Uutiset
Stadin Mörinät 2023 -tapahtumassa nähtyä – osa 4

Konepörssi kuuluu näyttelyihin kuin kärpäset kesään. Niinpä toimituskuntamme kiersi tietenkin tätä pääkaupunkiseudun ensimmäistä Mörinä-tapahtumaa taas innokkain mielin. Tapahtumassa päästiin tutustumaan ensi kertaa moneen uuteen toimipisteeseen. Oheisena vähän satoa, mitä kameran linsseihin tarttui.
Konesilta

Konesillan uusi pääkaupunkiseudun toimipiste pääsi sekin monien muiden tavoin ensi kertaa esittäytymään suurelle yleisölle, vaikka piste on ollut toiminnassa jo muutaman vuoden. Näin saadaan nämäkin tilat Konesillan Ville Kyllösen mukaan nyt viimein tutuksi asiakkaille. Tuusulan Sulan teollisuusalueella sijaitsevat toimitilat pitävät sisällään uusien Kubota-minikoneiden sekä käytettyjen, myös vähän isompienkin maarakennuskoneiden, myynnin. Ja tietenkin näitä kaikkia koneita päästiin näkemään Stadin Mörinöitten yhteydessä. Samoissa tiloissa toimii myös konemyynnin tukena VKL-Huolto, joka huolehti koneiden huolloista ja korjauksista sekä hoitaa koneiden lisävarustelua.








Konesillan pihalla nähtiin myös vielä varsin uuden kallistuvan kauhanpyörittäjäkonseptin esittely. Tuomo Sihvo esitteli uutta kaivukonekäyttöön tarkoitettua Rotyx-lisälaitetta, joka on kallistuva kauhanpyörittäjä ilman kallistavia hydrauliikkasylintereitä. Kääntöliike synnytetään Rotyxin omaa kehitystä olevalla, niin sanotulla kallistuslaitteella (kuvissa kullanvärinen osa). Laitteen sisällä on akseloitu siipi, jonka avulla kääntöliike synnytetään. Etuna on puomin pään liikuttelua rajoittavien sylinterien puuttuminen, ja näin pienempi riski laiterikoille.
Sihvo korostaa vielä, että kallistuksessa vääntömomentti säilyy vakiona koko liikeradan matkalla. Kallistusta on tarjolla 50 astetta puolillensa. Tällä hetkellä Rotyxin kallistuvia kauhanpyörittäjiä on tarjolla kahta mallia. TR-M-malli on tarkoitettu 13–18 tonnin painoisiin kaivukoneisiin. Laitteen omapaino on 520 kilogrammaa. Toinen, hieman pienempi malli TR-S on tarkoitettu 9–13 tonnin kaivukoneisiin. Konepörssi palaa Rotyxin tarkempaan esittelyyn syksyllä.




Uudenmaan Konehuolto

Uudenmaan Konehuollon Keravan Myllynummen teollisuusalueella sijaitseva toimipiste oli saanut uuden konepihan korjaamon vastakkaiselle puolelle katua. Uudenmaan Konehuollon Ville Hallström pitää sitä hyvänä paikkana säilyttää ja esitellä koneita. Alue on aidattu, mutta virka-ajan ulkopuolellakin pääsee hyvin tarkastelemaan tarjolla olevaa kalustoa.
Uudenmaan Konehuolto aloitti Huddig-koneiden maahantuonnin ja myynnin kolmisen vuotta sitten. Hallström sanoo Huddig-kaupan käyneen olosuhteisiin nähden hyvin. Konehuolto toimii pääkaupunkiseudulla myös Takeuchi– ja Hidromek-koneiden jälleenmyyjänä. Yrityksen konemyynnin laajentumisesta huolimatta korjaamotoiminta jatkuu Hallströmin mukaan entisellään.
Konepihalla tuli törmättyä myös SMP Finlandin Jens Björkiin. Hän kertoi SMP Finlandin muuttaneen äskettäin aivan tähän Uudenmaan Konehuollon läheisyyteen. Myös SMP:n lisälaitteita nähtiin Uudenmaan Konehuollon konepihalla.







Konevel
Konevelillä oltiin jo aikaansa edellä ja pihalla esiteltiinkin kesätyölaitteiden ohella myös talvikäyttöön tarkoitettuja lisälaitteita. Talvi kuulemma alkaa Konevelin Patrik Kindstedtin mukaan jo heti juhannuksen jälkeen. Pihalla nähtiinkin sitten paljon erilaisia työlaitteita, kuten Eco Weedkiller -rikkaruohontorjuntalaitteita, Rotar-purkulaitteitta, D&A-iskuvasaroita, Tokvamin ja Kvexin hiekoittimia, Spray Stream -vedensumutuslaitteita, Seppi M -kelamurskaimia, Ilsbo-leikkureita sekä Siljum Mekanin ja Starkin auroja. Talvi voi siis tulla, mutta ei ihan vielä.










Lue myös: