Uutiset

Työkoneet

Asfaltointikausi käynnistyy

Peab Asfaltin ensimmäiset päällystystyömaat ovat alkaneet eteläisimmässä Suomessa; muun muassa Turussa, Porissa, Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla.

Toukokuussa päällystyskausi käynnistyy toden teolla mm. Hämeenlinnassa, Tampereella, Jyväskylässä, Kotkassa, Lappeenrannassa, Joensuussa, Seinäjoella ja Oulussa.Toukokuun loppuun mennessä on käynnissä yli kolmekymmentä asfalttitehdasta ympäri Suomen.

Asfalttia korjataan ja teitä päällystetään keväästä loppusyksyyn ympäri Suomen. Peab Asfaltin koko Suomen kattavat asfalttityömaat käynnistyvät kevään edetessä, etelästä alkaen ja pohjoiseen edeten. Pienempiä korjauksia, kuten reikiä, korjataan ympäri vuoden. Isommat tieremontit, joissa päällystettä uusitaan, ajoittuvat päällystyskauteen.

Tänä vuonna pohjoisimmassa Suomessa saadaan lumien sulamista odotella vielä ja asfalttitehtaat käynnistetään siellä heti sään salliessa.

Turvallisuus ennen kaikkea

Päällysteitä uusitaan, jotta tiet säilyvät turvallisina ajaa. Kun asfaltissa oleva ura on syvyydeltään yli 15 millimetriä, tien turvallisuus kärsii ja sen korjaaminen tulee ajankohtaiseksi.

Suomessa korjausten tilaamisesta vastaa tien omistaja: Väylävirasto, ELY-keskukset ja kunnat. Korjaustahti määräytyy tien kulumisen ja kunnon mukaan.

”Tänä kesänä päällystämme Suomessa yli 1500 tiekilometriä. Sääolosuhteiltaan poikkeuksellisen talven jälkeen korjattavaa on paljon. Tulevana kesänä asfalttityömaita tuleekin olemaan viime vuotta enemmän. Mikä on tietysti hieno asia sekä teiden paranevan turvallisuuden, että meidän asfaltintekijöiden kannalta”, toteaa Arto Heikkinen, Peab Asfaltin levitystöistä vastaava johtaja. 

”Tienkäyttäjien kannalta matkaa hidastavat päällystystyömaat eivät aina tunnu positiiviselta asialta. Uusi asfaltti tekee teistä kuitenkin turvallisempia liikenteelle ja miellyttävämpiä ajaa. Toivonkin tietyömaiden ohitukseen malttia ja hidastettuja nopeuksia, että työntekijämme voivat hoitaa hommansa turvallisesti”, jatkaa Heikkinen.

Sääolosuhteet ja käyttömäärät vaikuttavat tien korjaustarpeeseen

Liikenne kuluttaa tien pintaa eniten, mutta oman osansa asfaltin kulutukselle antavat myös vaihtelevat sääolosuhteet. Märkä, sateen kastelema asfaltti kuluu enemmän kuin kuiva. Viime talven lumettomuus Etelä-Suomessa ja kevään vaihtelevat kelit ovat asfaltille erityisen raskaita. 

Korkeilla nopeuksilla ajettaessa nastarenkaat kuluttavat ja urauttavat asfaltin pintaa. Kaupungissakin nastarenkaat ovat merkittävässä roolissa, mutta osansa antaa myös raskas liikenne. Hitailla ajonopeuksilla raskaat ajoneuvot painavat asfalttia ja urauttavat sitä.

Peab osti 1.4.2020 YIT:n Pohjoismaiden päällystysliiketoiminnan. Peab Asfalt on suurin päällystäjä Suomessa. Suomen lisäksi Peab Asfalt päällystää ja korjaa teitä Norjassa, Tanskassa, Ruotsissa.

Lue myös: Peab vahvistaa liiketoimintaansa Pohjoismaissa.



Lue seuraavaksi