Uutiset

Autot

Mercedes AMG – 50 vuotta huippuluokan suorituskykyä

AMG:n tarina on suoraan kuin Hollywoodin menestyselokuvan käsikirjoituksesta: kaksi miestä perustaa yhteisen yrityksen, jonka innoittajana on halu tehdä Mercedes-Benz-autoista sporttisempia. Mercedes-Benz kehitti 1960-luvun alussa 220 SE/300 SE -malliin kilpamoottoria, jonka parissa tuotekehitysosastolla työskentelivät insinööreinä myös Hans-Werner Aufrecht ja Erhard Melcher. Hans-Werner Aufrecht oli moottorin dynamometri-insinööri, ja Melcher oli puolestaan armoitettu virittäjävelho ja tunnettu motocross-kuljettaja. Kehitystyön ollessa kesken vuonna 1965 rallisääntöjä muutettiin, ja Mercedes-Benz päätti suunnata kilpamoottorin valmistamiseen sidotut voimavarat muualle lopettaen näiden moottoreiden kehitystyön kilpakäyttöön.

Ystävykset A ufrecht ja M elcher jatkoivat kuitenkin intohimoisesti voimanlähteen virittämistä Burgstalin kylässä. Kolmesta kirjaimesta viimeinen tulee Aufrechtin kotipitäjästä eli G rosspachista. Kehitystyötä varten perustettiin yhteinen ”kilpamoottoreiden suunnittelun ja testauksen insinööritoimisto” (Ingenierbüro, Konstruction und Versuch zur Entwicklund von Rennmotoren). 

Viisi vuosikymmentä myöhemmin yrityksestä on kasvanut osa Daimler-yhtymää, ja AMG kuuluu maailman suurimpiin ja parhaiten tunnettuihin sporttiautojen valmistajiin. Unelmasta on tullut totta – suuremmassa mittakaavassa kuin kukaan todennäköisesti osasi edes uneksia 50 vuotta sitten.

Yhteistyö vauhtiin 1970-luvulla

Mercedes ja AMG alkoivat 1970-luvulle tultaessa olla yhä useammin nähty ”tuunattujen” autojen yhteinen nimittäjä. Vaikka AMG toimintansa alussa suorittikin muutostöitä asiakkaan haluamaan autoon merkistä riippumatta, tie kohti kiinteämpää yhteistyötä Mercedes-Benzin kanssa oli nähtävissä. 1970-luvun lopulla AMG:n tarjontaan sisältyi useita erilaisia piristettyjä Mercedes-malleja. Moottoreista kutitettiin lisää tehoa muun muassa sylinteritilavuutta kasvattamalla, nokka-akselien muutoksilla ja moottorin hengitystä parantamalla. AMG on myös aina räätälöinyt virittämiensä autojen ajettavuutta vastaamaan niiden kasvaneita moottoritehoja.

Vuonna 1984 Melcher kehitti sylinterinkannen, jossa käytettiin nykyaikaista neliventtiilitekniikkaa. Tätä innovaatiota käytettiin Mercedes-Benz 500 SEC -mallin 5,0-litraisessa V8-moottorissa. Vuodesta 1986 tätä uudenlaista sylinterinkantta käytettiin S-sarjan AMG-version lisäksi ensin mallisarjan W 124 sedanissa ja vuodesta 1987 myös coupéssa, joissa moottorin tilavuus oli jo kasvatettu 5,5 litraan. Alan mediajulkaisut Yhdysvalloissa antoivat autolle nimeksi ”The Hammer”, sillä siinä oli tehoa 265 kW (360 hv). Myöhemmin sama voimanlähde kasvatettiin vielä 6,0-litraiseksi (385 hv / 566 Nm).

Samoihin aikoihin AMG avasi toisen tuotantolaitoksensa Affalterbachissa, ja samalla yrityksen työntekijöiden määrä kasvoi yli sadan henkilön. Tänään AMG työllistää 1600 henkilöä.

Alustan kehitystyö sai yhden kulminaatiopisteensä 1987, kun AMG esitteli erään automaailman ensimmäisistä elektronisesti säätyvistä iskunvaimennuksista.

Virallinen yhteistyökumppani

AMG nostettiin vuonna 1988 Mercedes-Benzin viralliseksi yhteistyökumppaniksi moottoriurheilussa. AMG vastasi suureksi menestykseksi nousseesta Mercedes-Benzin DTM-ohjelmasta. Yhteistyö kirkkaimpina kruunuina olivat Klaus Ludwigin DTM-mestaruus vuosina 1992 ja 1993 sekä edelleen Mercedes-AMG:n ajo-opettajana toimivan Bernd Schneiderin mestaruus vuonna 1995. Kilpatallin johtajana toimi AMG:n toinen perustaja Hans-Werner Aufrecht.

Keskellä kilpailujen tohinaa syntyi nykypäivän kannalla merkittävä sopimus, kun Daimler-Benz ja AMG solmivat kattavan markkinointia koskevan yhteistyön. Sen mukaan AMG:n tuotteita ryhdyttiin myymään ja huoltamaan maailmanlaajuisesti Mercedes-Benzin verkoston kautta. Sopimuksen myötä AMG avasi jo kolmannen tuotantolaitoksensa, ja sen työntekijöiden määrä kohosi 400 henkilöön.

