Uutiset

Yleinen

Haasteita siilojen kanssa viime talvena

Viljasiilot olivat myös varsin kovilla viime talvena. Kun lumi ei välillä sulanut, lisääntyi massa loivaharjaisilla katoilla suuremmaksi, kuin mitä rakenteet kestivät. Yksi kärsijä oli Honka Trading ja sen päämies Dan-Corn, jotka ovat toimittaneet Suomeen nyt jo kolmattakymmentä kuivaavaa viljasiiloa.

Kuivaavan siilon toimintaperiaate on kätevä ja siilon hankkineet asiakkaat ovat olleet järjestelmään tyytyväisiä. Etenkin kotieläintilat, joilla viljan kuivaaminen perinteisillä menetelmillä ja kalliilla polttoaineilla aiheuttaa turhia kustannuksia. Vilja saadaan kyllä kuivaksi runsaalla ilmamäärällä, jolloin rehukustannukset putoavat merkittävästi.

Viljasiilon rakenteellinen kestävyys on kokonaisuus. Siilon keskellä kun ei ole tolppaa, joka kannattelisi rasitusta ja siitä syystä myös katolta tuleva massa kohdistuu siilon seinäelementteihin. Katolla monesti toispuoleisesti oleva lumi aiheuttaa rakenteisiin valtavaa vääntöä.

Asiat korjataan

Viimetalviset siilojen kattojen romahtamiset saivat aikaan ongelmia monille siilon hankkineille. Valmistaja ja maahantuoja ovat tulleet kuitenkin pitkälle vastaan ongelmissa. Dan-Corn ja Honka Trading ovat korjanneet vahingot ja vahvistaneet niidenkin siilojen rakennetta, jotka eivät viime talvena romahtaneet. Siilon ostaneille asiakkaille ei korjauksesta aiheutunut kustannuksia.

– Kyse on valmistajan kannalta uskottavuudesta ja rakenteita vahvistettiin kaikissa siiloissa, jolloin siilot kestävät tulevien talvien rasitukset, kertoo Jens Erik Iversen Dan-Corn A/S Tanskasta.
Maahantuojan Honka Tradingin Tapani Hietaoja kertoo, että nyt kattojen profiilit on vahvistettu sisäpuolelta. Uudet tilattavat ja asennettavat siilot ovat kaikki vahvistettuja, jolloin vastaavia ongelmia ei tulevaisuudessa tule.

Lisää uskottavuutta

– Meille maahantuojana tilanne oli hankala, mutta mitään toista vaihtoehtoa ei oikeastaan ollutkaan kuin ryhtyä valmistajan kanssa korjaamaan tilannetta niin että asiakkaidemme vahingot minimoidaan. Asiakkaamme olivat tehneet investoinnin ja heillä oli täysi syy olettaa, että siilot kestävät. Päätös oli meille selvä heti alusta alkaen, laitoimme asiat kuntoon ja nyt yöt voidaan nukkua hyvällä omalla tunnolla, Tapani tiivistää.

– Asiakkaat, jotka ovat hankkineet vähemmällä energialla kuivaavan siilon ovat olleet tuotteeseen tyytyväisiä ja siilojen menekki ei ole tällä tietoa ainakaan vähenemässä. Asiakkailtamme voi edelleen kysyä siilojen toiminnallisuudesta ja alentuneista kuivauskustannuksista. Monilla on nyt ”mahdollisuus” kertoa myös siitä, miten hoidamme takuuasiat ja myymämme tuotteet kuntoon, Tapani jatkaa.

Lue seuraavaksi