Uutiset

Kuljetuskalusto

Teknologia kuljettajan apuna

Peilikamerat, automaattiohjaus ja älykäs vakionopeussäädin ovat äärimmilleen yksinkertaistettu listaus tärkeimmistä ominaisuuksista, jotka Mercedes-Benz esitteli uudistuneissa Actrosissa ja Arocsissa runsas vuosi sitten. Nyt uutuuksiin on saatu tuntumaa myös suomalaisella tiestöllä, ja ensimmäiset asiakasautotkin ovat päässeet töihin.

Toinen Actroseista veti perässään katseita kääntävää ja kunnioitusta herättävää viisiakselista säiliöperävaunua. Koska peilikameroilla ei koeajon hetkellä ollut vielä ADR-hyväksyntää, autossa oli perinteiset peilit. Se antoi hyvän vertailupohjan viereiselle autolle, jossa oli peilikamerat.

Uudistettu Mercedes-Benzin raskas kuorma-automallisto esiteltiin viime vuoden syyskuussa. Actros siirtyi jo viidenteen sukupolveen, ja edellisessä uudistuksessa huonompien teiden versioille annettu Arocs-nimi toiseen sukupolveen. Aiemmin Antos-malleina tunnetut jakelu- ja aluekuljetuksiin tarkoitetut autot ovat jatkossa osa Actros-mallistoa.

Tuttu ulkonäkö ja voimalinja

Uudistuneissa Arocs- ja Actros-malleissa voimansiirto on säilynyt ennallaan, eli tutut moottori- ja vaihteistovaihtoehdot ovat edelleen valikoimissa. Kuusisylinteristen rivimoottoreiden iskutilavuudet ovat 7,7, 10,7, 12,8 ja 15,6 litraa, ja niistä on saatavilla 18 versiota tehoalueella 175–460 kilowattia (238–625 hevosvoimaa). Vaihteistot ovat vakiona 8-, 12- tai 16-vaihteisia automaattisia Powershift-vaihteistoja.

Autojen ulkoiseen olemukseenkaan ei ole kovin suuria muutoksia tullut. Peilikamerajärjestelmän käyttöönoton myötä valtaosa peileistä on poissa, mikä on selkeästi silmiinpistävin muutos. Tarkkaavaiset huomaavat myös Actrosin päiväajovalojen muuttuneen. Lisäksi joihinkin yksityiskohtiin on tehty vähäisiä muotoilumuutoksia aerodynamiikan nimissä.

Kuljettajan työympäristö uuteen aikaan

Ohjaamossa sisällä uudistuminen on näkyvämpää, sillä kojetaulu ja ohjauspyörä ovat täysin uusia. Muuten ohjaamo on pysynyt sisätiloiltaan ennallaan.

Kojetaulussa perinteinen mittaristo on korvattu perustasolla 10,25 tuuman Multimedia Cockpit -näytöllä, joka kertoo selkeällä tavalla kuljettajalle ajo- ja autotiedot. Esimerkiksi nopeus- ja kierroslukutiedot esitetään analogisten mittareiden näköisinä kuvina, jolloin ne ovat helppolukuisia.

Lisävarusteena on tarjolla Multimedia Cockpit Interactive, joka on edellistä monipuolisempi, ja kooltaan 12 -tuumainen. Se tarjoaa kuljettajalle myös mahdollisuuden valita kahden erilaisen näyttömuodon välillä.

Mittariston korvannut Multimedia Cockpit on perusversiossaankin monipuolinen ja ennen kaikkea selkeä. Interactive-versiossa näyttöpaneeli on hieman suurempi ja tarjoaa enemmän mahdollisuuksia muokkaamiseen.

Kojetaulun keskiosassa oleva 10,25-tuumainen kosketusnäyttö on korvannut suuren joukon perinteisiä katkaisimia. Vaikka näytön alareunassa onkin muutamia painikkeita erilaisille perustoiminnoille, lähtökohtaisesti miltei kaikki autoon liittyvät asetukset tehdään näytön kautta. Näyttöä käytetään äänentoiston hallintaan, valaistuksen säätämiseen ja lukuisiin muihin asetuksiin. Mercedes-Benzin sovelluskaupasta järjestelmään voi hankkia erilaisia sovelluksia tarpeen mukaan, samaan tapaan kuin älypuhelimeen.

Toistuvasti tarvittaville toiminnoille on kuitenkin hyvä olla perinteinen katkaisija, ja niille on varattu tila medianäytön alapuolelta. Muun muassa tasauspyörästön lukitus sekä akselinoston ja työvalojen hallinta voidaan hoitaa perinteisillä katkaisijoilla.

Mittariston korvaavaa Cockpit-näyttöä ohjaillaan ohjauspyörän vasemman puolan painikkeilla ja pyyhkäisyalustalla. Tieto-viihdenäyttöä ohjaillaan ratin oikean puolan ohjaimilla tai itse näyttöä koskettamalla. Tasohiiren tapaan toimivat ohjauspyörän pyyhkäisyalustat vaativat totuttelua, jos ne eivät ole ennestään tuttuja Mercedes-Benzin kevyemmistä autoista.

