Uutiset
Denka Lift on palannut
Saksalainen Rothlehner on tuonut perässävedettävän Denka-nostimen takaisin markkinoille hankittuaan itselleen tanskalaisen Denkan liiketoiminnan. Tuotantolinja Saksassa on jo täydessä toiminnassa ja Denkan hinattavat nostimet tuotannossa.
Rothlehner, jolla on 30-vuotinen vahva yhteistyökumppanuus Denkan kanssa, otti haltuunsa Denkan liiketoiminnan vuonna 2013. Ensimmäiset uudet Denkat toimitettiin asiakkaalle keväällä 2014. Varsinainen tuotantokatkos kesti siis vajaat kaksi vuotta.
Suomessa Denka on toiminut vuodesta 1984. Se on ollut erittäin suosittu vuokraamoissa ja loppukäyttäjillä. Suosion taustalla on kevyt kiertojäykkä iso profiilinen alumiinipuomi, kahden joystickin ohjaus sekä mahdollisuus standardina akkukäyttöön ja sähkökäyttöön tai diesel-/bensiinimoottorikäyttöön.
Nostimien käyttökestävyyttä kuvaa se, että vanhimpienkin vuosimallien varaosille on jatkuvasti ollut kysyntää, ja varaosahuolto on myös toiminut kokoajan. Jatkossa varaosista ja huollosta vastaa maailmanlaajuisesti Lift-Manager GmbH. Suomessa huoltoa jatkavat tutut yhteistyökumppanit entisen ja nykyisen maahantuojan CarloMas Europe Oy:n tuella, kuten jo vuodesta 1999.
Mallisto
Denkan teleskooppiset hinattavat puominostimet ovat saatavana 12–30 metrin työkorkeuksilla. Laaja valikoima lisävarusteita/optioita mahdollistavat koneiden parhaan mahdollisen soveltuvuuden eri käyttötarkoituksiin.
Iso Narrow-mallisto tarjoaa suuremmat työskentelykorkeudet malleissa DL22N ja DL28N vastaavilla kompakteilla ulottuvuuksilla kuin pienempi Narrow-mallisto. Minimileveys 0,88 m ja alle kahden metrin korkeus mahdollistavat ajon standardioviaukosta.
Nyt uusissa Saksassa valmistetuissa DL-malleissa on kori edessä hinattaessa ja DK-malleissa kori takana hinattaessa. Mainittakoon, että DK25-malli on varustettu H-tukijaloilla, ja kokonaispaino on vain 2450 kg.
Uutta Denkan “Made in Germany” -mallistoa on myös odotettavissa.