Uutiset
Talvinen sää on jokavuotinen haaste, jollei siihen ole varauduttu
Muuten: Hän ja monet muut saavat kuitenkin jatkaa työtään ilman pelkoa, että oikeaan osumattomista ennustuksista joutuisi vastuuseen. Samoin on taloudellisen tilanteen ennustajien laita. Vuodesta toiseen saa julkisesti ennustaa, vaikka oma ennustus ei ehkä ole osunut kohdalleen moneen vuoteen.
Varaudutaan olosuhteisiin
Palataan ilmastoon. Jos kylmä rintama olisi osunut Kööpenhaminaan viikkoa etukäteen, olisi se hyydyttänyt ”ilmastomielenosoitukset”, mutta ehkä myös koko kokouksen vielä enemmän, kun ei oikein kukaan olisi päässyt perille. Lentoliikenne Euroopassa jumahti, samoin Englannin kanaalitunnelin junat, kuten kävi lopulta myös junille Suomessa. Sinänsä hämmästyttävää, kuinka pakkanen ja lumi laittavat lähes koko Euroopan sekaisin vuosi toisensa jälkeen. Tuota voidaan pitää olosuhteisiin varautumattomuutena, ei siis yllätyksenä.
Olosuhteista riippumatta traktorit kuljettajineen vain tekevät töitään ainakin Suomessa. Lumi pitää olla pukattuna aamulla tieltä ja pihoilta, ennen kuin muut ovat liikkeellä. Hiekoituksetkin pitää hoitaa. Rehut pitää hakea eläimille ja metsätöitäkin tehdään traktorilla yleensä lukuun ottamatta paukkupakkasia.
Suhteellista etua
Nopeasti mietittynä meille Pohjolassa asuville suhteellinen etu kasvaa, jos ilmasto lämpenee. Tällöin lämmityskulut alenevat, muttei täällä kuitenkaan päästä vielä banaania kasvattamaan.
Olen kerran jo kirjoittanut, että jos merenpinta nousee, merenrantatontit on syytä laittaa myyntiin nyt hyvällä hintaa ja ostaa sisämaasta edullisia kuivan maan tontteja mäen päältä. Siellä ovat tulevat merenrantatontit.
Talvihoitoa
Talvikunnossapitoa kuitenkin tarvitaan tulevaisuudessakin. Tuleeko lunta sitten saman verran kuin nyt, vai vain puolet vai tuplasti enemmän, ei merkittävästi vaikuta talvihoito kustannuksiin haja-asutusalueella, mutta sitäkin enemmän taajamissa. Runsaan lumen siirto maksaa.
Talvityöt mahdolliseksi
Kaavoitusta suunnittelevia pitäisi ehkä perehdyttää suomalaiseen talveen. Talvella tulee yleensä lunta, joka vaatii varastointipaikan, jos sitä jostain kasalle kerätään.
Kun asuin- ja teollisuusalueita suunnitellaan ja tienvarsi- ja pihasuunnitelmia tehdään kesällä ja sisällä, unohtuu helposti se yksi tärkeä asia. Se on tilan puute, kun lunta tulee yhä toistuvasti kuten tänä talvena.
Vaikka maapallon lämpeneminen etenisi ja vaikka lunta tulisikin vähemmän, etenkin rannikolla lumi tulee yleensä yhtenä ryöppynä. Jotta kulkureitit saadaan puhtaaksi lumesta ja talviliikenteeseen ”tottumattomat” saadaan sujuvasti liikkumaan, pitää tehdä talvellakin kesäkeli.
Jotta liikenneväylät saadaan puhtaaksi, pitää lunta kasata jonnekin. Yleensä se kasataan tien varteen, jalkakäytävälle, ja tontinomistajan harmiksi. Kun taajaan kerran on rakennettu vaikka siksi, että on voitu säästää tiiviissä rakentamisessa sähkö, puhelin, viemäri- ja vesijohtometreissä, ongelmat siirretään sitten talvikunnossapidolle. Toisen säästö on siis toisen kustannus.
Asuntokaduilla, teollisuusalueella tai kaupan pihassakin pitäisi olla reunoilla vapaata tilaa, johon lunta voidaan vain lykätä.
Yleensä viimeistään ennen juhannusta kasa on sulanut pois. ”Mitä ei ole aikaa hoitaa, sen aika hoitaa”, sanoi auramies keväällä.