Uutiset

Työkoneet

Kreaten siltaurakka Kirkkonummella etenee


Artikkelikuva: Kreate uusii Kirkkonummen keskustan merkittävimpänä sisääntuloväylän toimivan Kirkkonummentien ylikulkusillan. Kahdessa vaiheessa rakennettava silta ylittää Helsinki–Turku-radan sekä Munkinmäentie- ja Asemankulma-nimiset kadut.


Kreate uusii Kirkkonummen kunnan historian suurimmassa siltahankkeessa Kirkkonummentien ylikulkusillan, joka ylittää Helsinki–Turku-radan ja kaksi katua. Ennakoitua kivisemmät pohjaolosuhteet sekä maaston suuret korkeuserot ovat vaatineet rakentajilta useita kookkaita tukiseinä- ja tukimuuriratkaisuja. Sillan kannen rakentaminen vilkkaan junaradan yläpuolella alkaa huhtikuussa.

Kirkkonummen keskustan uudistettu sisääntuloväylä rakennetaan kahdessa vaiheessa: ensin rakennetaan nykyisen sillan itäpuolelle silta B ja kun liikenne on siirretty silta B:lle, vanha silta puretaan ja sen tilalle rakennetaan silta A.

Elokuussa 2022 alkaneella työmaalla on siirrytty silta B:n perustustöiden jälkeen maatukien ja välitukien puumuottien rakentamiseen ja raudoittamiseen.

”Maaperä osoittautui ennakoitua kivisemmäksi, joten suunnitelmista poiketen perustuskaivuita varten rakennettavat tukiseinät oli toteutettava muuten kuin ponttiseininä. Eteläpuolelle porasimme 35 metriä pitkän ja 6–10 metriä korkean porapaaluseinän ja pohjoispuolelle rakensimme lähes 100 metriä pitkän ja kymmenisen metriä korkean settiseinän, jota hitsasimme neljän kuukauden ajan”, kertoo kohteen työmaapäällikkö Vilho Hiltunen Kreatelta.

Työmaalla on rakennettu myös tukimuureja, jotka mahdollistavat 5–10 metriä muuta maastoa korkeammalla sijaitsevan Kirkkonummentien leventämisen uuden sillan myötä.

”Sillan eteläpuolella valoimme tien rakenteita varten 85 metriä pitkän ja kymmenisen metriä korkean tukimuurin. Myös pohjoispuolelle kohoaa tukimuuri, jonka viimeinen lohko yhdistyy kauppakeskus Kirsikan parkkialueelle menevän sillan levikkeeseen”, selittää Hiltunen.

”Kaikki tehdyt tukirakenteet ovat paitsi kooltaan massiivisia myös toteutukseltaan haastavia, koska rakentaminen on tapahtunut ja tapahtuu ahtaassa ympäristössä. Tukien rakentaminen sujui kuitenkin odotettua jouhevammin.”

Suojaseinät ja sillan kannen telineet rakennetaan lyhyiden ratakatkojen aikana

Seuraava haastavampi työvaihe koittaa huhtikuun alussa, jolloin siltatyömaalla ryhdytään rakentamaan vilkkaan Rantaradan yli.

”Junaradan yläpuolella rakentaminen on aina erittäin vaativaa rakentamista, joka on mahdollista toteuttaa vain ratakatkojen aikana. Teemme tarvittavat suojaseinät ja silta B:n kannen telineet muutaman tunnin aikaikkunoissa 2–3 yönä sekä yhden noin 20 tunnin ratakatkon aikana.”

Telineiden valmistuttua käynnistyvät sillan kannen muotti-, raudoitus- ja valutyöt. Kun silta B on syksyllä valmis, alkaa nykyisen sillan purkaminen.

”Kevyen liikenteen silta puretaan 24 tunnin ratakatkossa ja moottoriajoneuvoliikenteen sillan purkamiseen olemme saaneet 36 tuntia kestävän ratakatkon. Siirrämme ajolangat syrjään ja betoniset sillat murskataan minuuttiaikataulussa junaraiteiden päälle”, selittää Hiltunen.

Uusi tielinjaus ja useat silta-aukot osana Helsinki–Turku-radan laajenemista

Nykyisen sillan paikalle tulevan silta A:n rakentaminen käynnistyy perustusten paalutuksella loppuvuonna 2023.

Sillat A ja B ovat nykyistä Kirkkonummentien ylikulkusiltaa yli 30 metriä pidemmät ja kolmen aukon sijaan niissä on viisi aukkoa. Sillat ylittävät Helsinki–Turku-radan lisäksi Munkinmäentie- ja Asemankulma-nimiset kadut.

”Urakassa siirrämme Munkinmäentien linjausta 20 metriä etelämmäksi. Uudella tielinjauksella ja useammalla silta-aukolla valmistaudutaan tuleviin ratavarauksiin”, toteaa Vilho Hiltunen.

Munkinmäentien rakentaminen alkaa silta A:n ja B:n valmistumisen jälkeen kesällä 2024. Kreate toteuttaa Väyläviraston tilaaman siltahankkeen STk-urakkamallilla (Suunnittele ja toteuta -malli kehitysvaiheella) ja kustannuksista vastaa Kirkkonummen kunta.


Lue seuraavaksi