Uutiset
Maxlift aloittaa konevuokrauksen
Joensuulainen konetalo Maxlift Oy aloittaa konevuokrauksen. Yrityksellä on toimipisteet Joensuussa ja Kuopiossa, joista tullaan nyt palvelemaan asiakkaita konemyynnin ohella myös vuokrausasioissa. Nimikkeinä tulevat olemaan kaivukoneet, pyöräkuormaajat, kurottajat sekä maantiivistyksen laitteet.
Maxliftin Arto Turunen sanoo vuokrausasian muhineen jo pidemmän aikaa, kunnes nyt sille avautuivat otolliset ajat. Konevuokraus on joiltain osin jo käynnistynytkin, mutta siihen tullaan jatkossa Turusen mukaan panostamaan lisääntyvässä määrin. Maxliftin konemyynti on ollut tasaisessa kasvussa koko ajan ja Turunen uskoo vuokrauspalvelun myös osaltaan lisäävän konemyyntiä entisestään. Konevuokraus kun on näppärä tapa tutustua uusiin konemalleihin.
”Siinä vuokrausjakson aikana pääsee kokeilemaan koneen kaikkia ominaisuuksia todellisissa olosuhteissa ja samalla tulevat työtkin tehtyä”, sanoo Turunen.
Vuokra-arsenaali tulee sisältämään Maxliftille entuudestaan tuttuja konemerkkejä, kuten Kobelco, Yanmar, Wacker Neuson ja Kramer. Isommissa konemalleissa tullaan hyödyntämään Crentin valikoimaa. Crentin kanssa on jo aikaisemminkin ollut paljon vuokraukseen liittyvää yhteistyötä.
Crent puolestaan on avannut äskettäin uudet toimipisteet Turkuun ja Seinäjoelle aikaisempien Klaukkalan, Tampereen ja Jyväskylän pisteiden rinnalle.
Konealan toimijoille
Turunen sanoo heidän suuntautuvan konevuokrauksessa maa- ja viherrakennukseen sekä kiinteistönhoitoon. Kaivukoneissa pääpaino tulee olemaan 2–8 tonnin painoisissa koneissa, mutta isompiakin on siis tarjolla Crent-yhteistyön johdosta.
Peruskoneiden ohella vuokrattava kokoonpano sisältää aina työlaitteita tarpeen mukaan. Kaivukoneisiin saa mukaan kallistuvan kauhanpyörittäjän sekä kauhoja ja pyöräkuormaajiin kauhoja, auroja, trukkipiikkejä, hiekoittimia ja harjoja.
”Erikoisempiakin työlaitteita voi tulla tarjolle. Pyrimme elämään kysynnän mukaan”, sanoo Turunen. Maxliftin konevuokrauskonseptiin kuuluu tarvittaessa myös kuljetuksen järjestäminen ja koneiden ylläpito työmailla pidempien vuokrausjaksojen ollessa kyseessä.
Vuokraus- ja yhtälailla konemyyntiasioissa palvelevat Joensuun toimipisteessä Arto Turunen ja Janne Sinkkonen sekä Kuopion toimipisteellä Jari Vitsala.