Uutiset

Työkoneet

JPT Sercolla esiteltiin tulevan talven muotia

Köyliöläinen työlaitevalmistaja JPT Serco Oy järjesti viime viikolla nyt jo kolmannen kerran Sankareiden Konepäivät tehtaansa pihalla. Pääosaa tapahtumassa esittivät tulevan talven lumen ja liukkauden torjuntaan tarkoitetut Serco-työlaitteet, kuten TOP- ja Skaala-aurat, TOP-heittokauha, Niilo-kauhaharja, Vilho- ja Valter-hiekoittimet sekä järeät liuoslevittimet.

Paikalle oli saatu myös monia erimerkkisiä peruskoneita, joita edellä mainitut työlaitteet tarvitsevat voimanlähteeksi. Nähtävillä oli niin Willen, Kramerin, Lundbergin, Volvon ja Lännen kiinteistönhoitokoneita.

Juha-Pekka Jaskari ja Outi Nenonen

JPT Sercon Outi Nenosen mukaan tilaisuudessa kävi noin satakunta alan ammattilaista lähiseudulta plus kylänmiehet päälle, olihan tarjolla hernesoppaa ihan mukaan asti vietäväksi. Nenosen mukaan tarjouspyyntöjä saatiin useita ja muutamia kauppojakin käteltiin. Myös varaosakauppaa käytiin. Nyt onkin Nenosen mielestä vielä hyvä aika kunnostaa talven työlaitteet tulevan kauden koitoksiin.

Lisäksi JPT Sercolta muistutetaan, että nähtyjä työlaitteita on vielä runsaasti varastossa valmiina pikaiseenkin toimitukseen.     


Sieppariauroja.
Vähän järeämpi aura sieppaa sekin lunta.
Liuoslevittimiä.
Erilaisia hiekoittimia.
Tuttujen tapaamista.
Auroja ja hernesoppaa.
Pieniä ihmisiä.
Kaupankäyntiä.
Selkämainontaa.
JPT Serco, Köyliö, Ristolan kylä.
Wille 475Δ ja sieppariaura.
Lännen 8800M ja Skaala-aura.
Kramer 8145T ja heittokauha.
Kramer 8085 ja lautaskauhahiekoitin.
Lundberg 6250 ja kauhaharja.
Volvo L60H ja Kramer 8145T.


Lue seuraavaksi