Uutiset

Työkoneet

Made in Finland -konekiertue tulee taas

Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty Made in Finland -konekiertue tulee jälleen. Tällä kertaa mukana on yhdeksän kotimaista konealan valmistajaa ja palveluita tuottavaa tarjoajaa, jotka matkaavat halki suomen syys-lokakuussa. Mukana olevat Nokian Renkaat, Dynaset, Serco, Novatron, Allu, Snowek, Kronos, Kiho ja Secto, esittelevät kiertueella omat tuotteensa sekä palvelunsa ja herättelevät konekansan syyssesonkiin.

Konekiertue starttaa Oulusta torstaina 16. syyskuuta ja jatkaa matkaansa läpi Suomen kattaen yhteensä kahdeksan eri paikkakuntaa. Katso aikataulu tästä. Tapahtumapäivinä esillä ovat maarakennuksen, kiinteistöhuollon, materiaalinkäsittelyn ja metsäurakoinnin uusimmat teknologiat kotimaisilta valmistajilta yhdessä paikassa. Kiertueen isäntinä toimivat viime vuoden tapaan tapahtumapaikkakuntien rakennuskonemaahantuojat ja koneliikkeet.


Esittelyssä ovat Nokian Renkailta maansiirto- sekä kuorma-autonrenkaat talvikäyttöön, Allun seulamurskat ja maankäsittelylaitteet, kiinteistöhuollon työlaitteet Snowekilta ja Sercolta, Dynasetin hydrauliset työlaitteet, Novatronin kotimaiset koneohjausjärjestelmät ja Kronoksen metsävaunut sekä -kuormaimet. Mukana kiertueella palveluitaan esittelevät myös kotimainen kone- ja autokaluston rahoittaja Secto Konerahoitus sekä kenttätyön johtamiseen, työnajanseurantaan sekä kaluston paikannukseen ja hallintaan ohjelmistoa kehittävä Kiho.

”Katsoimme kiertueen järjestäjäyritysten kanssa tärkeäksi luoda asiakaskunnallemme mahdollisuuden tulla tutustumaan ja keskustelemaan kanssamme mahdollisista laitehankinnoista, tutustumaan uutuuksiin, sekä tietysti kertomaan kuulumiset ja uudet ideat tänäkin syksynä. Kiertueyritysten lisäksi, tämä on hieno mahdollisuus tulla tutustumaan eri paikkakunnille isäntäyrityksiin ja heidän tarjontaansa”, sanoo Ilpo Ellonen, ALLU Finlandilta, ja lähettää terveiset konekansalle:

”Ei muuta kuin ostohousut jalkaan ja kiertueelle, tervetuloa.”

Infra nuoret mukana kiertueella


Myös tulevaisuuden urakoitsijapolvi on vahvasti esillä konekiertueella. Sitä edustaa ja toiminnastaan kertoo Infra nuoret. Ryhmä toimii osana infrarakennusalan toimiala- ja työnantajaliitto Infra ry:tä, joka tarjoaa tulevaisuuden tekijöille väylän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.


”Infra ry:n 1 600 jäsenyritystä tuottavat pääosan Suomen infrapalveluista ja työllistävät lähes 20 000 osaajaa. Infra Nuoret sen osana kokoaa alalle suuntautuvat nuoret yrittäjät ratkomaan porukalla yrittäjyyden haasteita sekä edistämään nuorten näkemyksiä ja toiveita”, kertoo Infra Hämeen, Keski-Suomen ja nuorten toiminnanjohtaja Antti Astrén.

Tapahtuma myös Facebookissa

Jokaisen tapahtumapäivän aikana Made in Finland-kiertueelta lähetetään Facebook live – nettilähetyksiä, jossa kiertueelle osallistuvat yritykset kertovat tarinaansa vuosien varrelta. Lisäksi luvassa on tuote-esittelyitä ja päivän isäntäliikkeen puheenvuorot. Videolähetykset tulevat myös jakoon osallistujien ja mediakumppanien kanaviin.


Tapahtumapäivien järjestelyissä huomioidaan vallitseva koronaviruksen tilanne ja mahdollisista erityisjärjestelyistä tiedotetaan kiertueelle osallistuvien yhtiöiden online-kanavissa, Konekiertueen Facebook tapahtumassa, sekä kiertueen nettisivuilla www.konekiertue.net. Kiertueen isäntinä paikkakunnilla toimivat Mateko, Ojala Machine, Kobelco Center, Rotator, Liebherr-Finland, Avesco, Allu Finland ja Real Machinery.



Lue seuraavaksi