Uutiset

Työkoneet

Vilakoneella merkkipäivä – jo 4 000 Willeä maailmalle

Vilakoneella juhlittiin, kun 4000. Wille näki päivänvalon. Vilakoneen toimitusjohtaja Juha Kumlander (vas.) kättelee koneen vastaan ottanutta, Espoon kaupungin varikon johtajaa Kari Sirviötä. Takarivissä myhäilevät Vilakoneen suunnittelupäällikkö Kimmo Suominen (vas.), Vilakoneen pääluottamusmies Risto Kivikankare ja Wihuri Oy Autolan myyjä Markku Pirttilahti.

Lankinen nimittäin palkkasi Suomisen ja Ihanamäen suoraan Otaniemestä 70-luvun lopulla suunnittelemaan ja ideoimaan uudenlaista konetyyppiä, johon mallia käytiin katsomassa MF 911-pyöräkuormaimesta Turussa. Koneen konstruktio ei kuitenkaan ollut aivan sitä mitä haettiin. Ensin Suominen ja Ihanamäki rakensivat pienoismallin, jossa oli mm. runko-ohjaus ja kahdessa vuodessa opiskelun ohessa syntyi myös ensimmäinen protokone, joka muuten on Vilakoneen pihalla edelleen. Tosin hieman huonossa hapessa.

”Vuonna 1980 valmistunut ensimmäinen protokone oli monella tapaa edistyksellinen. Siinä oli mm. hydraulinen esiohjaus. Sarjakoneeseen sitä ei kuitenkaan liian hintavana voinut ajatella ja oli vuosikausiksi tyytyminen huokeampaan kaapeliohjaukseen. Ensimmäisessä mallikoneessa vuonna 1980 oli voimansiirrossa myös neljä napamoottoria ja yksi pumppu. Ongelmana oli kuitenkin kuorman muuttuminen. Painojakauma muuttui, kun kauha oli täynnä ja aina joku pyörä suti tyhjää. Voimaa ei saatu kunnolla ulos, joten naparatkaisusta luovuttiin. Toinen, yhden hydraulimoottorin ja akselivoimansiirron protokone valmistui vuonna 1982 ja seuraavana vuonna ensimmäiset sarjakoneet mallia 645 saatiin toimitettua asiakkaille. Wille nimi muuten tuli Lankisen Vilhosta. Häntä kun kutsuttiin aina Villeksi. Tuplaweellä haettiin lisämaustetta”, muistelee nykyinen Vilakoneen suunnittelupäällikkö Kimmo Suominen.

”Vilholla oli selkeä visio eriyttää Wille Valtrasta, joka tuolloin oli myyntiorganisaatio Vilakoneen tuotteille. Juuri tästä syystä suunnittelu annettiin meille vihreille opiskelijoille. Talossahan olisi ollut tuolloin kokeneitakin suunnittelijoita. Willestä haluttiin Vilakoneen oma tuote ja erilleen Valtrasta, joka käytti valtaansa myös Vilakoneen suunnittelussa”, jatkaa Suominen.

”Tosin vuoteen 1987 asti Willeä myytiin Valtran organisaation kautta. Lundberg tuli 80-luvun lopulla Valtralle Nordisk Hymas kaupan yhteydessä. Näin Wille siirtyi Machineryn edustukseen ja Ruotsin myynti alkoi sekin. Nykyään Willestä on neljä erikokoista mallia ja kaikkiin on saatavana runsaasti erilaisia talvi- ja kesäkunnossapidon laitteita. Nykyinen Vilakoneen omistaja on Wihuri Oy”, lopettaa Suominen.

Wihuri Oy Autolan edustajan, Markku Pirttilahden myymän juhlawillen mallia 855C otti vastaan Vilakoneella Espoon kaupunki, joka on hyvä esimerkki pitkään jatkuneesta liikesuhteesta. Ensimmäinen Wille 645 kaupungille kun toimitettiin jo vuonna 1985 ja yhteistyö ulottuu aina 70-luvulle saakka. Kaikkiaan Wiilejä on reilun kahden vuosikymmenen aikana toimitettu Vilakoneelta Espoolle 60 kappaletta. Nykyinen toimiva kanta on 27 konetta. Yksistään tänä vuonna Vilakone on toimittanut Espooseen viisi Wille 455B- ja kaksi 855C-taajamatraktoria.

Varikon johtaja Kari Sirviö Espoon kaupungilta kertoo, että katupuolella koneisiin tulee noin 500-600 tuntia vuodessa. Noin puolet kaupungin töistä tehdään omilla ja toinen puoli urakoitsijoitten koneilla. Suuntaus on, että urakoitsijoitten käyttö hiljalleen lisääntyy.

Internet: www.vilakone.fi

Lue seuraavaksi