Uutiset

Työkoneet

Wetteri Trucks Oy -Markku Lappalainen liiketoimintajohtajaksi

Autoalan kasvuyhtiö Wetterin tytäryhtiö Wetteri Trucks Oy on solminut Sany-maansiirtokoneiden maahantuonti- ja jälleenmyyntisopimuksen. Sopimus on merkittävä laajennus yhtiön tuote- ja palveluvalikoimaan sekä markkina-asemaan. Yhtiö on nimittänyt Markku Lappalaisen johtamaan maansiirtokoneliiketoimintaa 3.6.2024 alkaen.

”Tarvitsemme liiketoiminnan vetoon vahvaa osaamista, nyt kun Wetteri palaa taas maansiirtokoneiden pariin. Markun pitkä ja laaja kokemus maansiirtokonekaluston maahantuonnin, verkoston ja myynnin vetämisestä on arvossaan nyt Sany toiminnan käynnistyessä”, kertoo Wetteri Trucksin toimitusjohtaja Antti Ollikainen.

”Palaan maarakennuskonebisnekseen hetken tauon jälkeen. Sany on jo ollut läsnä Suomessa aiemminkin ja odotan innolla pääseväni tekemään merkistä entistä tunnetumman”, sanoo Lappalainen.

Sany Northern Europe AB on osa Sany-monialayhtiötä, joka on listattu Shanghain pörssiin. Wetteri Trucks Oy on Sanyn ainoa maahantuonti- ja jälleenmyyntikumppani Suomessa.

Vuonna 2013 Markkku Lappalainen täytti 50 vuotta. Allaolevan artikkelin julkaisun jälkeen pitkään Doosan-maahantuontia vetänyt mies on ollut myös Rotatorin palveluksessa, muun muassa myyntijohtajana. Kokemusta on siis kertynyt laajalti.

Markku Lappalainen 50 vuotta

    Konepörssi palaa aiheeseen laajemmin lähitulevaisuudessa.


    Lue seuraavaksi