Uutiset
Kaksi uutta lyhytperäistä Takeuchilta
Japanilainen Takeuchi on ollut Honka Trading Oy:n edustuksessa yli 20 vuotta. Tuona aikana se on noussut yhdeksi alle 16 tonnin painoisten kompaktikoneiden arvostetuksi valtamerkiksi. Japanilainen laatu yhdistettynä aktiivisen maahantuojan osaamiseen on kantanut hedelmää. Yksi merkittävä piirre Takeuchissa on, että mallisto ei muutu joka vuosi. Mitään turhanpäiväisiä faceliftejä ei tehdä. Kakkossarja on vaihtumassa 3-perheeksi ja nyt siihen on saatu kaksi lyhytperäistä, tyvitaitolla varustettua tulokasta eli R-mallit TB335R (3 760 kg/18,2 kW) ja TB350R (5 085 kg/32,4 kW).
Ensimmäinen 335R-malli on jo Suomessa varustelussa ja suurempi viiden tonnin malli 350R saapuu tulevana kesänä. Yhteneväisyyttä koneista löytyy. Ohjaamo esimerkiksi on täysin sama molemmissa uusissa malleissa.
Sen sydän on seitsemän tuuman kosketusnäyttö, jota voidaan hallita myös nykysuuntauksen mukaan rullalla. Se sijaitsee puskulevyvivun vieressä oikealla. Näytön kautta tehdään monia asioita. Esimerkiksi vakiona oleva ilmastointi ja radio ovat hallittavissa uudesta näytöstä. 2-sarjan ohjaamoon verrattuna muutos on aika iso, ja vahvasti modernimpaan suuntaan.
Kyynärtuet kaivuvipujen yhteydessä ovat säädettävissä korkeussuunnassa. Ajopolkimissa on nyt taittuva rakenne. Ohjaamon mukavuusvarusteista voisi mainita mukitelineen, Bluetooth-handsfree-valmiuden ja usb-portin.
Työvalot ohjaamon katolla molempiin suuntiin ovat nykyään ledejä. Molemmissa koneissa on Kubotan dieselmoottori. Suuremmassa mallissa tarvitaan Stage V -päästötasolle pääsemiseksi partikkelisuodatin. Pienemmässä mallissa sitä ei ole.
Kyseessä ovat lyhytperäiset koneet, joilla on varsin maltillinen peränylitys.
335R:n peräpuntti menee ylävaunua käännettäessä 80 ja 350R:n 75 millimetriä telalinjan ulkopuolelle. Takeuchin mukaan molemmissa koneissa on erinomainen kaivuvakaus, jota on maksimoitu myös alavaunun rakenteella. Telojen ulkoreunasta mitatut koneiden leveydet ovat 1 740 ja 2 000 millimetriä.
Malliin 335R kauhanvarren pituus on1 410 millimetriä. Viiden tonnin koneessa vastaavasti 1 650 millimetriä.
”Nyt meillä on tarjota lyhytperäinen kone kaikkiin kompaktikoneiden kokoluokkiin. Suomeen tuodut koneet varustellaan aina monipuolisesti niin hydrauliikkojen osalta kuin muutenkin. Moni sellainen varuste, joka muualla on lueteltu lisävarusteeksi, liitetään täällä vakioksi. Ilmastointi, tankkauspumppu ja puskulevyn kellunta esimerkiksi ovat tällaisia Suomi-vakioita”, sanoo Tomi Ylipaasto Honka Trading Oy:stä.
Samalla mies muistuttaa mielenkiintoisesta pyöräalustaisesta mallista, joka saapuu Suomeen niin ikään kesän korvalla.
”Uusi TB395W sijoittuu noin 10 tonnin kokoluokkaan. Uutena ominaisuutena on nelipyöräohjaus, joka otettaneen täällä asiakaskunnassa mielenkiinnolla vastaan.”