Uutiset

Työkoneet

Yrittäjävetoista kurottajapalvelua

Helsingin Kurottajapalvelu Oy toimii pääasiassa Uudenmaan alueella ja erilaisia kurottajia on rivissä useita kymmeniä. Liiketoiminta jakautuu kurottajapalvelutyöhön sekä konevuokraukseen ilman kuljettajaa. Dieci on noussut vuokrakaluston valtamerkiksi, eikä vähiten nykyisen maahantuojan Juha Parviaisen ja Helsingin Kurottajapalvelun perustajan ja hallituksen jäsenen, Miku Ruotsalaisen, samankaltaisten taustojen ansiosta.

Parviainen pyöritti omaa kurottajapalveluaan vuodesta 2004 lähtien, vuoteen 2016 saakka, jolloin myi sen Cramolle. Nosturinkuljettajana toiminut Ruotsalainen aloitti toiminimellä vuonna 1997 ja toi tuolloin ensimmäisen kurottajansa Englannista Suomeen. Hiljalleen yritys ja kurottajamäärät kasvoivat. Ruotsalainen ja Parviainen tekivät noina vuosina myös paljon yhteistyötä, vaikka kilpailijoita olivatkin.

Helsingin Kurottajapalvelu Oy näki päivänvalon vuonna 2003, ja uusille yrittäjille liiketoiminta siirtyi kesällä 2017. Parviainen aloitti Diecin maahantuonnin loppuvuodesta 2018 perustamalla Parviainen Heavy Oy:n.

Ruotsalainen ja Parviainen ovat käyneet läpi haastavan, mutta samalla antoisan tien kurottajapalveluliiketoiminnan pyörittäjinä. Nyt sitä tietä tallaavat yhtä menestyksekkäästi Helsingin Kurottajapalvelu Oy:n nykyiset omistajat eli Jarkko Lähdeniemi ja Jaakko Hakula.

Jaakko Hakula (vas.) ja Jarkko Lähdeniemi ostivat Miku Ruotsalaiselta (oik.) Helsingin Kurottajapalvelun viitisen vuotta sitten ja yrittäjävetoisuus on säilytetty. Isompien toimijoiden puristuksissa panostetaan laadukkaaseen palveluun ja nykyaikaiseen toimivaan kalustoon. Ennen omaakin kurottajapalveluaan pyörittänyt Juha Parviainen (Parviainen Heavy Oy) tuo Diecit maahan ja vastaa myös jälkimarkkinoinnin palveluista.

”Ensimmäiset Diecit tulivat meille kutakuinkin samoihin aikoihin, kun Juha aloitteli maahantuontia. Keskustelu oli ja on helppoa, kun olemme pieniä kotimaisia yrittäjiä yhteisin haastein. Juhan pitkä kokemus kurottajapalvelun pyörittämisestä takaa myös sen, että hän ymmärtää meitä ja meidän tarpeitamme täydellisesti. Kun apua tarvitaan, sitä saadaan heti, eikä huomenna tai ylihuomenna”, aloittaa Hakula.

”Ja Mäntsälästä Parviaisen huoltomiehet lähtevät keikalle välittömästi ja mihin aikaan vaan”, täydentää Lähdeniemi.

Samalla miehet muistuttavat, että Helsingin Kurottajapalvelu Oy on edelleen kuitenkin monimerkkivuokraamo ja kuljettajillakin on omia mieltymyksiä kurottajamerkin suhteen. Parviainen ei hänkään pitäydy täysin vain Diecissä, sillä joko työmaalla tai Mäntsälän korjaamolla huolletaan ja korjataan myös muita merkkejä.

”Vuokrakalusto on meillä kuitenkin lähes poikkeuksetta Diecejä. Neuvomme paljon puhelimessa asiakkaita ja se on helpompaa ja nopeampaa, kun on vain yksi merkki, mihin pitää perehtyä”, toteaa Lähdeniemi.

Nykyiset pakokaasujen jälkikäsittelylaitteet herättävät paljon kysymyksiä asiakkaissa. Koneen modernia diesel-tekniikkaa pitää hallita sekä ymmärtää ja kuljettajalta vaaditaankin intoa ottaa haltuun vaikkapa hiukkassuodattimen regenerointi tarpeen tullen.

”Päästömääräyksistä johtuen koneiden hankintahinnat ovat nousseet, samoin huoltojen kustannukset. Nämä lisäävät meidän kustannuksiamme, joita on vaikea siirtää vuokrahintoihin. Asiakkaalle on useimmiten yhdentekevää, mitä peltien alla on. Pääasia on, että koneet toimivat ja suoriutuvat niille asetetuista työtehtävistä”, sanoo Hakula.

Jäykkärunkoisia kurottajia on tarjolla 6-17 metrin ja ympäripyöriviä 14-32 metrin nostokorkeuksilla.

