Uutiset
Mercedes-Benz on maailman arvostetuin premium-automerkki
Mercedes-Benz onnistui nostamaan ikonisen automerkkinsä arvoa 10 prosenttia kuluneen vuoden aikana, selviää yhdysvaltalaisen konsulttiyritys Interbrandin tuoreessa Best Global Brands 2022 -tutkimuksessa. Menestys on osoitus erityisesti yhtiön onnistuneesta strategiasta autoalan sähköistymisessä ja ohjelmistokehityksessä. Mercedes-Benz-tuotemerkin arvoksi on nyt määritelty 56,1 miljardia dollaria.
Mercedes-Benz on myös ainoa eurooppalainen tuotemerkki ja ainoa premium-autonvalmistaja maailman kymmenen arvokkaimman tuotemerkin ja brändin terävimmässä kärjessä. Mercedes-Benzin jälleen saavuttama 8. sija on säilynyt ennallaan vuodesta 2018 lähtien.
Mercedes-Benz uudistii brändi-ilmeensä vuonna 2021, kun Daimler Truck eriytettiin itsenäiseksi pörssiyhtiöksi ja yhtiön toimintastrategia päivitettiin. Päämääriksi asetettiin keskittyminen aikaisempaa selvemmin premium- ja luksussegmentin automalleihin sekä kasvu- ja kannattavuusmahdollisuuksien jatkuva määrätietoinen hyödyntäminen. Mercedes-Benz aikoo tuottaa maailman halutuimmat automallit ja ottaa johtavan aseman sähköisten voimalinjojen ja ajoneuvo-ohjelmistojen kehityksessä. Automallistot uudistetaan vastaamaan tuotemerkin aiempaa korkeampaa asemointia autoalalla.
Mercedes-Benzin strategisena tavoitteena on muuttua kokonaan sähköiseksi automerkiksi vuoteen 2030 mennessä niillä markkina-alueilla, jossa se on mahdollista ja tulla kokonaan CO2-neutraaliksi autonvalmistajaksi vuoteen 2039 mennessä.
”Mercedes-Benzin 8, sija ja tuotemerkkimme arvon kaksinumeroiset kasvulukemat osoittavat, että kurssimme on oikea. Haluamme määritellä, mitä tulevaisuuden kestävä luksustaso tarkoittaa autoalalla, asettaa asiakkaamme kaiken toimintamme keskipisteeseen ja tuottaa unohtumattomia elämyksiä jokaisessa brändiimme liittyvässä asiakaskontaktissa”, Mercedes-Benzin tiedotus- ja markkinointijohtaja Bettina Fetzer määrittää.
Automalliston kehittämisen lisäksi Mercedes-Benz on muuttamassa yhtiön koko liiketoimintatapansa entistä premium-orientoituneemmaksi. Yhtiö painottaa asiakkaiden ja potentiaalisten asiakasryhmien tavoittamista niiden omissa asuin- ja toimintaympäristöissä sekä autenttisen ja yksilöllisen brändielämyksen luomista. Siksi yhtiö on aloittanut yhteistyön eri alojen ammattilaisten kanssa – teknologiasta muotiin, musiikkiin, elokuvateollisuuteen ja urheiluun. Tällainen yhteistyö avaa autoalalle kokonaan uusia mahdollisuuksia ja kontakteja ryhmiin, joita ala ei muuten välttämättä puhuttelisi lainkaan.
Mercedes-Benzin myyntikanavia muokataan jatkuvasti asiakkaiden aitojen tarpeiden ja verkkoympäristön tarjoamien mahdollisuuksien mukaisesti. Esimerkkejä tästä ovat Mercedes-AMG:n ja G-sarjan Private Lounge -palvelut sekä Dubaissa toimiva Mercedes-AMG Store. Tuorein avaus samaan suuntaan on Shanghaissa aloittanut Mercedes-Maybach Atelier.
Best Global Brands -tutkimuksia vuodesta 1999 lähtien
Yhdysvaltalainen konsulttialan yritys Interbrand on tutkinut ja analysoinut maailman arvokkaimpia tuotemerkkejä vuodesta 1999 alkaen. Best Blobal Brands -tutkimus sisältää sata arvokkainta teollisuuden tuotemerkkiä, jotka asetetaan paremmuusjärjestykseen kolmen kriteerin perusteella: brändin tuotteiden ja palveluiden taloudellinen suorituskyky, brändin merkitys ostoprosessissa sekä brändin vahvuus yrityksen tulevan taloudellisen menestyksen varmistamisessa. Interbrand oli ensimmäinen yritys, joka kehitti tuotemerkin arvoa ISO 10668 -sertifikaatin mukaisesti analysoivan mittariston.