Uutiset

Työkoneet

Taratest Oy hankki mittaustekniikan edelläkävijäyhtiö Surgeon Oy:n

Taratest Oy ja Surgeon Oy ovat sopineet kaupasta, jolla 100 % Surgeon Oy:n osakekannasta siirtyy Taratestille 1.9.2023 alkaen. Kaupalla Taratest jatkaa vahvaa kasvuaan vaativien rakennushankkeiden palveluntarjoajana. Sekä Surgeonin toimitusjohtaja Esa Yli-Jaskari että yhtiön henkilöstö jatkavat aiemmissa tehtävissään.

Geotekniikan palveluita ja ympäristötutkimuksia rakentamisen elinkaaren eri vaiheisiin tarjoava Taratest vahvistaa mittaustekniikan asiantuntijuuttaan hankkimalla alan edelläkävijäyritys Surgeon Oy:n liiketoiminnan.

Surgeon on infra-, uudisrakennus- ja saneerauskohteiden mittaustekniikan edelläkävijä. Yhtiön komealta referenssilistalta löytyy lukemattomia vaativia kohteita, kuten Hakaniemen Kruunusillat, Kehäradan sillat, Isoisänsilta, Tammisairaala, pääkaupunkiseudun isoja ostoskeskuksia, osa länsimetron asemista, sekä 560 siltaa ympäri Suomea. Surgeonin elokuussa 2023 päättyvän tilikauden liikevaihto on noin 1,2 MEur ja se työllistää 12 henkilöä.

Tampereen seudulta etelään laajentunut Taratest Oy on viime vuodet kasvanut huomattavaa vuosivauhtia. Muun muassa kansallisissa väylähankkeissa kokemusta keränneen yhtiön liikevaihto oli joulukuussa 2022 päättyneellä tilikaudella 21,3 miljoonaa euroa. Nyt toteutuva yrityskauppa tähtää vahvan kasvun jatkamiseen Suomessa.

Jatkuvuutta ja tinkimätöntä tekemistä

Tehty järjestely varmistaa toiminnan jatkuvuuden muuttumattomana. Niin yhtiön henkilöstö kuin toimitusjohtaja Esa Yli-Jaskarikin jatkavat tehtävissään.

”Tässä vaiheessa työuraa pitää miettiä omia tulevaisuuden vaihtoehtoja etupainotteisesti, joten halusin varmistaa Surgeonin seuraavat kehitysaskeleet hyvissä ajoin. Käytännössä Taratest oli meille ainoa ostajavaihtoehto, onhan yhtiö tunnettu laatutoimija ja hyvä työnantaja. Kaikkia osapuolia hyödyttää myös se, että järjestelyyn sisältyy muutaman vuoden siirtymävaihe”, Surgeon Oy:n toimitusjohtaja Esa Yli-Jaskari sanoo.

”Taratest on pystynyt kasvamaan ja kehittymään orgaanisesti haastavassakin markkinatilanteessa. Kaupalla haemme entistä vahvempaa asemaa pääkaupunkiseudulla ja vaativien mittauskohteiden markkinassa. Surgeonilla on erittäin vahva maine vaativien rakennuskohteiden mittaustöissä, ja haluamme olla osa sitä tarinaa tulevaisuudessa”, sanoo Taratestin toimitusjohtaja Tero Mäkinen.

Kasvun tukena Juuri Partners

Taratest jatkaa vahvaa kasvuaan pääomasijoitusyhtiö Juuri Partnersin tuella. Yhdessä yhtiöt kehittävät toimintamalleja, jotka palvelevat rakennusalaa ja infrarakentamista entistä paremmin.

”Taratest on viime vuosina osoittanut toimialallaan poikkeuksellista kykyä rakentaa voimakasta kasvua orgaanisesti. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kasvusteppejä niin orgaanisesti kuin erikoisosaamisalueisiin liittyvien strategisten yrityskauppojenkin avulla. Tästä lisää myöhemmin syksyllä”, sanoo Juuri Partnersin osakas Markus Einiö.


Lue seuraavaksi