Uutiset
Volvo ja Skanska koeajavat päästövapaata louhosta
Volvo Construction Equipment ja Skanska kokeilevat parhaillaan louhoksella Volvon jo pitkään kehittämää ”Electric Site” -konseptia. Järjestelmä on nyt ensimmäistä kertaa todellisessa työympäristössä, oikeassa tuottavassa työssä. Volvon mukaan tällä päästään 95 prosenttia pienempään hiilijalanjälkeen ja tuotannon kustannukset putoavat 25 prosenttia. Automatisointi ja sähköistys koskee lastausta esimurskaimeen sekä edelleen murskatun materiaalin siirtoa jälkimurskaukseen. Myös altakanto tehdään uutta teknologiaa edustavalla pyöräkuormaajalla.
Koeajot alkoivat 29.8. Skanskan Vikan Kross -louhoksella Göteborgin lähellä. Louhosta ajetaan Volvon osin miehittämättömillä sähköä ja akkuteknologiaa hyödyntävillä
koneilla nyt 10 viikon ajan. Tavoitteena on ylläpitää sama tuotannon taso kuin perinteiselläkin kalustolla, mutta paljon pienemmin päästöin. Vikan Kross tuottaa lajikkeita niin rakentamisen kuin asfaltti- ja sementtiteollisuudenkin käyttöön.
”Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista järjestelmää ajetaan todellisessa ympäristössä. Tämä on lähtölaukaus muuttaa murskauslaitosten työskentelytapaa maailmanlaajuisesti”, kertoo Skanska Ruotsin toimitusjohtaja Gunnar Hagman.
”Tämä järjestelmä on kehitetty yhdessä Skanskan kanssa ja korostan, että se ei ole vielä kaupallisessa levityksessä. Testiajojen jälkeen analysoimme tulokset ja jatkamme kehitystyötä”, kertoo Volvon pääjohtaja Melker Jernberg.
Kolme kiviautoa on louhoksella korvattu nyt kahdeksalla pienemmällä, täysin automaattisella, akkukäyttöisellä HX02-dumppereilla. Ne hoitavat mobiilialustaiselta esimurskaimelta materiaalin siirron kiinteälle jälkimurskaimelle. Volvolta kerrotaan, että HX2 on kokenut runsaasti muutoksia sen jälkeen, kun ensimmäinen versio esiteltiin asiakkaille ja lehdistölle Volvo Exploration Forum 2016 -tapahtumassa. Voimansiirto sekä lähes kaikki sähkökomponentit kuten moottorit ja akut ovat uusinta tekniikkaa. HX2 on myös varustettu nyt teknologialla, joka reagoi liikkeeseen koneen ympärillä pysäyttäen koneen esimerkiksi ihmisen lähestyessä.
Aivan uusi Volvon innovaatio on louhoksella myös käytössä. Sähkökäyttöinen Volvo EC750, tyyppimerkinnältään EX01 nimittäin syöttää esimurskaa Vikan Krossissa. Dieselmoottrin lisäksi peltien alta löytyy vaihtoehtoinen sähkömoottori, jolle virta tuodaan kaapelia pitkin. Volvon mukaan suurin haaste oli sovittaa kaikki sähkökäytön vaatimat komponentit koneeseen, ulkomittojen kuitenkaan oleellisesti suurentumatta. Kuljettajalle mikään ei kuitenkaan ole muuttunut. Tosin sähkökäytössä kaivukoneen aiheuttama melutaso on paljon perinteistä alhaisempi. Kun kaapeli kytketään, koneen järjestelmä siirtyy automaattisesti sähkömoottorin käyttöön.
Altakantoa tehdään Volvon LX1 -pyöräkuormaajalla, joka on niin sanottu hybridimalli. Painoluokka vastaa osapuilleen Volvo L150:n vastaavaa (noin 20 t). Hybridimallin jokaisessa pyörännavassa on sähkömoottori ja käytetty dieselmoottorin iskutilavuus on vain 3,7 litraa, kun L150:n dieselmoottori on tilavuudeltaan 9,6 litraa.
Mielenkiintoista on nähdä aikanaan testirupeaman tulokset. Volvolta ei vielä ole saatavilla kuvamateriaalia itse louhokselta. Konepörssi palaakin aiheeseen myöhemmin uudestaan.