Uutiset

Työkoneet

Bauma 2022 – Steelwrist-pikakiinnike 7–13 tonnisille

Keski-Euroopan markkinat ovat avautuneet ryminällä kallistuville kauhanpyörittäjillekin. Steelwrist panostaa Baumaan ja tuo tuotteitaan esille kattavasti. Keväällä Norjassa Vei and Anlegg -näyttelyssä maailmanensi-iltansa saanut SQ50 (kuva yllä) on Bauman uutuustuote. Kyseessä on Open-S -standardin mukainen täysautomaattinen pikakiinnikejärjestelmä 7-13 tonnin painoisille kaivukoneille. Sitä käytetään X12 ja X14 kokoluokkien kallistuvissa kauhanpyörittäjissä.

Kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä markkinoille tulevat X12- ja X14 -mallit voidaan myös jälkeenpäin päivittää SQ-yhteensopiviksi, jos asiakas pitäytyy ostohetkellä perus S50 -kiinikkeessä. Kun sekä kauhanpyörittäjän ala- että yläpäähän asennetaan SQ-kiinnike on työlaitteen vaihto ja kauhanpyörittäjän irroitus/kiinnitys nopeaa ja helppoa tehdä ohjaamosta nousematta.

”SQ50:n kanssa voi käyttää korkeaa hydrauliikan virtausta vaativia työlaitteita, sillä se sallii jopa tuoton 120 litraa minuutissa”, sanoo Steelwrist AB:n toimitusjohtaja Stefan Stockhaus.

Tänä vuonna Steelwrist tuo markkinoille myös uuden pyöritysanturin, jonka luvataan entisestään parantavan tarkkuutta eri koneohjausjärjestelmien kanssa.

Yksi ensiesittelynsä Baumassa saavista tuotteista on SQ90. Se on tähänastisista täysautomaattisista pikakiinnikkeistä suurin ja on tarkoitettu jopa 70-tonnisille kaivukoneille. Siitä voit lukea tästä linkistä. Myös malliston pienin, alle 2,5 tonnin minikaivukoneisiin tarkoitettu X02 on ensi kertaa esillä Baumassa.

Kaikki Steelwrisin tuotteet noudattavat Open-S -protokollaa. Se tarkoittaa yhteensopivuutta myös muiden valmistajien samaa standardia noudattavien työlaitteiden kanssa.

Steelwrisin osastonumero on FN.917/6.




Lue seuraavaksi