PPC – enemmän kuin vakionopeussäädin

Vakionopeussäädin on verraten puutteellinen nimi Mercedes-Benzin Predictive Powertrain Control (PPC) -järjestelmälle. Kuten englanninkielinen nimi kertoo, kyseessä on ennakoiva voimalinjan hallintajärjestelmä. Perimmäisenä ajatuksena on toki ylläpitää haluttu nopeus ilman kuljettajan toimia, mutta PPC tekee sen kokonaisvaltaisemmin kuin mikään muu tällä hetkellä kuorma-autoihin saatavissa oleva järjestelmä.

PPC osaa tietysti ennakoida ylä- ja alamäet, ja käyttää voimalinjaa mahdollisimman taloudellisesti maaston muotoja hyödyntäen. Se myös tietää erittäin tarkan kartta-aineiston perusteella vallitsevan nopeusrajoituksen ja sen, kuinka suurella nopeudella tulevaan mutkaan tai liikenneympyrään voi ajaa.

Mutka-ajoa kuljettajan on sen verran autettava, että hänen on kerrottava autolle painopisteen korkeus säätämällä mutka-ajon ”aggressiivisuus”. Mutkan kaartosäteen ja oman kokonaismassansa auto osaa selvittää itse. Näytöllä auto kertoo ennen mutkaa, miten etäällä kohde on ja millä nopeudella se aikoo ajaa sen läpi. Lopulta kuljettajan tehtäväksi jää vain ohjata autoa. Toimii erittäin hienosti. Jopa liikenneympyrässä se suoriutuu loistavasti.

Kojetaulun keskellä on Multi-touch-kosketusnäyttö, jota voi käyttää myös ohjauspyörästä. Usein käytettävät toiminnot ovat valittavissa myös painikkeilla. Käyttökielen voi valita haluamakseen, ja kielivalikossa on myös suomi mukana. Perinteisille katkaisijoillekin on vielä paikkoja jäljellä. Mercedes-Benz Truck App Portalista on hankittavissa mobiililaitteiden applikaatioitten tapaan toimivia sovelluksia, ja valikoima on kasvussa.

Nopeusrajoituksen vaihtuessa, PPC laskee tai nostaa nopeuden suurimpaan sallittuun. Opettavainenkin järjestelmä on, sillä jos asetusnopeus on vaikkapa 82 km/h, ja tullaan taajamaan, auto laskee nopeuden oikein ja nostaa sen taajaman jälkeen, mutta vain arvoon 80 km/h. On kuljettajan vastuulla nostaa asetusnopeus jälleen ylinopeuden puolelle. Alamäkeen rullatessa PPC antaa vauhdin nousta yli sallitunkin, ei tietenkään määrättömästi.

Tästäkin automaatiosta nauttiessa on muistettava, että se ei ole aivan täydellinen. Pariin otteeseen oltaisiin karttatietovirheen takia pysähdytty keskelle tietä ilman näkyvää syytä tai ajettu nopeusvalvontakameraan reilua ylinopeutta, ellei kuljettaja olisi ottanut ohjia käsiinsä. Siitä huolimatta PPC on hienosti toimiva kuljettajan työtä helpottava järjestelmä.

Automaattiohjaus

Mercedes-Benzin raskaisiin kuorma-autoihin on saatavissa myös automaattiohjaus, joka mahdollistaa osittain automatisoidun ajamisen. Kunhan ajokaistalla on leveyttä tarpeeksi, muttei liikaa, ja merkinnät ovat tarpeeksi selkeät, auto osaa ohjata itseään kamera- ja tutkatekniikkaa hyödyntäen. Vastuu ajamisesta on kuitenkin edelleen täysin kuljettajalla, ja lainsäädäntökin edellyttää, että kuljettajan on 15 sekunnin välein osoitettava olevansa valmiina ohjaamaan ottamalla ote ohjauspyörästä.

Automaattiohjaus toimii jokseenkin mallikkaasti moottoritiellä, jossa ajoratamerkinnät ovat kunnossa. Urapaikkaukset, kostean tien kuiva ajoura tai muut pitkittäiset värierot tien pinnassa saattavat ajoittain hämmentää järjestelmää.

Valtatiellä haasteellisiksi osoittautuivat risteysalueiden levennetyt kaistat, veden täyttämät täristävät ajoratamerkinnät ja keltaisella värillä maalatut sulkualueet. Lisäksi koeajossa ollut esisarjan auto ei reagoinut tienpinnan kallisteluista johtuneisiin suunnan muutoksiin kyllin nopeasti, jolloin korjausliikkeestä tuli voimakas, mistä aiheutui B-linkkiyhdistelmässä tarpeettoman laajaa kiemurtelua. Reagointia on maahantuojan edustajan mukaan parannettu tuotantoautoihin.

