Uutiset

Työkoneet

FinnMETKO 2008

Kaikki puunkorjuukoneiden valmistajat ovat mukana. Metsälähtöinen energia on tullut työnäytöksiin myös jäädäkseen. Monipuolisesti kannonostoa ja näillä näkymin myös istutuskoneiden työnäytöksiä on tarjolla Kaakkolammin alueella. Hakkuutähteiden haketus ja kantojen murskausnäytökset ovat nyt omilla alueillaan. Uutena työlajina näyttelyssä on näillä näkymin 10 hehtaarin salaojituskohde. Pelloksi raivausta toteutetaan noin neljän hehtaarin alueella. Kuljetusala on merkittävällä panoksellaan mukana pallokentän alueella. Näyttelystä yhä suurempi osa rakentuu palvelualan ja tarvikepuolen yritysten pohjalle. Näyttääkin ilmeiseltä, että elokuun näyttelyssä tullaan tekemään tarvikekauppaa ennätystahtiin.

Näytteilleasettajien luettelo on koko ajan reaaliaikaisena www.finnmetko.fi-sivuilla. Näyttelyyn matkaa suunnittelevalle siitä on hyvä apu. On selvää, että lähes 120 hehtaarin alueelle levittäytyvään näyttelyyn ei pysty kokonaisuudessaan tutustumaan yhdessä päivässä. Kulkureittejä on useampi kymmenen kilometriä. Kuolleita taipaleita ei juurikaan ole, joten katsomista ja kokemista riittää. Ravintola ja kahvilapalveluja lisäämällä järjestäjät pyrkivät varmistamaan asiakkaiden viihtymisen näyttelyssä, ja samalla tarjoamaan mahdollisuuden alan toimijoiden kesken tärkeisiin keskusteluihin.

”Pyrimme myös näyttelyn keinoin tuomaan esille yhä enemmän koneyrittämisen ja sen takana olevan henkilön, yrittäjän. Tuskin missään päin maailmaa metsäkone- tai maarakennusnäyttelyä on rakentamassa niin intensiivisesti koneyrittäjät kuin FinnMETKO 2008 tapahtumassa asia on. Keski-Suomen Koneyrittäjät ry:n talkooväen työpanos on merkittävin näyttelyn toteuttamisessa. Jämsän seudun lukuisten urheiluseurojen ja palveluyritysten sekä Metsäoppilaitoksen kanssa hyvä yhteistyö jatkuu saaden yhä uusia muotoja”, lupaavat järjestävät tahot.

Tällä hetkellä näyttelystä ovat paikkansa varanneet yli 270 yritystä, osastoja on myyty yli 300 kpl. Aivan uusi alue on Metsäoppilaitoksen päärakennuksen edessä, asfalttikenttä 3. Uuden alueen mukaantulolla varmistetaan jonossa oleville yrityksille hyvä näyttelyalue aivan tapahtuman keskipisteessä. Näyttelyluettelo painetaan kesäkuussa, joten toukokuussa ilmoittautuvat yritykset pääsevät vielä siihen mukaan. Näyttelyluetteloa painetaan 40 000 kpl, ja sen ennakkojakelu kesä- heinäkuussa on 17 000 kpl. Järjestäjät odottavat vuoden 2006 näyttelyn kävijämäärän eli 31400 henkilön ylittymistä. Lähi- ja etäaluepysäköintikapasiteettia on lisätty kaikista tulosuunnista.

www.finnmetko.fi

Lue seuraavaksi