Uutiset

Työkoneet

Maarakennuskoneasentajille on edelleen kysyntää

TTS Työtehoseura

Osaavista maatalous- ja maarakennuskoneiden asentajista on Suomessa monin paikoin pulaa. Tämä johtuu osittain siitä, ettei toisen asteen koulutus tarjoa ammattiin suoraan valmistavaa koulutusta. TTS Työtehoseura kehittää maatalous- ja maanrakennuskonekoulutuksiaan vastaamaan nykypäivän tarpeita niin maa- ja metsätaloustiloilla kuin urakointiyrityksissä ja korjaamoissa.

TTS järjestää raskaskalustomekaanikon ja maatalouskoneasentajan perus- ja ammattitutkintoja sekä räätälöityjä täydennyskoulutuksia alan yrityksille.

”Olemme kehittäneet koulutusten sisältöjä yhdessä korjaamojen ja konevalmistajien kanssa. Näin pystymme tarjoamaan opiskelijoillemme alan viimeisimmän tiedon”, kertoo TTS:n ajoneuvo- ja työkonetekniikan koulutussuunnittelija Ari Pekkola.

Ammattitutkinnot on suunnattu jo alalla oleville, jotka haluavat lisätä osaamistaan sekä päivittää tietämystään etenkin sähkö- ja hydrauliikkajärjestelmistä, erilaisista diagnosointi- ja mittauslaitteistoista sekä polttoaine- ja päästöjärjestelmistä. Varsinkin päästö- ja polttoainejärjestelmät ovat monimutkaistuneet viime vuosina.

Seilorista kouluttajaksi
TTS panostaa paitsi uudenaikaiseen koulutusvälineistöön myös kouluttajiin. Uusin vahvistus on sähkö- ja mobiilihydrauliikkakouluttaja Juha Merta (kuvassa vasemmalla). Juha on viihtynyt isojen koneiden parissa lähes 40 vuotta. Hän aloitti työuransa heti koulun jälkeen valtion jäänmurtajilla konemiehenä, josta hän laivanrakennuksen kautta siirtyi vuonna 2000 maanrakennus- ja materiaalinkäsittelykoneiden maailmaan. Merta on työskennellyt alan johtavien valmistajien ja maahantuojien palveluksessa kenttähuoltomekaanikkona sekä huollon esimiestehtävissä ja hankkinut myös tältä alalta ammattipätevyyden.

”TTS:llä on vahvat perinteet auto- että työkonetekniikan osaajana. On hienoa liittyä joukkoon nyt kun hydrauliikan ja sähkön koulutustarjontaa laajennetaan ja kehitetään”, Merta toteaa.
Työkoneasentajan työ on Merran mukaan muuttunut paljon, sillä ennen korjattiin mekaanisia komponentteja, mutta tänä päivänä tärkein työväline alkaa olla kannettava tietokone testiohjelmineen. Monesti kaikki informaatio on englanniksi niin ohjelmissa kuin korjaamokirjallisuudessakin. Tämän päivän mekaanikon pitää osata käyttää ja tulkita tätä tietoa sekä soveltaa sitä käytäntöön.
”Asentajat ottavat satelliitin kautta yhteyden koneeseen, joka kertoo, mikä siinä on vikana. Tämä säästää aikaa, vaivaa ja selvää rahaa, kun heti tiedetään, missä vika on ja mikä komponentti on vaihdettava”, Merta valottaa.

Osaamisvajeeseen vastataan
Laitteiden ja koneiden monimutkaistuminen lisää korjaamoiden paineita pitää yllä asentajiensa osaamista ja täten omat asiakkaansa tyytyväisinä. TTS haluaa vastata osaamisvajeeseen tarjoamalla opiskelijoiden käyttöön tarvittavat mobiilihydrauliikan ja sähkön testausjärjestelmät ja -laitteet. Koulutuksissa panostetaan ennen kaikkea käytännön tekemiseen.
Työkonepuolella tehdään tiivistä yhteistyötä maahantuojien ja valmistajien kanssa, jotta opiskelijoiden käytössä olisi mahdollisimman laaja valikoima erimerkkisiä ja uusimpia maatalous- ja maanrakennuskoneita. ”Kuuntelemme asiakkaitamme herkällä korvalla, jotta pystymme räätälöimään koulutukset juuri heidän tarpeidensa mukaisiksi”, Merta lisää.

Yrityksille on suunnaton etu siitä, että niiden työntekijät ovat ammattitaitoisia ja heidän osaamisensa on aina ajan tasalla.
Koulutus maksaa itsensä nopeasti takaisin, jos esimerkiksi maanrakennuskoneen seisokkiaika työmaalla lyhenee ammattitaitoisen asentajan vuoksi.

Lisätietoa TTS:n tarjoamista maatalous- ja maanrakennuskonekoulutuksista löytyy osoitteesta www.tts.fi.

Lue seuraavaksi