Uutiset

Kuljetuskalusto

Volvo Trucksin konseptikuorma-autossa testataan hybridivoimansiirtolinjaa

Volvo Trucksin konseptikuorma-auto on yhtiön ensimmäinen kaukokuljetuksia varten kehitetty hybridiajoneuvo. Tämän ja muiden entisestään parannettujen ominaisuuksien ansiosta polttoaineenkulutus ja CO2-päästöt pienenevät kaikkiaan noin 30 prosenttia. Volvo Trucksin konseptikuorma-auto esiteltiin ensi kertaa toukokuussa 2016, ja nyt yhtiö on kehittänyt ja parannellut sitä entisestään. Uusien aerodynaamisten ominaisuuksien, parannetun vierintävastuksen ja keventyneen painon lisäksi uudessa versiossa on myös hybridivoimansiirto – ensimmäisten joukossa kaukokuljetuksiin tarkoitetuissa hybridikuorma-autoissa.

“Haluamme aina olla sähköajoneuvojen kehityksen kärjessä ja vähentää polttoaineenkulutusta sekä päästöjä niin paljon kuin suinkin mahdollista”, Volvo Trucksin toimitusjohtaja Claes Nilsson kertoo. “Kun yhteiskunnassa siirrytään tulevina vuosina yhä enemmän uusiutuvaan energiaan, sähköautojen ja hybriditeknologian merkitys kasvaa todennäköisesti entisestään. Konseptiautomme voimansiirtolinjan kehitystyön tavoitteena on ollut kuljetusten tehokkuuden parantaminen ja kestävien kuljetusten edistäminen. Konseptiautosta saamme arvokasta tietoa ja kokemusta, jonka avulla voimme kehittää teknologiaa edelleen”

Hybridivoimansiirto toimii ottamalla talteen energiaa alamäissä, joiden kaltevuuskulma on yli yhden prosentin, sekä jarrutettaessa. Talteenotettu energia varastoidaan kuorma-auton akkuihin, ja sitä käytetään sähkömoottorin käyttövoimana tasaisilla teillä ja loivissa mäissä. Volvo Trucksin kuljettajaa tukevasta I-See -järjestelmästä on kehitetty erikoisversio erityisesti hybridivoimansiirtoa varten. Toiminto analysoi edessä olevan reitin mäet ja laskee kaikkein taloudellisimman ja tehokkaimman tavan hyödyntää sekä diesel- että sähkömoottoria ja optimaaliset ajankohdat talteenotetun energian hyödyntämiselle.

Laskelmien mukaan kaukokuljetuksissa noin 30 prosenttia ajasta voidaan ajaa ilman polttomoottoria hybridivoimansiirtolinjan ansiosta. Polttoainetta säästyy näin 5–10 prosenttia ajoneuvon tyypin tai erittelyn sekä ajosyklin mukaan. Kokonaan sähkötilassa voidaan ajaa jopa 10 kilometriä, jolloin ajoneuvo ei tuota lainkaan päästöjä eikä juuri lainkaan melua.
“Kaukokuljetusten osuus koko kuljetussektorin energiankulutuksesta on tätä nykyä erittäin suuri. Hybriditeknologia antaa huomattavat mahdollisuudet polttoaineenkulutuksen ja päästöjen pienentämiseen, ja se onkin tärkeä askel tulevaisuuden ympäristötavoitteiden edistämisessä niin yhtiön kuin yhteiskunnankin kannalta”, kertoo Volvo Trucksin ympäristö- ja innovaatiojohtaja Lars Mårtensson.

Volvo Trucksin uudessa konseptikuorma-autossa edeltäjämallin monia edistyksellisiä ominaisuuksia on kehitetty edelleen; esimerkiksi aerodynamiikka ja vierintävastus ovat entistäkin parempia, ja ajoneuvo on myös kevyempi. “Tämä on oivallinen kehittämis- ja testausalusta monille uusille kuljetusten tehokkuutta parantaville Volvo Finland Ab Volvo
teknologioille”, kertoo vastaava Volvo Trucks -projektipäällikkö Åke Othzén. “Osa uusista edistysaskelista on jo otettu käyttöön kuorma-autoissamme, ja osa otetaan käyttöön lähitulevaisuudessa. Hybridivoimansiirto perustuu osaltaan tietämykseen ja kokemukseen, jota meille on kertynyt Volvo Buses hybridi- ja sähköbusseista”.

Faktat: Volvo Trucksin konseptikuorma-auto (Volvo Concept Truck)

– Volvo Trucksin konseptikuorma-auto on ruotsalaisen osan tulos, joka kuuluu Ruotsin energiaviraston ja Yhdysvaltain energiaministeriön yhteistyönä toteutettuun tutkimushankkeeseen.


– Yhdysvaltain energiaministeriön SuperTruck-ohjelmassa kehitettiin amerikkalainen SuperTruck-konseptikuorma-auto. Kehitys- ja tutkimusohjelman tavoitteena on edistää kaukokuljetusten tehokkuutta Pohjois-Amerikassa.

Faktat: Sähköhybridivoimansiirto

– Ottaa talteen energiaa alamäissä, joiden kaltevuuskulma on yli yhden prosentin, sekä jarrutettaessa. Talteenotettu energia varastoidaan kuorma-auton akkuihin, ja sitä käytetään sähkömoottorin käyttövoimana tasaisilla teillä ja loivissa mäissä.
– Volvo Trucksin kuljettajaa tukevan I-See -järjestelmän erikoisversio, joka on kehitetty hybridivoimansiirtoa varten. Toiminto analysoi edessä olevan reitin korkeusvaihtelut GPS-tietojen ja sähköisen kartan perusteella. Järjestelmä hyödyntää kehittynyttä algoritmia ja laskee näin tienpinnan korkeusvaihteluiden ja oletetun nopeuden perusteella kaikkein taloudellisimman ja tehokkaimman tavan hyödyntää sekä diesel- että sähkömoottoria ja optimaaliset ajankohdat talteenotetun energian hyödyntämiselle.
– Laskelmien mukaan kaukokuljetuksissa noin 30 prosenttia ajasta voidaan ajaa ilman polttomoottoria hybridivoimansiirtolinjan ansiosta. Polttoainetta säästyy näin 5–10 prosenttia ajoneuvon ja ajosyklin mukaan.

www.volvotrucks.com

Lue seuraavaksi