Uutiset

Yleinen

Huoltopalvelu Atula palvelee monipuolisesti

Vahtolainen Tero Atula edustaa uutta suomalaista yrittäjäsukupolvea parhaimmillaan, sillä miehen neljä vuotta sitten perustama konehuoltoyritys palvelee erittäin monipuolisesti ja pysyttelee tarkoin mukana alan teknisessä kehityksessä. Yrityksen osaamisen tasosta kertovat useat merkkihuoltoedustukset, joihin kuuluvat esimerkiksi Valtran ja Fendtin traktorit, Hitachi-maanrakennuskoneet, Sampo-puimurit, Nissan-trukit, Merlo-kurottajat sekä Liebherr-maarakennuskoneet.

Tero Atula työskenteli vuosia Rotator Oy:n kenttähuoltajana, mutta ahkeran miehen veri veti voimakkaasti pyörittämään omaa yritystä. Rotatorin kanssa päästiin nopeasti yhteisymmärrykseen Hitachien sopimushuoltotoiminnasta ja edustusverkosto on tämän jälkeen kasvanut reippaasti. Raskaan puolen koneiden lisäksi Atula edustaa myös Webasto-lämmityslaitteita, Tyri-työvaloja, Japa-polttopuukoneita sekä Hydroscandin hydrauliikkatuotteita. Monipuolinen edustustuoteperhe tukee toisiaan toimivasti ja asiakas saa usein samalla käynnillä hyvin monipuoliset palvelut ja varustelut.

Tero Atula kertoo, että nykyaikana palvelun tulee olla monipuolista, korkeatasoista ja nopeaa. ”Arvokkaiden työkoneiden seisottaminen on todella kallista, joten palvelemme asiakkaitamme myös kentällä työkohteissa. Yrityksellä on kaksi todella hyvin varusteltua huoltoautoa, joiden työväline- ja varaosavalikoima takaa ettei ylimääräisiä aikaa vieviä hakureissuja tarvitse suorittaa. Autoissamme on esimerkiksi hitsauslaitteet sekä järeät aggregaatit, mitkä takaavat tehokkaan ja laadukkaan huoltotyön onnistumisen”, kertoo Atula.

Henkilökohtaisen palvelun korkea taso on aina tärkeää, mutta tämä korostuu erityisesti uudehkon yrityksen kanssa. ”Olen tarkka yrityksen työn laadusta ja tiedän kuinka tärkeää on muistaa, mitä asiakkaalle on luvattu. Olenkin pyrkinyt aina kysymään jälkikäteen miten olemme onnistuneet ja asiakkaat tuntuvat arvostavan tätä piirrettä”, jatkaa Atula. Vuosien mittaan Atula on myös oppinut tuntemaan asiakkaansa tarkoin ja heidän kanssaan voidaan suunnitella sopivat huoltoajankohdat jo hyvissä ajoin.

Tero Atula (vas.) kertoo, että sekä hänessä että huollossa työskentelevissä Tuomas Aaltosessa ja Arto Yli-Rokissa on sopivasti perfektionistien vikaa. ”Olemme kaikki ylpeitä työstämme ja tekniikoiden kehittyessä päivitämme osaamistamme jatkuvasti tuotemerkkien koulutusten kautta. Kaikesta modernista teknologiasta huolimatta meillä on kuitenkin myös vanhaa kunnon maalaisjärkeä sekä näppituntuma hallinnassa ja väitänkin, että me kaikki osaamme lukea koneiden logiikkaa tarvittavassa määrin”, korostaa Atula. Huoltopalvelun miehet saavatkin keksittyä parhaaseen osaamiseensa, sillä yrityksen toimistotehtävien sujuvuudesta huolehtii Teron vaimo Sanna.

Osaamisen tasosta ja kehittymishalukkuudesta kertoo Huoltopalvelu Atulan korkea viimeisten teknologisten kehitysaskelien hyödyntäminen. Arvokkaat merkkien omat ohjelmistopäivitykset ovat ajan tasalla ja niiden antamaa informaatiota osataan myös tulkita oikein. ”Moni huoltoyritys osaa kyllä ottaa lukemat ylös, mutta niiden onnistunut analysointi vaatiikin jo hieman enemmän”, muistuttaa Atula. Yritys on rohkeasti mukana myös nopeasti kehittyneen satelliittipaikannusteknologian mahdollistamissa ratkaisuissa ja Atula uskookin esimerkiksi automaattiohjauksen näyttelevän jatkossa yhä merkittävämpää asemaa suomalaisessa maataloudessa. ”Se vie aikansa, sillä suomalainen ei tunnetusti usko ennen kuin näkee ja tässä tapauksessa parhaana motivoijana toimii varmasti naapuriviljelijän saama selkeä hyöty”, naurahtaa Atula.

Nykyaikaiseen konehuoltotoimintaan eivät enää kuulu pimeät hallit likaisine rasvamonttuineen, vaan ympäristöystävällisyys sekä työturvallisuus ja -tehokkuus edellyttävät huolto- sekä korjaustiloilta paljon. Atulalla nämä seikat ovat kunnossa, sillä yritys rakennutti pari vuotta sitten uuden korjaushallin, joka vastaa tämän ajan vaatimuksia. Uusi halli on varustettu jämerällä puominosturilla ja esimerkiksi rengaslaitteisiin on panostettu runsaasti. ”Nykyään toimitilojen tasosta ei voi tinkiä, sillä kustannustehokkuuden saavuttamiseksi toiminnan tulee olla nopeaa ja tietenkin turvallista. Jo pelkkä kaivukoneiden, puimurien ja traktorien koko edellyttää tiloilta paljon”, toteaa Atula.

Vaikka kenttähuolto on merkittävä tekijä osana Atulan palveluita, suoritetaan suurin osa varsinkin kiireettömimmistä huoltotoimenpiteistä yrityksen tiloissa. Kuljetuksia helpottaakin Atulan toimiva yhteistyö paikallisen lavettiyrittäjän kanssa, mikä takaa nopeat ja varmat kuljetukset vaikeissakin olosuhteissa.

Tero Atula kertoo, että tällä hetkellä traktoripuoli on edelleen yrityksen suurin työllistäjä ja samalla linjalla jatketaan myös tulevaisuudessa. ”Meillä yhteistyö Agco Suomen kanssa on toiminut saumattomasti ja odotamme mielenkiinnolla, miten Valtran uusi T-sarja otetaan maassamme vastaan. Myös tilojen jatkuva kokoluokan kasvu tuo muutoksia konekantaan ja seuraamme tarkoin miten se vaikuttaa kalustovalikoimaan”, kertoo Atula. ”Tässä hommassa ei saa koskaan luulla olevansa täysin valmis, sillä aina voi oppia uutta. Tulevaisuudessa olemme myös mahdollisesti tekemässä uusia aluevaltauksia, mikä edellyttää paljon niin yritykseltä kuin sen henkilökunnalta”, päättää Atula.

Lue seuraavaksi