Uutiset

Työkoneet

Peab vahvistaa liiketoimintaansa Pohjoismaissa

Peabilla aloitti 1.4.2020 yhteensä 1 700 uutta työntekijää. Ostamalla YIT:ltä sen Pohjoismaiden päällystys- ja kiviainesliiketoiminnan, Peab kasvattaa pohjoismaista liiketoimintaansa erityisesti Suomessa ja Norjassa. Tanskasta tulee päällystysliiketoiminnan myötä Peab-konsernille uusi liiketoiminta-alue.

YIT:n Pohjoismaiden päällystys- ja kiviainesliiketoiminnan hankinta vahvistaa Peabin roolia Pohjoismaisena yhteiskuntarakentajana. Yrityskaupan ansiosta toiminta laajenee useille uusille paikkakunnille Pohjoismaissa ja 1 700 uutta työntekijää siirtyy Peabin palvelukseen. Tämän lisäksi tuotantokapasiteetti kasvaa 63 asfalttiaseman ja noin 200 kiviaineksen ottoalueen ansiosta.  

YIT:ltä ostettu liiketoiminta integroidaan Peab Asfaltin ja Swerockin yhteyteen. Peab Asfalt aloittaa toimintansa nyt myös Suomessa ja Tanskassa. 

”Toimintamme laajentuessa useille uusille paikkakunnille neljässä Pohjoismaassa meistä tulee kokomme, vahvuutemme ja osaamisemme myötä johtava päällystysalan yritys. Yrityskauppa antaa upeita synergia- ja kehittämismahdollisuuksia asfaltin valmistukseen, levittämiseen ja kierrätykseen. Haluamme tehdä töitä mm. ECO-asfaltin kanssa kaikissa maissa”, kertoo Håkan Jacobsson, Peab Asfalt AB:n toimitusjohtaja.

Luomme yhdessä edellytyksiä paikalliselle yhteistyölle Peabin ja asiakkaiden sekä yhteistyökumppaneiden kanssa kaikissa Pohjoismaissa. Osaavien työntekijöiden ja strategisesti sijaitsevien kiviaineksen ottoalueiden avulla, meidän on mahdollista kehittää Peabin ja Swerockin toimintaa edelleen painottaen kestävää liiketoimintaa. Tulemme panostamaan voimakkaasti Kiviaines-, Valmisbetoni- ja Kierrätysliiketoiminnan edelleen kehittämiseen ollaksemme johtava toimija Pohjoismaissa. Pääsemme pian toivottamaan uudet työntekijämme tervetulleeksi, sanoo Håkan Wifvesson, toimitusjohtaja, Swerock AB.


Lue seuraavaksi