Uutiset
Varaosia urakointikoneisiin – US-Tuonti
US-Tuonti oy toimii Lohjalla. Yritys on jo pitkään toimittanut varaosia erilaisiin työkoneisiin. Viime vuonna toiminta täydentyi urakointi- ja muiden työkoneiden huoltokorjaamopalvelulla, josta jo kerroimme kevään lehdessä KP4/2018. Varaosapalvelu puolestaan sisältää runsaan kattauksen valtamerkkien erilaisia hydrauliikan ja moottorin osia. Yritys on operoinut työkoneiden varaosien parissa jo reilun vuosikymmenen ajan. Verkostoitumisen myötä maailmalta löytyy koko ajan uusia tavarantoimittajia, joita pyritään hyödyntämään.
US-Tuonti oy:n toiminta käynnistyi vuosituhannen alussa, jolloin Saku Rautiainen teki auto-, moottoripyörä- ja mönkijäkauppaa. Harrastusten parissa syntynyt kiinnostus tekniikkaan muuttui nopeasti leipätyöksi, kun kaupankäynti erilaisten ajoneuvojen kanssa alkoi. Kiinnostus ajoi miehen edelleen syvemmälle koneiden ja laitteiden maailmaan ja reviiri laajentui pian työkoneiden pariin.
Miehen kaksi veljeä toimivat noina aikoina, ja toimivat edelleen, maarakennusalalla ja Saku Rautiaisen tehtäväksi ”lankesi” edullisten varaosien metsästys heille maailmalta. Aika nopeasti toiminta muodostui US-Tuonnin varteenotettavaksi osa-alueeksi. Tavarantoimittajat tulivat tutuiksi ja vaihtoehtoisiakin toimijoita löytyi. Ajan myötä toimitusvarmat toimittajat erottuivat joukosta. Hintaetua tulee, kun US-Tuonti käyttää tuttuja ja edulliseksi koettuja ostokanavia. Toki uusia syntyy koko ajan ja niitä pyritäänkin kartoittamaan resurssien mukaan.
Valtamerkeille
US-Tuonti maahantuo kaivukoneiden ja pyöräkuormaajien varaosia suoraan USA:sta, Euroopasta, Japanista ja Koreasta. Palveltavia konemerkkejä on lähes parikymmentä, lähinnä juuri edellä mainituissa maissa valmistetut. Varaosien lisäksi valikoimassa on erilaisia lisävarusteita. Saatavilla olevien varaosien nimikkeistö on laaja. Hydrauliikan osia on tarjolla kokonaisia pumppuja, ajo- ja kääntömoottoreita, lisähydrauliikan lohkoja sekä sylintereitä. Moottoreitakin on saatavana kokonaisina paketteina sekä erilaisia vaihteistoja ja kääntökehiä. Osakokonaisuuksien lisäksi on kaikkiin edellä mainittuihin komponentteihin saatavana myös varaosia kuten suodatin- ja tiivistesarjoja, laakereita sekä muita nimikkeitä. Moottoripuolella on tarjolla vesipumppuja, jäähdyttäjiä, sähköosia, kuten latureita ja starttimoottoreita sekä moottorin korjaussarjoja. Löytyypä valikoimasta tarvittaessa myös irrallisia uusia työkoneiden ohjaamoja.
Alkuperäis- tai tarvikeosa
Asiakas päättää kumpaa osatyyppiä hän haluaa. US-Tuonnilla on valmiudet toimittaa molempia. Hinta tietenkin määräytyy tyypin mukaan, ja se on jo etukäteen selvästi tiedossa ja sovittu, ennen kuin osa lähtee tavarantoimittajalta liikkeelle.
”Aina kuitenkin sattuu ja tapahtuu eikä tilattuja nimikkeitä välttämättä saadakaan sovittuun hintaan tai toimitusaikaan. Silloin otamme välittömästi yhteyttä asiakkaaseen ja neuvottelemme uudelleenjärjestelyistä”, sanoo Saku Rautiainen.”Lähtökohtaisesti palvelemme alkuperäisvaraosin, mutta tarvikeosiakin toimitetaan kokoajan. Asiakkaat ehkä hieman pelkäävät niitä, joskus turhaankin. Päätös tilattavan osan tyypistä on aina kuitenkin asiakkaalla”, korostaa hän.
Toimitusajaksi varaosille ja osakokonaisuuksille Rautiainen lupaa 3–6 työpäivää. Toimitukset tapahtuvat ympäri Suomen joko postilla, matkahuollolla tai kuljetusliikkeen toimesta paketin koosta tai kiireellisyydestä riippuen.
Osien määrittely
Palvelun nopeuttamiseksi Rautiainen neuvoo asiakkaita aina ottamaan kyseessä olevan koneen tyyppikilvestä kuvan ja lähettämään sen hänelle. Näin tarvittavien osien ja muiden varusteiden hankinta selkeytyy ja nopeutuu oleellisesti, kun osia päästään metsästämään tarkan valmistenumeron kanssa. Pelkkä konemalli ja valmistusvuosi eivät aina riitä, kun valmistussarjat ovat saattaneet muuttua kesken kalenterivuoden. Valmistenumero, tai sarjanumerostakin puhutaan, kertoo parhaalla mahdollisella tavalla, mistä osista kyseinen kone on rakennettu. Rautiaisella on jo monen vuoden kokemus osien jäljittämisestä. Kerralla oikein hankittu osa nopeuttaa koko korjausprojektin aikataulua oleellisesti.
Varaosatoimitusten ohella US-Tuonti tarjoaa asiakkailleen kaivukoneiden ja pyöräkuormaajien huoltokorjaamopalveluita sekä komponenttien, kuten hydrauliikkapumppujen, -moottoreiden, -sylintereiden, vetonapojen ja kääntömoottoreiden peruskunnostusta.
”Uusimpana merkkinä meiltä saa nyt myös Engconin kallistuvien kauhanpyörittäjien varaosia ja huoltopalvelua”, päättää Rautiainen.