Uutiset

Yleinen

Mansen Mörinät 1.-2. huhtikuuta

Mansessa Mörisi ja muutama uutuuskin oli tarjolla. Yksi oli Hyväkoneen Giantin kuormaajan rakentama itselastaava hiekotin. Kuormaajan takapäässä alhaalla on kiinnikkeet ja ylhäällä kiinnitetään tappiin runko. Kahdella sylinterillä punkataan sitten hiekoitin ylös lastauksen jälkeen. Kun hiekoitin on täynnä, pitää  koneessa olla työlaite edessäkin, jotta yhdistelmä on tasapainoinen.

Hyväkoneen keräävään harjalaitteeseen on tarjolla myös harja rotvallien (huom Tampereen murre) siivoamiseen.

Mensen astetta isompiin puutarhasaksiin on kiinnitetty toiseen päähän Keslan energiakoura, niin saadaan samalla kerralla isommatkin puut kenturalle. Lunta tuli tuohon aikaan rankasti.

Wihuri on aloittanut saksalaisen Fiedlerin murskainten maahantuonnin. Kyseinen kone on lajissaan ensimmäinen Suomessa.

Puhtaus on puoli ruokaa. Automaattirasvarin käyttäjien pitäisi säännöllisesti muistaa puhdistaa täyttöpuolen suodatin, jottei rasvan meno lakkaa.

Jeti-Dual on Vianorin vaihtoehto paripyöräkiinnityksiin, jos halutaan käyttää traktorissa kaksia vanteita, ja esimerkiksi talvipyörät halutaan kiinnittää paripyöräksi.

Lue seuraavaksi