Uutiset

Työkoneet

Liebherr vahva Suomessakin

Nosturimyynnin vastaava Mika Taimisto Liebherr Finland Oy:stä laskeskelee, että Suomessa on noin 900 mobiilinosturia, joista 700 on aktiivikäytössä. Näistä Liebherreitä on 372 kappaletta. Liebherr-nostureiden keski-ikä tällä hetkellä on hiukan vajaat 10 vuotta. Jotta nosturikalusto pysyy toimintakykyisenä eikä vanhene, pitää Suomeen myydä kaikkiaan noin 25–30 uutta mobiilinsoturia vuodessa ja ehkä kymmenisen tuoretta käytettyä.

Kaikki neljä Suomessakin myynnissä oleva päänosturimerkkiä valmistetaan Saksassa. ”Maailmanlaajuisesti noin joka toinen myyty mobiilinosturi on Liebherr-merkkinen. Tosin Kiinan markkinat eivät ole tässä mukana. Siellä kun myydään enemmän nostureita kuin muualla maailmassa yhteensä ja paikalliset valmistajat ovat vahvoilla.”

Saksan, 1,72 miljardin euron liikevaihtoa pyörittävä Ehingenin tehdas valmistaa mobiilinosturit kokoluokkiin 30–1200 tonnia sekä tela-alustaiset ristikkonosturit välillä 350–3000 tonnia. Viime vuonna noin 3400 työntekijää valmisti 1416 kappaletta nostureita. Tällä määrällä tehdas ilmoittaa saavuttaneensa 48 prosentin (pl. Kiina) markkinaosuuden maailmassa. Suurimmat asiakasmaat olivat Saksa (305 kpl), USA (119 kpl) ja Australia (88 kpl).

Pienemmät tela-alustaiset ristikkonosturit (100–300 t) valmistaa Itävallan Nenzingissä sijaitseva tehdas. Vuosittainen kapasiteetti siellä on noin 220 nosturia.

”Iso askel aikanaan nosturien kehityksessä oli Telematic-puomi. Sen ontto rakenne ja teleskooppimainen paloittain ulos työnnettävä rakenne korvasi raskaat vaijerit ja sylinterit. Näin nostokyky kasvoi, kun puomin rakennepaino putosi”, kertoo Taimisto.

Nyt kauko-ohjaus yleistyy ajoneuvonostureissakin. Ei kuitenkaan siten, että ylävaunun ohjaamo jäisi tarpeettomaksi. Kaikkiin paikkoihin ei kauko-ohjaus sovellu.

KUVA: Vuonna 2012 Taimisto esitteli Telematic-puomia Ehingenin nosturitehtaalla Saksassa.

Uusinta uutta nosturirintamalla ovat Taimiston mukaan erikseen säädettävät tukijalat, joita on jo saatavilla joihinkin malleihin. Jokaista tukijalkaa voidaan ajaa erikseen portaattomasti, eikä kuten ennen, puoliväliin tai täysin ulos.

”Ahtaissa paikoissa työ helpottuu ja nostokapasiteetti jopa joissain tapauksissa nousee. Aiemmin maksimi taakka määräytyi koko alueelle heikoimman suunnan mukaan. Nyt tietokone antaa nostaa täyden tuennan suuntaan suuremmat kilot kuin rajoitetun tuennan päälle. Myös kevyiden komposiittimateriaalien käyttö puomien raaka-aineena saattaa olla tulevaisuutta”, valistaa Taimisto nykykehityksen suuntaa.

Lue koko artikkeli Konepörssistä 6/2014 (ilmestyy 19.5.). Lue myös: Havator Oy investoi ja kasvaa.

Lue seuraavaksi