Uutiset
Proliftiltä nostovoimaa
Eräs Logistiikka-Kuljetus-näyttelyn monipuolisimmista osastoista oli ehdottomasti Prolift Oy:llä, sillä näytillä oli esimerkiksi puutavara- sekä kappaletavaranostureita ja vaihtolavalaitteita. Paikalle oli saapunut kajaanilainen Urho Kela, jolla on muutaman viikon ollut käytössään Proliftin edustama Tajfunin Liv 1202 -puutavaranosturi. Kela kertoo nosturin vastanneen täysin odotuksiin ja esimerkiksi kuntan kuormaus on sujunut vaivatta. Mies kehuu slovenialaisnosturin sopivaa ohjausherkkyyttä ja tietenkin myös maltillinen hinnoittelu on Kelaa miellyttänyt. Proliftin osastolla oli paikalla myös vaihtolavalaitteita valmistavan belgialaisen AJK Hydroliftin johtaja Peter Hendriks, joka kertoi AJK:n menestyksen perustuvan erittäin suureen oman työn osuuteen. Lähes kaikki komponentit valmistetaan omalla tehtaalla, mikä takaa toimivan laadunvalvonnan ja tuotannon tehokkuuden. Hendriks kertoo AJK:n tuotteiden olevan rakenteeltaan hyvin yksinkertaisia, mikä tuo kestävyyttä ja luotettavuutta myös pohjoismaisiin olosuhteisiin.