Helsingin Kurottajapalvelu Oy:n kalustossa on useita kymmeniä kurottajia, joista tehokkaimmat nostavat 32 metriin. Italialainen Dieci on nykyään valtamerkki.

Asiakas tietää

Työntekijöitä yrityksessä on parikymmentä. Toimiva ja edustava kurottaja ammattitaitoisella kuljettajalla muodostaa kivijalan, johon Helsingin Kurottajapalvelukin nojaa.

”Kaikki Mikun aikanaan palkkaamat kuljettajat ovat edelleen meillä töissä ja vaihtuvuus on pientä. Ikähaarukka taitaa olla tällä hetkellä sellainen, että vanhin on syntynyt vuonna 1952 ja nuorin 1998. Meillä henkilökunnalle iskostettuna periaatteena on, että asiakas tietää itse parhaiten oman työmaansa asiat ja saa aina sen viimeisen sanan. Me pyrimme palvelemaan oikeanlaisilla ja -kokoisilla koneilla työtehtävän mukaan. Turvallisuusnäkökohdat ovat tärkeitä. Kuljettajat on muun muassa opastettu tekemään huolellisen tarkistuksen koneille joka aamu ennen työn aloittamista”, jatkavat Hakula ja Lähdeniemi.

Kurottajan kuljettaja on siis avainasemassa. Hän on se, joka suunnittelee noston työmaalla ja ottaa vastuun sen onnistumisesta. Vastaan tulevien työtehtävien kirjo on varsin moninainen kuormien puruista henkilönostoihin ja erilaisiin asennustöihin.

Vuokrausajat vaihtelevat paljon ja lyhyimmät keikat ovat tunnin parin mittaisia, kun taas pisimmillään konetta voidaan pitää varmuuden vuoksi pitkäkin aika työmaalla. Ikään kuin antamassa turvaa ja kapasiteettia nopeasti käyttöön.

Vuokrakalusto koostuu lähes kokonaan jäykkärunkoisista Dieci-kurottajista nostokorkeuksilla 6-17 metriä. Miku Ruotsalaisen aikoinaan rekisteröimää, puomiin näkyvästi tarroitettua, kurottaja.fi -verkko-osoitetta on yritetty sittemmin ostaakin. Ei ole ollut eikä ole vieläkään myynnissä, sanoo Ruotsalainen.

”Juuri vaihtelevien käyttötarkoituksien takia kahteen samanlaiseen kurottajaan voi kerääntyä tunteja aivan eri määrät. Toinen on vaihtoiässä paljon toista nopeammin. Myös vuokrakoneiden kohtelussa on paljon eroja”, toteavat miehet.

”Tämä meidän työtehtäviä järjestävä ja yritystä johtava organisaatiomme on yhtä kuin kaksi miestä. Hoidamme itse myyntityön, ajojärjestelyn, huoltojen organisoinnin, taloushallinnan, hankinnan yms. Varsinaista kurottajan kuljettajakokemusta ei meillä kummallakaan ole, vaan olemme toimineet aikaisemmin muun muassa myynnin esimiestehtävissä. Onneksemme olemme saaneet kurottajataloomme Suomen parhaat kuljettajat ja työntekijät”, kehaisevat Lähdeniemi ja Hakula lopuksi.

Jutun teon hetkellä koneita oli töissä aivan ympäri Uuttamaata Helsingistä Nurmijärvelle ja Espoosta Keravalle.

Perkins tuli FTB meni

Juha Parviainen luettelee, että Helsingin Kurottajapalvelun Dieci-kalustossa on useita Pegasus 45.30 sekä Icarus 40.14 ja 40.17 -malleja. Myös Apollo 25.6R- ja Agri Max+ 37.09 -malleja on tarjolla monta. Yksi Apollo 26.6 täydentää valikoiman.

Kaikki maahantuotavat Diecit varustellaan Mäntsälän korjaamolla ennen asiakkaalle toimittamista.

”Tänä päivänä kurottajat on jo hyvissä varusteissa tehtaalta lähtiessään, mutta esimerkiksi lisälämmittimiä, työkalulaatikoita, led-valoja ja äänentoistolaitteita niihin asennetaan. Toki myös erilaiset katsastukset ja suomenkieliset tarrat ovat varustelussa tehtäviä toimenpiteitä”, kertoo Parviainen.

”Diecillä oli vielä pari vuotta sitten noin 100 erilaista mallia tuotanto-ohjelmassa. Nyt niiden määrää on tiputettu reilusti, mikä helpottaa niin tuotantoa kuin jälkimarkkinointiakin”, valistaa Parviainen.

Pegasus-mallistoa on uudistettu muun muassa ohjaamon osalta. Uusi 25 metrin malli tuli juuri saataville ja siihenkin on nyt istutettu Perkinsin moottori (100 kW). FTP löytyy vielä kahdesta Pegasus-perheen koneesta. 25 metrin mallin maksimi nostokyky on 5 000 kilogrammaa.

Lue seuraavaksi