Uutiset

Kuljetuskalusto

Volvo Trucks on suurin sähkökuorma-autoissa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

Volvo FH Electric Aero

Volvo Trucks on raskaiden (16 tonnia ja raskaampien) sähkökuorma-autojen markkinajohtaja Euroopassa viidettä vuotta peräkkäin. Yrityksen markkinaosuus oli 47 prosenttia vuoden 2024 lopussa ja vuoden aikana Euroopassa rekisteröitiin 1970 Volvo-sähkökuorma-autoa. Viisi Volvon sähkökuorma-autojen parasta markkinaa vuonna 2024 olivat Saksa, Alankomaat, Ruotsi, Norja ja Sveitsi.

Volvo Trucks oli myös Pohjois-Amerikan sähkökuorma-automarkkinoiden johtaja yli 40 prosentin markkinaosuudella vuonna 2024. Suomessa Volvo saavutti viime vuonna sähkökuorma-autoissa huikean 61 prosentin markkinaosuuden.

”Olemme ylpeitä voidessamme johtaa siirtymistä kohti nollapäästöisiä kuljetuksia. Meillä on erittäin vahva sähkökuorma-autojen tuotevalikoima, joka soveltuu alueellisiin, kaupunki- ja rakennusteollisuuden kuljetuksiin. Seuraava sähkökuorma-automme, joka tulee markkinoille, pystyy kulkemaan jopa 600 kilometrin matkoja yhdellä latauksella”, sanoo Roger Alm, Volvo Trucksin johtaja.

”Haluan kiittää kaikkia kuljetusyrityksiä, isoja ja pieniä, jotka ovat edelläkävijöitä ja investoivat sähkökuorma-autoihin. Olen ylpeä, että valitsette Volvon kumppaniksi matkalla kohti nollapäästöjä. Haluan myös kiittää jälleenmyyjiämme, toimittajiamme ja kollegoita Volvo Groupissa.”

Volvo Trucks aloitti sähkökuorma-autojen sarjatuotannon vuonna 2019. Tällä hetkellä sillä on tuotevalikoimassa kahdeksan sähkökuorma-automallia ja se on toimittanut yhteensä yli 4800 sähkökuorma-autoa asiakkaille ympäri maailmaa.   

Kartta näyttää Volvon sähkökuorma-autojen toiminnan lisääntymisen Euroopassa vuoden 2023 alusta (vasemmalla) vuoden 2024 puoliväliin (oikealla). Punainen osa osoittaa, missä suurin osa Volvon sähkökuorma-autoista on käytössä.

”Sähkökuorma-autojemme jalanjälki kasvaa nopeasti. Kokonaiskalustomme on nyt kulkenut yli 140 miljoonaa kilometriä asiakastoiminnoissa ympäri maailmaa. Yhä useammat sähkökuorma-autot ovat liikenteessä, ajamassa uusilla maantieteellisillä alueilla ja vähentämässä päästöjä asiakkaillemme joka päivä. Se on hienoa nähdä”, Roger Alm sanoo.

Sähkökuorma-autot edustivat vain 1,3 prosenttia koko kuorma-automarkkinoista Euroopassa.

Sähkökuorma-autot muodostavat 1,3 prosenttia koko kuorma-automarkkinoista Euroopassa – siirtymän nopeuttamiseksi tarvitaan enemmän.

Sähkökuorma-autojen laajempi käyttöönotto riippuu useista tekijöistä, kuten julkisen latausinfrastruktuurin laajentamisesta, mukaan lukien sähköverkon kapasiteetti, edullisemmasta kokonaisomistuskustannuksesta kuljetusoperaattoreille, nollapäästöisten kuljetusten julkisesta hankinnasta sekä kestävästä toimitusketjusta.

”Nollapäästöisiin kuljetuksiin siirtymisen nopeuttamiseksi pelkkä sähkökuorma-autojen saatavuus ei riitä. Analyysimme mukaan tarvitsemme 40 000 pikalatausasemaa Euroopan teille, jotta voimme saavuttaa mahdolliset 400 000 sähkökuorma-autoa vuoteen 2030 mennessä. Tarvitsemme myös tehokkaampaa talouspolitiikkaa, joka tekee sähkökuorma-autojen käytöstä kannattavaa kaikille kuljetusyrityksille”, Roger Alm sanoo.

”Käymme tiivistä vuoropuhelua kaikkien sidosryhmien kanssa, sillä on hyvin selvää, että paljon enemmän on tehtävä ja nopeammin, jotta voimme varmistaa, että muutos etenee.”



Lue seuraavaksi