Uutiset

Työkoneet

Ensimmäinen 100-tonninen Doosan Eurooppaan

Virolainen Kiviõli Keemiatööstus on hankkinut palavan kiven tuotantoketjuunsa Euroopan ensimmäisen Doosan DX1000LC-7 -kaivukoneen. Kyseessä on Baumassa ensiesittelynsä saanut, Doosanin malliston suurin kaivukone. Koneen toimitti Intrac Group, joka on Doosanin valtuutettu jälleenmyyjä Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Uusi jättiläinen täydentää yrityksen Doosan-laivastoa, johon kuuluu jo 80-tonnin DX800LC-7 ja 50 tonnin DX490LC-7. Näiden lisäksi palavaa kiveä käsittelee Itä-Virossa sijaitsevalla kaivoksella vielä useita muunmerkkisiä 80-tonnisia kaivukoneita. Uusi Doosanin satatonninen korvaa juuri yhden muunmerkkisen 80-tonnisen tuotannossa.

Kaivokselta kerrotaan, että Doosan DX800LC-7 on osoittautunut erittäin pieniruokaiseksi kuluttamalla noin 10 litraa tunnissa vähemmän kuin muut samanpainoiset koneet. Koneen mittarissa on noin 4 000 tuntia, joten kaivoksen edustajat laskeskelevat jo noin 40 000 litraa polttoainetta säästetyn.

Uudelle satatonniselle on myös viritetty odotuksia. Sen mainitaan omaavan erittäin tehokkaan moottorin (Perkins 469 kW) ja kokoluokkassaan erittäin suorituskykyisen hydrauliikan. Tuottoa kolmesta pumpusta irtoaa 3×523 litraa minuutissa. Uuden satatonnisen uskotaan tuovan taloudellista lastaustehoa kohtuullisen polttoaineen kulutuksen myötä. Kauhan tilavuus on 6,8 kuutiometriä.

Doosan DX800LC-7

Doosan ilmoittaa toimittaneensa satatonnisia jo kaikkiaan 35 kappaletta ympäri maailmaa. Sekä 80- että 100-tonninen valmistuvat samalta linjalta ja niiden yhteenlaskettu mahdollinen tuotantokapasiteetti on 10 konetta kuukaudessa. Tänä vuonna kahta suurinta mallia tullaan valmistamaan Doosanin mukaan jo 50-60 kappaletta.

Viron palava kivi löydettiin yli 100 vuotta sitten ja sen jälkeen esiintymiä on hyödynnetty usealla eri louhoksella. Kiveä irroitetaan eri menetelmillä; räjäyttämällä, hydraulisen repijän (Xcentric) sekä hydraulisten iskuvasaroiden avulla. Kiviautot kuljettavat irroitetun ja kaivukoneilla lastatun öljyä sisältävän kiven joko lämmöntuotantoon tai sitten prosessiin, jossa öljy erotellaan. Erotteluprosessissa murskattu kivi kuumenentaan 400-800 asteeseen.

Viro on ainut maa maailmassa, missä palava kivi on pääasiallinen energian lähde. Vuonna 2018 palavalla kivellä katettiin 72 prosenttia koko maan energiantarpeesta. Palavan kiven kaivoksilla ja liitännäiselinkeinoissa työskentelee 7 300 ihmistä, mikä on yksi prosentti koko Viron työväestön määrästä.





Lue seuraavaksi