AMG-mallistossa yli 50 vaihtoehtoa, tulossa F1-teknologiaa hyödyntävä hyperauto

Vuosi 2016 merkitsi Mercedes-AMG:lle yhtiön historian merkittävintä malliston laajentamista, kun tarjontaan lisättiin yli kymmenen uutta AMG-mallia. Tammikuusta 2017 lähtien AMG-mallistossa onkin tarjolla yli 50 vaihtoehtoa: tehokkaimmasta sarjatuotannossa olevasta 4-sylinterisestä aina 12-sylinteriseen S 65 –malliin saakka. Eri korimallit ovat edustettuina sedaneista ja farmarimalleista SUV-farmareihin, coupéisiin, cabrioihin ja roadstereihin asti. Mallista ja luokasta riippuen autoissa ovat tarjolla taka- tai neliveto.

Mercedes-AMG:n kaksi vuotta sitten Detroitin autonäyttelyssä lanseeraama 43-sarja on tuonut merkille kokonaan uusia asiakkaita. 43-sarjan voimanlähteenä on voimakas ja tehokas 6-sylinterinen bensiinimoottori. Muita sarjan erityispiirteitä ovat optimoitu vaihteensiirto aikaisempaa lyhyemmillä vaihtoajoilla, AMG-jousitus ja akselisto, jarrujen suorituskyvyn optimointi sekä sisä- ja ulkomuotoilun yksityiskohdat ­– AMG:lle tunnusomaista Driving Performance –suunnittelufilosofiaa kunnioittaen.

Vuonna 2016 AMG GT –mallistoon lisättiin kolme erityisen kiehtovaa uutta mallia: GT R, GT Roadster sekä GT C Roadster. Tänä vuonna mallisto täydentyy vielä AMG GT C Coupélla, joka asemoituu GT S – ja GT R –mallien väliin. Uutuudesta on sen lanseerausvaiheessa tarjolla Edition 50 –erikoismalli.

Yksi Mercedes-AMG:n juhlavuoden erikoismalleista on katukäyttöön suunniteltu hyperauto, joka käytännössä siirtää F1-luokan suorituskyvyn katutasolle. Tuleva hyperauto on ensimmäinen kaupallisesti saatavilla oleva malli, joka on varustettu tieliikennekäyttöön hyväksytyllä F1-hybridimoottorilla. Tehoa on yli 1000 hevosvoimaa, ja käytössä ovat neliveto ja täyssähköinen etuakseliratkaisu. AMG:n hyperauto on ensimmäinen esimerkki yhtiön uudesta AMG Future Performance –strategiasta. Hyperauto esitellään myöhemmin tänä vuonna.

Suomessa AMG-malliston hinnat alkavat Mercedes-AMG A 45 4Matic A:n 71 107 euron hinnasta. Kokoluokkaa suurempi Mercedes-AMG C 43 4Matic A –sedan maksaa 88 857 euroa.

GLC AMG 43 myös Uudestakaupungista

Valmet Automotiven tuotantolinjoilla valmistuu nykyisin myös AMG-malli, kun osa Mercedes-AMG GLC 43 -autoista kootaan Uudessakaupungissa.

Tekniikan näyteikkuna – kilpailutoiminta

AMG näkyy vahvasti kolmella suurella kilpailutoiminnan näyttämöllä. Kruununa on F1-luokka ja Mercedes-AMG Petronas Motorsport. Vuodesta 2012 alkaen Mercedeksen F1-tallin nimessä on ollut mukana AMG. Tuloksena on kolme perättäistä F1-autonvalmistajien maailmanmestaruutta (2014–16) ja 49 osakilpailuvoittoa 59:stä mahdollisesta.

50 vuotta Mercedes-AMG-historiaa

  •   1967 AMG:n perustavat Hans-Werner Aufrecht ja Erhard Melcher Saksan Burgstallissa ”insinööritoimistoksi sekä kilpamoottoreiden suunnittelijaksi ja kehittäjäksi”. Yhtiön nimi juontuu nimistä A ufrecht, M elcher ja G rossaspach, joka oli Aufrechtin syntymäpaikkakunta.
  •   1971 AMG:stä tulee kuuluisa yhdessä yössä, kun punainen AMG 300 SEL 6.8 voittaa oman luokkansa Spa-Francorchampsin 24 tunnin kisassa ja sijoittuu yleiskilpailussa toiseksi.
  •   1976 Affalterbachin tehdas aloittaa toimintansa.
  •   1984 Melcher kehittää täysin itsenäisesti modernia neliventtiiliteknologiaa hyödyntävän sylinterikannen, joka tekee läpimurron Mercedes-Benz 500 SECin 5-litraisessa V8-moottorissa. One man, one engine –periaate otetaan käyttöön.
  •   1988 AMG:n räätälöimät Mercedes-Benz 190 E:t osallistuvat Saksan DTM-kilpasarjaan.
  •   1990 yhteistyö Mercedes-Benzin kanssa käynnistyy virallisesti, seuraavana vuonna AMG saa vastuulleen Mercedes-Benzin urheiluautojen kehityksen ja tuotannon.
  •   1993 ensimmäinen yhteistyömalli Daimler-Benzin kanssa: C 36 AMG.
  •   1996 AMG toimittaa ensimmäisen F1-turva-auton, perustanaan C 36 AMG.
  •   1999 DaimlerChryslerille siirtyy 51 % Mercedes-AMG:n osakekannasta.
  •   2005 Mercedes-AMG:stä tulee Daimler AG:n kokonaan omistama tytäryhtiö.
  •   2009 esiteltävä lokinsiipinen Mercedes-Benz SLS AMG on ensimmäinen AMG:n täysin omin voimin kehittämä automalli.
  •   2011 AMG tulee mukaan kilpailutoimintaan SLS AMG GT3 –mallilla.
  •   2014 Mercedes-AMG GT esitellään, ja yhtiö laajentaa tarjontaansa kompaktiluokan 43-sarjalla.
  •   2016 Mercedes-AMG tekee tuotanto- ja myyntiennätyksen lähes 100 000 autolla.

Lue seuraavaksi