Uutiset

Työkoneet

Jani Huotila vahvistamaan Matekon myyntitiimiä

Mateko Oy saa myyntitiimiinsä paluumuuttajan. Vuosina 2017–2019 Matekolla työskennellyt Jani Huotila on liittynyt takaisin myyntitiimiin 1.6.2024 alkaen. Konekaupasta hänellä on kokemusta 2000-luvun alusta alkaen. Ennen Matekolle paluutaan mies työskenteli Stokkerilla. Huotilalla on pitkä kokemus erityisesti julkisen alan kaupankäynnistä.

”Yrityskaupan myötä avautui paikka, jonka otin vastaan. Kokemuksen myötä on monta mutkaa vähemmän, joten pääsen hommiin käsiksi välittömästi”, kehuu Huotila.
Matekolla ei ole tapahtunut Huotilan poissaolon aikana suuria mullistuksia.

”Mitään merkittäviä muutoksia en ole havainnut. Matekolla on aina ollut osaava ja hyvä korjaamon henkilökunta. Lisäksi tekninen tuki ja varaosapalvelut toimivat mainiosti. Myyjälle tämä tuki on kullan arvoista.”

Matekon työyhteisö saa Huotilalta kiitosta.

”Matekolla on todella hieno porukka töissä. Asiakas ottaa usein ongelmien sattuessa myyjään yhteyttä. Minä pystyn delegoimaan homman eteenpäin nopeasti”, hän sanoo.

Matekon yhteydessä myös CE Rentalin vuokraustoiminta on asiakkaille arvokas palvelu.

”Vuokraus on matalan kynnyksen palvelua. Siitä seuraava askel voi hyvinkin olla koneen ostaminen”, pohtii Huotila.

Vapaa-ajalla Huotila pyrkii olemaan aktiivinen.

”Käyn kuntosalilla useamman kerran viikossa, tosin kesällä hieman harvemmin. Omakotitalossa on paljon hoitamista ja ylläpitoa. Kesäisin olen järjestämässä Hytittömät Traktorit -tapahtumaa Vesilahdella. Paikalle kerääntyy yleensä satakunta traktoria. Tervetuloa siis kaikki paikalle heinäkuussa ja tietenkin Matekolle konekaupoille”, päättää Huotila.


Lue seuraavaksi