Uutiset

Työkoneet

Veturien viimeinen asema – Romu Keinänen kierrättää veteraanit hyötykäyttöön

SR1-sähköveturit saapuivat maamme rautateille vuonna 1973, ja alkukankeuksien jälkeen ne ovat toimineet Valtionrautateiden luottoratsuina jo 50 vuoden ajan. SR1-veturit ovat palvelleet henkilö- ja tavaraliikenteessä sekä vaihtotöissä, ja kaikkiaan niitä on työskennellyt maassamme 110 kappaletta. Nyt malliston pitkä aikakausi on tulossa vääjäämättä päätökseen. Tärkeimpien komponenttien ja varaosien purun jälkeen veturien materiaali lähtee uudelle käyttökierrokselle perusteellisen kierrätyksen ansiosta. Konepörssi oli seuraamassa kahdeksan SR1-veturin saapumista Romu Keinäsen Karjaan toimipisteeseen, josta tarkoin hyödynnetty materiaali jatkoi jo parin viikon jälkeen matkaansa maailmalle uusiokäyttöön.

Romu Keinänen on parissakymmenessä vuodessa kasvanut yhden miehen pakettiautovetoisesta firmasta yli 70 henkilöä työllistäväksi monipuoliseksi yrityskokonaisuudeksi ja kierrätysalan tekniseksi edelläkävijäksi. Nyt Tammisaaren avattava Keinäsen uusi toimipiste edustaa alan kärkeä niin kierrätyksen tason kuin tehokkuuden kannalta.

Romu Keinäsen kasvutarina on mainio osoitus ahkeruuden ja ennakkoluulottomuuden merkityksestä yrityselämässä. Jyri Keinäsen vuonna 2001 ”mies ja pakettiauto” -periaatteella perustama yritys on reilussa 20 vuodessa kasvanut monipuoliseksi metallinkierrätyksen asiantuntijaksi, joka työllistää kaikkiaan noin 70 henkilöä Espoossa, Karjaalla ja Vantaalla. Määrätietoisen kasvun varmistamiseksi Romu Keinänen avaa vielä tämän kesän aikana neljännen toimipisteensä Tammisaareen, jonne valmistuva kierrätyslaitos edustaa alan terävintä kärkeä niin kierrätyksen laadun kuin tehokkuuden kannalta.

Vienti vetää

Alkuvuosien jälkeen tuli selväksi, että kannattavin toimintatapa on rahdata kierrätysmateriaali ulkomaille.

”Olemme käyttäneet Inkoon sataman palveluita vuodesta 2010 ja yli 90 prosenttia valmiista materiaalistamme lähtee sataman kautta Eurooppaan tai Aasiaan. Kierrätysala on ymmärrettävistä syistä nykyään erittäin tarkasti valvottua, ja meillä sekä alan viranomaisilla on tiedossa jokaisen asiakkaamme luotettavuus sekä alan standardeja vastaavat toimintatavat.”

Romu Keinäsen toimitusjohtaja Toni Keinänen saattelee Siperian Sudet kunniakkaasti matkansa päähän. Raskaan päivätyön tehneiden veteraanien romuttamisessa on mukanaan tiettyä haikeutta, mutta kierrätyksen kautta Susien työ jatkuu uusissa tehtävissä.

”Näin toimimalla toivomme kierrätysalan joskus hieman kyseenalaisenkin maineen kehittyvän, ja viranomaisten samalla pystyvän keskittymään alan porsaanreikiä hyväksikäyttävien yritysten toiminnan parantamiseen tai tarvittaessa kokonaan lopettamiseen”, kertoo Romu Keinäsen toimitusjohtaja Toni Keinänen.

Jatkuvan kasvun strategia

”Yritysstrategiamme mukaisesti panostamme jatkuvasti toimintamme kehittämiseen, mikä näkyy niin tuotantotapojen teknisenä kehityksenä sekä palvelujen parantamisena. Nouto- ja tyhjennyspalvelut, tekniset purkutyöt, vaihtolavapalvelut, romuautojen käsittely sekä oma kuljetusyrityksemme muodostavat monipuolisesti toimivan yksikön, jonka avulla asiakas saa keskitettyä tarpeensa yhden yhteydenoton kautta helposti ja kustannustehokkaasti.”

”Erittäin merkittävä tekijä onnistuneessa kasvussamme on myös toimiva henkilöstöpolitiikka, jonka ansiosta olemme pystyneet rekrytoimaan hyvin osaavaa ja ahkeraa henkilökuntaa. Jatkuvan sisäisen koulutuksen avulla porukka on myös viihtynyt talossa, ja pitkäaikaiset työsuhteet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus”, Keinänen lisää.

Sudet matkansa päässä

SR1-sähköveturien kirjainlyhenne tulee valtavaa mielikuvitusta osoittavasti sanoista Sähkö Raskas. Paremman puutteessa mallisto sai susien ulvontaa muistuttavan äänimaailmansa ansiosta nopeasti lempinimen Siperian sudet. Nyt ulvonta päättyy tasaisella tahdilla ja veturit korvataan uudemmalla sekä tehokkaammalla kalustolla.

Sähköveturin konehuone on kohtuullisen surullinen näky VR:n poistettua uudelleen käytettävät komponentit. Keinäsen käsittelyn jälkeen kaikki mahdollinen materiaali lähtee kierrätykseen ja jokaiselle aineelle löytyy tarkasti oikea osoite.

”Kuulin uutisissa romutuksesta ja perehtymisen sekä kuljetuskustannusten laskemisen jälkeen päätin tehdä vetureista tarjoukset huutokauppaan. Hinta taisi osua kohdalleen aika hyvin. Kaikkiaan kahdeksan SR1-veturia matkaa toimipisteeseemme Karjaalle. Kuljetukset hoitaa tuttu yhteistyökumppani, jolle tämän tasoisetkin työtehtävät sujuvat rutiinilla niin lastausten, purkujen kuin matkanteon osalta”

”Näin kierrätysmielessä 33–40 tonnin painoiset veturit ovat loistavaa materiaalia ja paksun raudan paloittelu, leikkaus ja polttotoimet alkoivat heti Karjaalle saapumisen jälkeen. Materiaali muokataan vauhdilla 100 x 50 senttimetrin kappaleiksi ja ensimmäinen laivalasti lähti kohti Ruotsia heinäkuun alkupäivinä”, tiivistää Keinänen.

Alan maine kasvussa

Romunkierrätyksessä valvonnan ja lakipykälien määrä on ymmärrettävistä syistä kovassa kasvussa.

Kierrätystekniikan kehittymisestä huolimatta alalla vaaditaan yhä myös puhdasta raakaa käsityötä, kuten Keinäsen polttoleikkauspisteen toiminta osoittaa.

”Olen kutsunut romun kierrätystä leikkisästi maailman toiseksi vanhimmaksi ammatiksi, ja kuten sen vanhimmankin ammatin osalla alan toiminta on ollut vähintäänkin värikästä. Kasvaneen viranomaisvalvonnan ansiosta tilanne on muuttunut viime vuosina vauhdilla. Tällä hetkellä alan säännökset ovat jo todella tiukat ja esimerkiksi kaikkien materiaalien määränpää tulee olla tarkoin tiedossa. Romu Keinäsen toiminta perustuu puolestaan avoimuuteen sekä alan nykyaikaisimman teknologian hyväksikäyttöön. Erittäin nykyaikainen Tammisaaren toimipiste vie yrityksen tehokkuutta vielä merkittävän askeleen eteenpäin”, Toni Keinänen päättää.

Lue seuraavaksi