On vaikea sanoa, kumman pitäisi kehittyä enemmän, suomalaisen tiestön vai auton tekniikan, jotta automaattiohjauksesta olisi kuljettajan työn helpottajaksi? Myös lainsäädäntöön on tulevaisuudessa tultava muutoksia. Joka tapauksessa välillä tuntui mukavalta nauttia Actrosin ajomukavuudesta aivan itse ohjaten.

Peilikameran välittämä kuva on tavallisen peiliasetelman tarjoaman näkymän kaltainen. Autokäyttöön sopivan, laadukkaan ja toimintavarman näytön löytäminen ei valmistajan edustajan mukaan ollut aivan helppoa. Ehkä siksi ainakin vielä kuvassa on melko leveät reunat.

Peilinäkymää ruudulta

Kameroilla ja näytöillä korvatut peilit ovat olleet tulevaisuuden autoja hahmottavissa tutkielmissa vakiotarjontaa jo vuosikymmeniä, mutta kuorma-autopuolella Mercedes-Benz on ensimmäisenä ottanut ne sarjatuotantoon. Arocs- ja Actros-malleissa MirrorCam-peilikamerat ovat vakiona pitkän L-ohjaamon yhteydessä, lyhyempiin S- ja M-ohjaamoihin ne saa valinnaisvarusteena. Järjestelmä korvaa taustapeilit muuten, mutta matkustajan ovessa oleva ramppipeili ja auton eteen näyttävä peili ovat vielä perinteisiä.

Peilien sijaan autossa on kummallakin puolella pienten varsien päähän sijoitettu kamerat, jotka välittävät kuvaa ohjaamossa A-pilareihin sijoitettuihin 15,2 tuuman näyttöihin. Kun ovien peilit ovat poissa, näkyvyys autosta etenkin lähialueelle on parantunut huomattavasti.

Näkymä on samankaltainen kuin peileihin katsoessa, sillä kuva on jaettu kahteen osaan, joista pienempi on laajakulmainen. Tietyissä tilanteissa näyttöihin ilmestyy apuviivoja, joiden avulla voi arvioida takana tulevan liikenteen etäisyyttä. Yksi apuviivoista on säädettävä, eli kuljettaja voi asettaa sen osoittamaan kuormatilan takimmaista kohtaa helpottamaan laituriin peruuttamista.

Kamerat kuvaavat hyvin laajaa aluetta, mutta kuljettajalle näytetään vain tarpeellinen. Käännöksissä näytettävä kulma muuttuu niin, että yhdistelmän takimmainen kulmakin on näytöllä näkyvissä. Järjestelmä täyttää yli 28 metriä pitkän yhdistelmän kameravaatimuksen.

Peilikamerajärjestelmän ansiosta näkyvyys ohjaamosta on parantunut merkittävästi, kun peilit eivät ole enää aiheuttamassa katvealuetta. Näyttö on vain hieman leveämpi kuin ohjaamon A-pilari.

Parasta peilikameroissa on se, että näkymä ei heikkene veden, kuran tai jään takia. Kameroissa on linssin lämmitys, joka kytkeytyy päälle jo +15 asteessa, joten satunnainen linssiin osunut sadepisarakin kuivuu hetkessä. Kamera- ja näyttötekniikasta johtuu, että kuva ei ole aivan yhtä veitsenterävä kuin peilistä katsoen, ja että perässä tulevan, led-valoilla varustetun auton valot näyttävät vilkkuvan. Kumpikaan mainituista ominaisuuksista ei kuitenkaan sanottavasti häiritse.

Parannusta arkeen

Uudistuneiden Mercedes-Benz Arocsien ja Actrosien uraa uurtavat avustinratkaisut ovat herättäneet runsaasti keskustelua, ja tuttuun tyyliin epäileviä mielipiteitä on esitelty vilkkaasti.

Peilikameroiden ansiosta näkyvyys ohjaamosta on parantunut joka suhteessa ja kaikissa olosuhteissa. Monipuolisesti olosuhteet huomioiva vakionopeussäädin on väsymätön taloudellisen ajon taitaja myös pienemmillä teillä. Automaattiohjauskin helpottaa arkea, mutta sen kohdalla mittavamman hyödyn esiin saaminen edellyttää vielä tekniikan, ympäristön ja lainsäädännön kehittymistä.

Mercedes-Benz on ottanut rohkeita askeleita teknisessä kehityksessä, ja varmaa on, etteivät muut valmistajat katsele toimettomina niitä sivusta.

Ennen Vehon syksyn kiertuetta lehdistön edustajat ajoivat kiertueen autoista kaksi Actrosta ja yhden Arocsin Vantaalta Ouluun. Matkalla päästiin ottamaan tuntumaa Mercedes-Benzin viimeisimpiin teknisiin innovaatioihin.

Lue myös: Veholla uusi asiakaspalvelukeskus Kokkolassa

 

 

Lue seuraavaksi