Uutiset

Työkoneet

Tampereelle sähköalan harjoittelualue

Vuoteen 2020 mennessä kolmannes nykytyövoimasta siirtyy eläkkeelle ja siksi koulutukseen on panostettava nyt. Näköpiirissä olevan ongelman ehkäisemiseksi TAKK panostakin omalta osaltaan sähköalan koulutukseen. Uusi, lähes miljoona euroa maksanut alue sisältääkin kaikki koulutuksessa tarvittavat elementit. Esimerkiksi täydellistä valvomoa sekä alueen ilmajohtoja ja pylväitä voidaan hyödyntää oppimisessa. Ja mikä parasta, kentälle saadaan kytkettyä 20000 voltin jännite.

Nykyään asentajat joutuvat työskentelemään enenevissä määrin jännitteellisessä verkossa, sähköjä ei aina voida kytkeä pois päältä. Tämä tuo tietenkin omat haasteensa työhön ja sitäkin voidaan nyt harjoitella upouudella kentällä.

Paitsi TAKK:n opiskelijoita, uusi alue tulee palvelemaan jatkossa myös vaikkapa sähköalan yrityksiä. Projektipäällikkö Timo Talvitien mukaan tulevaisuudessa voidaan alueella järjestää yritysten henkilökunnan jatkokoulutuksia.

Uuden oppimisympäristön suunnitteluun ovat osallistuneet myös teknillinen yliopisto. ammattiopisto ja ammattikorkeakoulu. Kustannusten noustessa miljoonaluokkaan, on alan yritysten tuki ollut alueen valmistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Avajaisissa asentajien käytössä oli myös yhden yhteistyökumppanin eli Lännen Centerin demokone täydessä rata- ja pylväsvarustuksessa. Sähköasentajien tolppakengät ovat yhä vahvemmin katoavaa kansanperinnettä ja pylvääseen ja linjoille noustaan turvallisesti henkilönostokorissa. Asentajat eivät konetta aja, nostimen käyttö luonistuu kyllä.

”Me emme ole sen paremmin vielä yhteistyökuvioita hioneet, mutta teimme avajaisissa työnäytöksen 8800G koneen kanssa. Mikäli jatkossa asentajaporukkaa koulutetaan myös koneen puikkoihin, olemme innolla tässä mukana. Maastokelpoiset Lännen-kaivurikuormaimet ovat jo kyntensä linjatöissä osoittaneet”, kertoo Hannu Siukkola Lännen Tractors Oy:stä.

Lue seuraavaksi