekin jatkoa ajatellen.

Tilauskeskusten rooli on valtavan iso. Taksiyrittäjiä on koeteltu ihan riittävästi pitkällä epävarmuuden ajalla ja nyt toivoisin hartaasti, että asiat vakiintuisivat eri paikkakunnilla ja kaikki saisivat keskittyä itse työn tekoon, ajoihin.

Miksi tilataksikauppa on käynyt niin hyvin?

Varmaan monia syitä. Esteettömät- ja koululaistaksit saivat täyden autoverovapauden kolmen vuoden kuoleentumisajalla alkaen 1.7.2018. Verottomuus koskee myös ilman kattokorotusta olevia tila-autoja. Samoin esteetön Caddy-luokka sai täyden verottomuuden eli senkin veroedut paranivat muutamalla tuhannella eurolla. Kelan ja muiden kilpailuttavien tahojen tarjouspyynnöissä olevat kalustovaatimukset tukevat myös kysyntää. Kaiken kaikkiaan kotimaassa tehdyt monikäyttöiset tilataksit taipuvat lähes joka kyytitarpeeseen. Sisustuksen ja muunneltavien istuinten ansiosta liiketoiminnan kasvattamiseen on aivan eri mahdollisuudet kuin pikkuautolla. Pyörätuoliasiakkaat, siirtokuljetukset paareilla, lentokenttäkyydit, koululaiset, paketit, linjaliikenne, melkein mitä vaan. Tilataksiin on helppo mennä ja matkustuskokemus on usein erittäin hyvä. Isoja autoja ei uhkaa samalla tavalla kilpailu ”helpoista kyydeistä” kuin pikkuautoissa.

Carsport Designin Ari ja Juha Jonasson omaavat loistavan näköikkunan maamme taksiautoilun tilanteeseen taksilakimuutoksen jälkeen. Neljän kuukauden perusteella tilataksien osalta luottamus tulevaisuuteen on pääosin palautunut. Autoverottomia koululaisautoja koskeva uusi ohjeistus hämmentää alaa. Nyt ei vaadita edes alkolukkoa.

Mitä ongelmia tai epäkohtia alan vapautuminen on tuonut?

Suuri haloo ja epätietoisuus on noussut siitä, mikä ratkaisee autoverottomuuden koululaisajoneuvoissa. Aiemmin asia on selkeä – veroedut sai, kun autossa oli rekisteriotteeseen merkityt koululaispaikat, alkolukko ja koulukyltti. Nyt laki lähtee siitä, että pitää pyydettäessä pystyä verottajalle todistamaan, että autolla on ajettu ja ajetaan koululaisia. Hyöty-neuvottelukunta, taksiliitto ja autotuojat ovat pyrkineet saamaan tarkennusta asiaan: Miten usein koululaisia pitää ajaa täyden verottomuuden saamiseksi, entä jos autolla ajetaan vuosi koululaisia ja autoilija häviää kilpailutuksessa koulukyydit jne. Koska autokauppa on vastuussa juridisesti autoverosta, vaati se nykyään asiakkaalta allekirjoituksen siitä, että auto tosiasiassa menee koululaisajoon. Ja mikäli verottaja mätkäisee autolle myöhemmin autoveroa takaisin, menee lasku luonnollisesti autoilijalle. Olen kuullut monen suusta, että taksiala varmaan itse pilaa koko veroedun, koska lakia voi tulkita nyt niin monella tavalla: ”Jos tilaan Audi Q7:n autoverottomana saan noin 50.000,- euron autoverohyödyn ja ajelen autolla koululaisia aina silloin tällöin vara-autona kun tarvetta ilmenee”. Kukaan ei osaa sanoa täydellä varmuudella, onko tämä tällä hetkellä täysin laillista. ”Koululaisautosoppaa” ei olisi syntynyt, ellei valtiovarainvaliokunta olisi muuttanut lakitekstiä aivan viime metreillä ennen sen hyväksymistä. Kukaan ei ainakaan virallisesti ajanut tilannetta jossa 1+6 paikkaiset autot olisivat saaneet koululaisajoon täyden autoverottomuuden. Sen sijaan 1+6-paikkaisille esteettömille täysi autoverottomuus oli mielestäni täysin perusteltua. Nyt asia kaipaisi verottajan täsmennystä tai jopa lain sisällön muuttamista. Mitään epäselvyyttä eikä houkutusta väärinkäytöksiin voisi syntyä, jos koululaisajoneuvoissa autoverottomuuden ehtona olisi vähintään 1+8 ajoneuvo, jossa tulisi olla vielä lisäksi koulupaikka tai -paikkoja. Sellaisia toki suurin osa valmistuvista autoista on edelleenkin.

Kaikki olemme kuulleet Kela-kyytien alkuongelmista. Kun vuosia hiottu järjestelmä ajetaan alas ja käynnistetään alusta uudelleen, on kai selvää, että säätöä ja sähläystä riittää.

Onko taksien ja linja-autojen kysynnässä muutoksia aiempaan nähden?

Kesän ja syksyn perusteella voisi todeta, että niiden päällekkäismallit (1+9 – 1+13) vähenevät ja jatkossa linja-autot ovat enimmäkseen 1+19 – 22 paikkaisia.

Mihin suuntaan taksi-/henkilökuljetus on menossa?

