Uutiset
Nosturihistoriallinen seura ry on perustettu
Nostureista ja nostokoneista kiinnostuneet alan toimijat ovat nostaneet tämän kapean, mutta merkittävän toimialan historiatallennuksen täysin uudelle tasolle. Loppuvuodesta 2020 perustettu Nosturihistoriallinen Seura ry koukuttaa yhteen vanhojen nostureiden harrastajat.
Muutamat nosturialan harrastajat ovat jo pidemmän aikaa rakentaneet pohjaa nosturiharrastukselle ja nosturihistorian tallentamiselle. Toimintaan saatiin uutta puhtia, kun Pirkanmaalta löytyi joukko entisiä nosturitehtaan toimihenkilöitä, joilla oli mielessä lukuisa joukko kiinnostavia muisteloita ja tarinoita Lokomon nostureiden tuotekehityksestä, tuotannosta ja myynnistä. Samalla arkistoista tuotiin päivänvaloon dokumentteja sekä valokuvia, jotka kertovat tarinaa suomalaisen nosturituotannon synnystä, menestyksestä sekä tämän hiipumisesta.
Nämä Lokomo-nostureiden parissa joko pidempään tai lyhyemmän aikaa työskennelleet henkilöt kannustivat ja yllyttivät keräämään, mutta erityisesti taltioimaan kotimaisen nosturituotannon eri vaiheita. Aktiiviset harrastajat eivät jääneet lepäämään laakereilleen, sillä viime vuoden lopulla he perustivat asialle vihkiytyneen seuran, joka sai nimekseen Nosturihistoriallinen Seura ry.
Tämän tarkoituksena on edistää ja vaalia vanhojen ajoneuvonostureiden ja myös muiden nostotyökoneiden sekä työmenetelmien säilymistä jälkipolville. Yhdistys haluaakin omien sanojen mukaan toimia nosturialalla työuransa tehneiden henkilöiden yhteisenä foorumina.Toimintaan kuuluu muun muassa historian tallennusta kirjallisten ja enenevissä määrin sähköisten menetelmien avulla. Tallennustyötä tehdään paljolti koneiden käyttäjien, eli nostokoneyrittäjien ja kuljettajien parissa. Taltioimisen arvoisia ovat niin pienet kuin suuretkin tarinat ja muistot koneiden parissa työmailla, korjaamoilla ja huoltohalleissa. Myös kaikki nostotyöhön ja kalustoon liittyvä kuvamateriaali on aina taltioimisen arvoista.
Historiaselvityksien tekemistä ja mahdollisesti myös vanhojen koneiden kunnostus-, konservointi-ja museointiprojekteja viedään läpi yhteistyössä alan yritysten, konevalmistajien sekä muiden yhdistysten kanssa. Seuran toimintaa esitellään omilla verkkosivuilla, mutta tarkoituksena on tuoda toiminta sekä erityisesti entisaikojen työmenetelmät ja kalusto nähtäville myös alan tapahtumiin.Seuran toiminta on lähtenyt vauhtiin lennokkaasti ja ensimmäisenä konkreettisena tehtävänä onkin tuottaa laaja ja kattava hakuteos kotimaisista Lokomo-nostureista.
Tässä ainutlaatuisessa hakuteoksessa on määrä käsitellä kaikki Lokomo-mallit 1960-luvun ensimmäisistä prototyypeistä aina viimeisiin 1990-luvulla valmistuneisiin Hoist-nostureihin saakka. Kirjassa pääpaino on runsaalla valokuvatarjonnalla, jota tuetaan seikkaperäisien kuvatekstien avulla. Tervetuloa mukaan tekemään ja taltioimaan suomalaista nosturihistoriaa. Seuran jäseneksi voivat liittyä kaikki nostokoneista ja -alasta kiinnostuneet, niin yksityishenkilöt, yritykset kuin alan yhteisötkin.
Seuran Facebook sivulle tästä.