Uutiset

Työkoneet

Uusi korjaamolaajennus ja pieniä kauhankallistajia

Pietarsaarelainen C&J Service on parantanut palveluaan rakentamalla huoltotilojen laajennuksen. Uudet tilat otettiin käyttöön konepäivien yhteydessä marraskuun alussa. Tapahtumassa oli esillä runsaasti C&J Servicen yhteistyökumppaneita, niin laite- kuin varustevalmistajia. Asiakkailla oli mahdollisuus päästä testaamaan minikaivukoneeseen kiinnitettyä tanskalaista, Tiltmanin kallistuvaa pikaliitintä, jota yritys tuo maahan ja myy.

C&J Service vietti vasemmalla näkyvän korjaamon laajennuksen avajaisia konepäivien merkeissä marraskuun alussa.

Huolto- ja korjaustöitä tekevä C&J Service on melko nuori yritys, mutta niin ovat tekijätkin. Kaikki talon kuusi työntekijää ovat alle 35-vuotiaita, reippaita konealan miehiä. Vuonna 2008 kiertävällä huoltoautolla alkanut toiminta asettui paikalleen 2010, jolloin yrityksen korjaamohalli syntyi Pietarsaaren kupeeseen. ”Yhden huoltoauton kanssa kiersimme huoltamassa ja korjaamassa urakointikoneita sekä tekemässä letkuja paikanpäällä niin työkoneisiin kuin teollisuuden tarpeisiin. Tämä huoltoauto kuuluu edelleen palveluumme”, sanoo C&J Servicen Robin Eriksson. Vuosien saatossa yrityksestä on tullut monien kone- ja laitemerkkien valtuutettu huoltopiste Pietarsaaren alueella. Näitä merkkejä ovat muun muassa JCB, Engcon, Palfinger, Steelwrist, Fogmaker ja Tiltman. ”Huollamme ja korjaamme toki myös muunkin merkkisiä työkoneita”, muistuttaa Robin Eriksson.

Hydrauliikka edellä

C&J Servicen miehet, Jonas Sjölind (vas.) ja Robin Eriksson.

Toiminnan alkuvaiheessa liikuttiin huoltoautolla paljon erilaisten urakointikoneiden työmailla sekä teollisuuden hydrauliikan puitteissa. Niiltä ajoilta saadut kokemukset ovat johtaneet tänä päivänä erilaisten hydrauliikkajärjestelmien suunnitteluun ja toteutukseen niin ikään työkoneisiin ja teollisuuden laitteisiin. Myös kuorma-autoihin yritys tekee paljon lisävarustelua juuri hydraulisten laitteiden muodossa. Nyt valmistuneen 400 neliön, ja korkeilla ovilla varustetun laajennuksen myötä pystytään ottamaan samanaikaisesti sisään jopa kaksi täysperävaunuyhdistelmää. Lisävarustelun ja rakentelun lisäksi yritys myös huoltaa kuorma-autoja merkistä riippumatta. Ja samoista isoista ovista mahtuu sisään myös useimmat maarakennus- ja urakointikoneet. Näin huollot ja korjaukset pystytään aina tekemään lämpimissä olosuhteissa ja hyvässä valaistuksessa vallitsevasta ulkoilmasta riippumatta. Se ei voi olla näkymättä työn laadussa.
Pietarsaaren, Kokkolan ja Vaasan alueen urakoitsijat ja moninaisen teollisuuden kunnossapidon edustajat arvostavat varmasti C&J Servicen 24/7-huoltopalvelua. ”Päivystystä hoidetaan viikon sykleissä, joten kuuden miehen porukassa tisuriviikko iskee kerran puolessatoista kuukaudessa”, pohtii Robin Eriksson. Kilpailun kovetessa tällainen palvelumuoto on yksi tapa erottua.

Laitekauppaa

Minikaivukone tarvitsee pienen, mutta tukevan kauhankallistajan. Tiltman on sellainen. Joskus henkilökuntakin on työnjohtoa myöden pientä. Valter Haga kaivaa ja isoveli Liam valvoo.

Huoltotoiminnan rinnalle on tullut ja tulee pikku hiljaa erilaista laitekauppaa. Valikoimassa on työkoneiden työlaitteita, kaivukoneiden pikaliittimiä ja kauhan kallistajia sekä pyörittäjiä. Huoltokorjaamon ohessa olevasta liikkeestä löytyy myös monenmoista tarviketta ja varustetta työkoneisiin. Vuonna 2013 C&J Service aloitti pienen tanskalaisen kallistuvan liittimen tai kauhankallistajan maahantuonnin moninaisten vaiheiden jälkeen. Paikallisen urakoitsijan tarpeesta ja vihjeestä syntynyt ajatus on poikinut jo yli sadan ”pikkutiltin” kaupan Suomeen. C&J Service myy suoraan näitä TIltman-kallistajia Pietarsaaren lähialueen asiakkailleen. Samassa yhteydessä onnistuu myös peruskoneen lisävarustelu, jos siitä ei löydy kallistajan tarvitsemaa lisähydrauliikkaa. Muualle maahan myynti tapahtuu jälleenmyyjien kautta.

Pieni koko valttina
Tanskalaisvalmisteiset Tiltmanin kallistuvat pikaliittimet on tarkoitettu käytettäväksi minikaivukoneiden kanssa. Malleja on kaksi, S30 ja S40. Pienemmän omapaino on 28 kiloa ja isommankin vain 42 kiloa. Vastaavasti leveydet ovat 235 ja 270 millimetriä. Kysymys on siis todella pienillä ulkomitoilla toteutetusta rakenteesta. Korkeuttakin tulee parhaimmillaan tai pahimmillaan lisää vain 200 millimetriä. Sen myötä koneen murtovoima pysyy lähes ennallaan. Suurin S40-malli soveltuu käytettäväksi alle 3,5 tonnin kaivukoneiden kanssa.

Tiltman-kallistajan etu on sen pieni koko. Isomman S40 mallin leveys on vain 270 millimetriä ja paino 42 kiloa. Korkeuttakin tulee kallistajan myötä lisää vain 200 millimetriä.

Tiltman-kallistajien rakenne on pyritty tekemään mahdollisimman yksinkertaiseksi. Ja hyvin siinä on onnistuttukin. Yksitoimisten sylinterien (2 kpl) männänvarsissa ei ole edes kiinnityssilmukoita, vaan pelkät männänvarret puskevat kallistuksessa ulospäin työntäen samalla toisen männän sisään. Lisäksi sylinterit ovat pystysuorassa asennossa, eivätkä näin ”sojota” sivulle lisäten rakenteen leveyttä. Se on hyvä ominaisuus, kun operoidaan paljon ahtaissa paikoissa. Kauhan tai työlaitteen vaihto onnistuu kätevästi. Tarjolla on vaihtoehtoisesti mekaanista, puoliautomaattista tai hydraulista lukitusta tähän toimintoon. Näissä hommissa yksinkertainen rakenne on eduksi. Vähemmän osia tarkoittaa samalla myös vähemmän rikkoontuvia osia.

Lue seuraavaksi