Paikkakuntakohtaiset taksien tilausbrändit ja niiden kehittämät tilaussovellukset ovat tärkeässä asemassa. Pitkässä juoksussa ne kasvavat, jotka pystyvät palvelemaan asiakkaitaan parhaiten. Siihen liittyy mm. autojen saatavuus, kuljetusten laatu ja asiakkaiden tyytyväisyys. Perusasioitahan ne ovat. Kuljetussopimukset luovat tietysti koko toiminnan rungon aika monelle.  Eri puolilla maata on hyvin eri tilanteita, isot kaupungit, pienet kaupungit, maaseutu. Uskon, että isojen monikäyttöisten autojen osalta kaikkialla voi tehdä kannattavaa liiketoimintaa.

Mitä kuuluu Carsport Designin arkeen?

Arki rullaa nyt oikein kivasti. Se tarkoittaa, että välillä voi jopa nukkua ihan levollisesti. Eihän tämä toimiala ole kaikkein helpompia. Viimeiset kymmenen vuotta on ollut helkkarinmoista muutos- ja kehittämisrallia mutta parin viime vuoden aikana on tasapaino löytynyt. Se on tilauskantojen kasvun ansiota ja mahdollistanut yrityksessä resurssien lisäämisen toiminnan kehittämiseen. Siitä työstä on saatukin tunnustusta mm. Volkswagenin tehtaan laatusertifikaatin verran. Myös Fordin tehdas valitsi Suomesta meidät tänä vuonna pilottiyritykseksi laadun sertifioinnissa liittyen juuri tilatakseihin. Historiamme isoin, LEAN-hanke on hyvässä vauhdissa ja puolen vuoden sisällä koko talomme tietojärjestelmät sulautuvat ja niiden avulla uskon pääsevämme koko toiminnassa ja palvelussa taas seuraavalle tasolle.  ”Koskaan ei tulla valmiiksi” -asenne vie eteenpäin.

Paljonko tänä vuonna valmistuu monikäyttöisiä yksilöllisiä ajoneuvoja?

Kaikkien aikojen ennätys, noin 420 kpl. Eli lähes kaksi autoa/työpäivä. Suurin osa on tilatakseja, mutta retkeilyautojen toimituksetkin ovat kasvaneet reilusti. Linja-autoja menee useita kymmeniä ja lisäksi jonkun verran yritys- ja yksityiskäyttöön. Vientiin menee tänä vuonna 40 esteetöntä taksia ja olemme toimittaneet sisustuskomponentit Norjaan ja Hollantiin noin 50:een VW Crafteriin.

Onko väkeä palkattu lisää?

Muutamia vahvistuksia on saatu vuoden sisällä. Meillä on nyt kerrassaan loistoporukka töissä, ehkä parempi kuin koskaan. Korkea työmoraali ja laatuasenne, itseohjautuva, venyy tarvittaessa ja omaa hyvän yhteistyökyvyn.  Sopiva yhdistelmä nuorta dynaamisuutta ja pitkään olleiden kokemusta. Toimitilat ovat sataprosenttisesti käytössä ja ensi vuoden aikana saatamme laajentaa tilojamme.

Mitkä automerkit ja mallit ovat myyneet viime aikoina hyvin?

Koko vuoden osalta Volkswagen Crafter on ylivoimainen kasvaja tuotannossamme. Nyt, kun uusi Mercedes-Benz Sprinter on täydessä vauhdissa, on se nousemassa takaisin kärkeen. Crafter on ensimmäinen automalli vuosikausiin, joka pystyy kuitenkin sen haastamaan. Näiden kahden perässä myyntimäärissä tulevat Volkswagen Caddy ja MB Vito ja sen jälkeen uusi Ford Transit Custom ja VW Transporter. Nämä kuusi mallia hallitsevat yli 90%:sti tilataksimarkkinoita.

Miksi Carsport Design on tilataksien sisustamisen markkinajohtaja?

Sitä pitää kysyä asiakkailtamme. Kyllä tässä melko nöyrästi työtä autoilijan hyväksi tehdään. Ja pitkällä tähtäimellä perheyrityksen arvoilla.  Ei riitä, että saadaan korityökauppa. Siitä se kaikki vasta alkaa. Mitä tulee korityön kestävyyteen niin autot ovat rajussa käytössä ja niiden tulee kestää kovaa kulutusta. Ja sitten kun tulee se hetki, jolloin autoilija tarvitsee meiltä jotain apua liittyen korityöhönsä, niin korkeat odotukset on pystyttävä lunastamaan. Seisontapäiviä ei saa tulla, koska autot ovat ”aina ajossa”. Tuotteiden ja palvelun korkeasta laadusta ja niiden jatkuvasta kehittämisestä on varmaankin kyse. Ei tässäkään valmiiksi tulla eikä aina täydellisesti onnistuta. Meillä koko henkilökunta sisäistää palveluasenteen ja tiedostaa, että autoilijat maksavat heidän palkkansa. Se auttaa hyvien asiakaskokemusten saavuttamisessa.

Miten toimialalla menee yleisesti?

-Uskon, että alan yrityksillä on töitä yleisesti juuri nyt ihan hyvin. Toisaalta kannattavuus on alamme yrityksillä yleisesti heikko. Meidän tilannetta helpottaa se, että olemme vanha ja vakavarainen yritys. Olemme voineet tehdä kauppaa pienelläkin katteella ja silti pystyneet kehittämään yritystä.

Lue seuraavaksi