Uutiset

Työkoneet

Casella kenttä kuntoon

Italian Firenzessä muutettiin keskusaukio pallokentäksi historiallista jalkapallo-ottelua varten. Työssä käytettiin kahta Case-kuormaaja. Firenzen ottelu järjestettiin syyskuun puolessa välissä ja siinä palattiin 1500-luvun aikaan varusteita myöden. Laji on sekoitus jalkapalloa, rugbya ja painia. Tapahtumassa neljän läheisten historiallisten kaupunkien joukkueet kisaavat keskenään. Joukkueessa on 27 pelaajaa tai paremmin sanottuna potkijaa, kuten heitä lajin parissa kutsutaan.

“Tapahtuma on liian pieni ollakseen sotaa, mutta liian raivokasta ollakseen vain peliä”, totesi Ranskan kuningas Henrik III aikanaan.

Perinteinen ottelu jouduttiin peruuttamaan viime vuonna koronan tähden. Tänä vuonna tapahtuma kuitenkin järjestettiin, tosin suljettujen ovien takana. Ottelu televisioitiin ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisesti. Joukkeita kisaan osallistui tänä vuonna poikkeuksellisesti vain kaksi.

Tapahtuma järjestettiin jälleen kerran pölyisellä hiekka-alustalla, kuten on tehty jo vuosisatojen ajan. Kenttä rakennettiin kivetylle keskusaukiolle päällystämällä se hiekalla. Torille tuotiin hiekkaa 600 kuutiometriä. Kuormat purettiin Case 721G -pyöräkuormaajalla ja hiekka levitettiin Case TV450 -tela-alustaisella pienkuormaajalla.

”Torille tuotiin yhteensä 30 kuormaa hiekkaa. Case-koneiden sulavan yhteistyön johdosta levitystyöhön kului aikaa vain kaksi päivää”, kehaisee työn suorittanut urakoitsija Fulvio Vangi.

Toinen kaksi päivää kului puolestaan hiekan poistamiseen ja torin palauttamiseen historialliseen olotilaansa, jollaisena tuhannet turistit sen vuosittain näkevät.

Ottelu oli arvokas näyttö urakoitsija Vangille sekä myös Toskanan alueen Case-jälleenmyyjälle Ghettille.

“Vangi on ollut asiakkaamme vuodesta 2017 lähtien ja olemme erittäin tyytyväisiä luottamukselliseen yhteistyöhömme”, sanoo Lorenzo Ghetti jälleenmyyjän taholta.

“Vangin kalustossa on kymmenkunta Case-konetta, niin kaivukoneita, pyöräkuormaajia, minikaivukoneita kuin pienkuormaajiakin. Uskommekin, että he ovat tyytyväisiä koneisiin sekä palveluun. Toimitamme heille myös alkuperäiset Case-varaosat ja huolehdimme koneiden määräaikaishuolloista ja korjauksista.”

Ghetti

Ghetti Commercial and Industrial Vehicles perustettiin vuonna 1956 Auto-meccanica Ghettin toimesta. Jälkimmäinen oli ollut alalla jo vuodesta 1938 alkaen. Ghetti on toiminut Simcan hyötyajoneuvojen ja trukkien jälleenmyyjänä. Yritys on ollut Iveco-jälleenmyyjä vuodesta 1975 alkaen eli vuodesta, jolloin Iveco syntyi. Vuodesta 2017 alkaen Ghetti on toiminut Toskanan alueen Case-jälleenmyyjänä.

Ghetti työllistää noin 90 henkeä. Myynnin lisäksi maarakennuskoneita vuokrataan, huolletaan ja korjataan.


Suomessa Case-maarakennuskoneet tuo maahan ja jälleenmyy Rentti.


Lue seuraavaksi