Uutiset

Yleinen

Kronoksia jo 100 vuotta

100 vuotta on kunniakas aika perheyritykselle. Kun Uno Wikar aikoinaan perusti Wikar Oy Ab:n, Suomi oli osa Venäjää. Maailma oli silloin aivan toisenlainen. Suvun omistuksessa säilynyt yritys kuitenkin on kantanut hedelmää, vaikka tiukkojakin aikoja on ollut. Laadukkaat tuotteet ovat kantaneet yritystä vaikeinakin aikoina. Wikar Oy Ab on paremmin tunnettu valmistamistaan tuotteista, jotka ovat KRONOS -merkkisiä. Kuvassa Kronoksen tuotantotiloja. Kronoksen metsätuotteet myy Agco Suomi ja murskaimet Agrimarket

Kronoksen tuotantoa asennettu täysveriseksi hakkuukoneeksi, jossa peruskoneena on Valtra N 113; Kronoksen 5020 -kuormain, keulapumppu-, öljysäiliö- ja kuljetustukiyhdistelmä. Järjestelmään kuuluu myös automaattinen etuakselin lukitus. Hakkuupäänä Keto Forst Eco. Kuva on Okrasta.

Wikarilla oli 26.6 iltajuhla ja 27.6 avoimien ovien päivänä vierailijat pääsivät tutustumaan Wikarin tuotantotiloihin ja tuotteisiin. Kuvassa pari vuotta sitten uusitut pintakäsittelytilat, joissa komponentit saadaan siirrettyä liukurataa pitkin hiekkapuhalluksesta maalaukseen.

Kronoksella oli vieraana maahantuojien edustajia eri puolilta Eurooppaa. Taustalla Saksan maahantuojat.

100 -vuotisen historian kunniaksi on valmistettu myös erikoismaalattu metsäperävaunu, joka on nähtävillä myös FinnMetkossa.

Traktoriin sovitettavat metsäperävaunu-kuormaajayhdistelmät täydessä lastissa ovat jo melko raskaita yhdistelmiä. Jotta kuormat saadaan liikkumaan huonoissakin maasto-olosuhteissa, ammattilaiset valitsevat vetävän perävaunun. Tässä kuormaimena on 5020 L ja koeajossa, vetävällä telillä oleva perävaunu 600 -millisillä renkailla. Kuormaimella ylettyy 8,5 metriin. Pääpuomin sisällä on kaksi jatketta ja letkutukset ovat rakennettu puomin sisään. Sisäänrakennetut letkut kestävät pidempään, koska niiden mekaaninen rasitus on pienempi kuin ulkopuolisten eikä auringon valo pääse niitä haurastuttamaan.

Kronoksen mallisto on kasvanut, kun siihen ovat tulleet myös liikeratanosturit. Liikeratanosturit ovat erityisesti ammattilaisten suosiossa niiden käytön helppouden vuoksi.

Lue seuraavaksi