Uutiset

Työkoneet

Bauma 2016: Pontiniskijä sivu-otolla

Hämeenlinnassa pontiniskijöitä ja vasaroita valmistava Raumec Oy tuo Baumaan toisen sukupolven pontiniskijän sivu-otolla sekä myös ylöspäin iskevän Up&Down –vasaran. Toimitusjohtaja Yrjö Rauniston mukaan tuotteita on tarkoitus esitellä työnäytöksissä livenä. Raunistohan tunnetaan kaivukoneeseen kytkettävän Movax-pontiniskijän kehittäjänä. Sittemmin ensimmäisen sukupolven laitteen tuoteoikeudet on myyty muualle, mutta jo Rauniston aikana vientiä oli 42 maahan. Maailman eri näyttelyissä Raunisto onkin ollut aina tuttu näky.

”Uuden RaMeC –pontiniskijän suurin innovaatio on niin sanottu ”Centric Hit” eli suomeksi keskeinen isku. Tällä CH-keksinnöllä vibran keskipakoisvoima välittyy suoraan pontin keskelle. Tällöin vibran tehoa ei menetetä ulkopuolisiin leukoihin, vaimennuskumiin tai vastaaviin. Tehon nousu voi olla jopa 20-40 prosenttia”, lupaa Raunisto.

”Lisäksi pontiniskijän kestävyys paranee oleellisesti, sillä pontin ja vibran välissä ei ole liikkuvia tai taivutukselle alttiita osia, kuten leukoja tai tärinän vaimennuskumeja.”

”Uskallan väittää, että uusi RaMeC on alle 200 000 euron hintaluokassa ainoa pontiniskijä, jolla pontti tai paalu saadaan suoraan”, jatkaa Raunisto.

Uuteen RaMeC Up&Down –vasaraansa Raunisto kertoo kehittäneensä innovaatioita, joita muista vasaroista ei löydy.

”70-luvulta lähtien kaikkia vasaroita on vaivannut huono 50 prosentin hyötysuhde. Uudessa vasarassamme ongelma on ratkaistu niin sanotun reikäventtiilin avulla, joka poistaa männän iskun aikana tapahtuvan ”käsijarrun”, kertoo Raunisto keksintönsä ominaisuuksista.

”Uutuus on ainoa vasara markkinoilla, joka iskee myös ylöspäin. Juuttuneet pontit ja paalut on aiemmin lyöty ylös isoilla, satojen hevosvoimien tehoisilla paalukoneilla. Nyt sama työ onnistuu 100 hevosvoiman kaivukoneen toimiessa vasaran peruskoneena.”

Syksyllä Rauniston keksintökavalkadi saa jatkoa, kun markkinoille luvataan uutta monitoimivasaraa kiven rikotuksen nopeuttamiseksi. OP.

Lue seuraavaksi