Uutiset

Työkoneet

Vt 12 Lahden eteläinen kehätie avataan liikenteelle

Kehätien avaamispäivämäärä varmistui, kun Liikenne- ja viestintävirasto Traficom antoi käyttöönottopäätöksen Liipolan ja Patomäen maantietunneleista. Syksyn 2020 aikana Liipolan ja Patomäen maantietunneleissa on tehty mittavat teknisten järjestelmien hyväksyntätestaukset ja järjestetty neljät pelastusharjoitukset. Kehätie avataan 8.12.2020. Kehätien liikenteelle otto tapahtuu hiljaisen liikenteen aikaan, ja kokonaisuudessaan kehätie on liikenteellä aamuruuhkaan mennessä.

”Kehätie valmistuu luvatusti joulukuussa 2020, joka alittaa hankkeen toteutuspäätöksen mukaisen tavoiteaikataulun noin vuodella. Rakentaminen on sujunut erittäin hyvin ja hankekokonaisuus toteutuu kustannusarviossa. Voimme kaikki – niin suunnittelijasta työnjohtajaan kuin työmaalla ahkeroiviin rakentajiin – olla erittäin ylpeitä tästä saavutuksesta”, toteaa projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastolta.

Erittäin tärkeä huomio kaikille tienkäyttäjille

Kehätie kytkeytyy länsipäässä Hollolan kohdalla Tampereen suunnan valtatiehen 12 ja itäpäässä vilkkaasti liikennöityyn valtatie 4 moottoritiehen.

”Uusi kehätie liittyy molemmista päistään vilkkaasti liikennöidyille moottori- ja moottoriliikenneteille. Kaikilla tähän saakka avatuilla kehätien rakentamiseen liittyvillä kaduilla on ollut avaamishetkellä useiden autojen jono odottamassa avaamista. Kehätiellä se ei onnistu, sillä kehätien päät ovat moottoritietä eikä moottoritielle saa pysäyttää jonottamaan turvallisuuden vuoksi. Kehätiehen ehtii kyllä tutustumaan sen ensimmäisenä aukiolopäivänä myös päivän valjettua”, muistuttaa Wikström.

Kehätien nopeusrajoitus kaksikaistaisella osuudella Hollolan Soramäen ja Okeroisten välillä on 100 kilometriä tunnissa ja nelikaistaisella osuudella Okeroisten ja valtatiehen 4 yhdistyvän Kujalan eritasoliittymän välillä 80 kilometriä tunnissa.

Liikenteelle auetessa Soramäen ja Okeroisten välillä nopeusrajoitus on 80 ja nousee 100 kilometriin tunnissa keväällä talvinopeusrajoituksen päättyessä. 13 kilometriä pitkälle kehätielle yhdistyvät Soramäen, Nostavan, Okeroisten, Nikulan, Launeen ja Kujalan eritasoliittymät.

Lakkaavaa maantieverkkoa Lahden ja Hollolan omistukseen

Valtatie 12 nimitys siirtyy tien avaamisen myötä vanhalta valtatien linjalta uudelle kehätielle. Samalla vanha valtatie ja alempaa maantieverkostoa on siirtynyt ja siirtyy Lahden kaupungin ja Hollolan kunnan omistukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa teiden kunnossapidosta vastaavat kuntarajojen mukaisesti Lahti ja Hollola.

Siirtyneitä ja siirtyviä teitä ovat:

Ala-Okeroistentie kehätien uudesta Okeroisten eritasoliittymästä pohjoiseen, entinen maantie (mt) 296 (1.10.2020)

Helsingintie Ala-Okeroisten risteyksestä pohjoiseen, entinen mt 140 (1.10.2020)

Uudenmaankatu Renkomäestä pohjoiseen, entinen mt 167 (1.10.2020)

Hämeenlinnantie ja Mannerheiminkatu, vanha valtatien 12 linja Soramäestä Joutjärvelle (8.12.2020)

Lue myös: Liikenne Klaukkalan kehätielle lähes vuoden etuajassa.



Lue seuraavaksi