Uutiset
Tamtron kasvaa Pohjoismaissa
– Tamtron osti tanskalaisen Jydsk Vægtfabrik A/S:n –
Tamtron kasvattaa toimintaansa Pohjoismaissa ostamalla punnitusratkaisuiden jälleenmyyntiin, asennukseen, kalibrointi- ja huoltopalveluihin erikoistuneen tanskalaisen Jydsk Vægtfabrik A/S:n. Yrityskauppa on osa Tamtronin kasvustrategiaa ja sen myötä Tamtron vahvistaa asemaansa entisestään Pohjoismaissa.
”Kauppa tukee kasvustrategiaamme lujittaen asemaamme erityisesti pohjoismaissa. Kaupan myötä pystymme tukemaan entistä paremmin niitä asiakkaitamme, joilla on toimintaa useassa eri pohjoismaassa olemalla heille nyt myös lokaali punnituspalvelujen kumppani Tanskassa. Jydsk Vægtfabrik omaa pitkät perinteet, jonka lisäksi he ovat innovatiivisesti viime vuonna kehittäneet toimintaansa perustamalle mm. punnituspalveluja tarjoavan verkkokauppapalvelun. Voinkin sanoa, että he ovat arvokas lisä alati kehittyvään Tamtron konserniin”, kertoo Tamtronin toimitusjohtaja Mikko Keskinen.
”Olemme tehneet yhteistyötä Jydsk Vægtfabrik:n kanssa jo useamman vuoden, joten tämä kauppa on luonnollinen jatke näille yhteisille vuosille. Jydsk Vægtfabrik on hieno lisä Tamtroniin ja toivotan Jydsk Vægtfabrik:n henkilöstön lämpimästi tervetulleiksi osaksi Tamtron konsernia”, jatkaa Keskinen.
”Olen jo neljännen sukupolven punnitusalan ammattilainen suvussani, sillä isoisoisäni perusti Jydsk Vægtfabrik:n. Vuosien saatossa olemme onnistuneet vakiinnuttamaan asemamme asiakkaidemme apuna ja monet heistä ovatkin olleet asiakkaitamme pitkään. Tämän yrityskaupan myötä Tamtronin uudet innovatiiviset punnitustiedon pilvipalvelut, One Cloud ja One Scalex, ovat nyt paremmin saatavilla Tanskassa ja yhdistettynä meidän palvelu- ja toimitusratkaisuihimme tekevät niiden hankinnasta erityisen helppoa. Voimme siis palvella asiakkaitamme entistä paremmin. Tämä yrityskauppa avaakin meille uusia mahdollisuuksia kasvattaa ja laajentaa toimintaamme, kertoo puolestaan Jydsk Vægtfabrik:n toimitusjohtaja Peter Abrahamsen.
Jydsk Vægtfabrik on jo toinen Tamtronin vuoden sisällä hankkima pohjoismainen punnitusalan yritys. Viime vuonna toteutuneen norjalaisen Scaleit AS hankinnan ja nyt tehdyn yrityskaupan myötä Tamtron jatkaa vakaata kansainvälistä kasvua vahvistaen asemaansa erityisesti Pohjoismaissa.
Tamtron – yksi maailman johtavista punnitusalan asiantuntijoista
Tänä 50. juhlavuottaan viettävästä Tamtronista on vuosien aikana kasvanut merkittävä toimija edistyksellisten teollisuuden punnitusratkaisujen tarjoajana. Yrityskaupan jälkeen Tamtronilla on toimintaa Suomen lisäksi seitsemässä eri maassa sekä maailmanlaajuinen jakelijaverkosto.
Tamtron työllistää noin 170 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Tsekeissä, Slovakiassa ja Puolassa. Tamtronin tarjonta kattaa muun muassa integroidut punnitusratkaisut satamiin, metsätalouteen, kaivostoimintaan ja rakentamiseen, jäte- ja kierrätys-, kuljetus- ja logistiikka- sekä prosessiteollisuudelle. Yrityskaupan myötä yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan osuus kasvaa entisestään.
- Lue myös: Tamtron ostaa norjalaisen ScaleIT AS:n.