Uutiset

Kuljetuskalusto

Tampereelle toinen valtuutettu Mercedes-Benz-henkilöautohuolto

Tampereen Lielahdessa sijaitseva Tampereen AutoCenter jatkaa kasvuaan ja investointeja erityisesti huolto- ja korjauspuolella. Vuoden alussa startannut valtuutettu Mercedes-Benz -henkilöautojen huolto- ja korjauspiste on positiivinen askel, jonka kautta yhtiö pystyy tarjoamaan asiakkaillensa entistä laajemman palveluvalikoiman.  

 Tampereen AutoCenter on kymmenen vuoden historiansa aikana kasvanut jo 30 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittäväksi merkittäväksi autoalan palvelukeskukseksi. Vuosittain yritys myy 1 500 ajoneuvoa ja samalla yritys on kehittänyt huolto- ja varaosatoimintojaan alan huipputasolle. Yritys sai valtuutetun BMW-huollon edustuksen vuosi sitten ja nyt on myös Mercedes-Benzin erittäin tarkat seulat läpäisty ja työ valtuutettuna huoltopisteenä alkoi vuoden alusta. AutoCenterin huoltotoiminnoista vastaava Marko Kuusisto kertoo, että panostus huollon asiakaspalveluun sekä erityisesti yritysten ylläpitosopimuksiin tulee jatkumaan voimakkaana myös jatkossa.

 Vankka asiantuntemus johtotähdistä

Tampereen AutoCenterillä on vankka kokemus Mercedes-Benz henkilö- ja pakettiautoista, sillä liikkeessä on jatkuvasti noin 50 Mercedes-Benziä myytävänä. Kaikki ajoneuvot ovat huoltotarkastettuja ja läpikäyneet AutoCenterin hyvin yksityiskohtaiset huoltotoimenpiteet. Huollon asiantuntemus on koulutusten kautta huippuluokkaa ja riviin on hankittu henkilöitä, joille Mercedes-Benz on jo omien autoharrastusten kautta tuttu merkki. Kaiken kaikkiaan Mercedes-Benzin huollossa on kahdeksan ammattilaista, joilla on vankka alan kokemus ja käytettävissään viimeisimmät alan ohjelmistot ja koulutukset. Heillä on myös pääsy Daimlerin tietokantaan, josta he näkevät esimerkiksi tuontiajoneuvojen huoltohistoriat sekä kilometrimäärät. Näin AutoCenter pystyy tarjoamaan turvallisen ja nopean vaihtoehdon johtotähtien huolloille AutoCenterin tunnetulla palveluasenteella.

 Kaikki palvelut myös hyötyajoneuvoille

Tampereen AutoCenter tarjoaa paljon myös Vito- ja Sprinter-autoilijoille. Huoltojen lisäksi onnistuvat myös leasing- ja katsastuspalvelut, renkaidenvaihdot, rengashotellit sekä vakuutusyhtiöiden hyväksymät kolarikorjaukset. AutoCenterin asiakas ei myöskään jää ilman ajoneuvoa korjausten tai huoltojen ajaksi, sillä rivistä löytyy seitsemän huippuluokan sijaisautoa, joilla töitä voi jatkaa normaalisti myös isompien korjausten ajan. Kuusisto korostaa myös huolto- ja ylläpitosopimusten helppoutta ja kannattavuutta, sillä niiden kautta ammattilainen voi keskittyä omaan päätyöhönsä ja tuloksen tekemiseen antamalla AutoCenterin vastata ajoneuvopuolen toimivuudesta.

Huollon ammattilaisilla homma hallussa

Tampereen AutoCenterin erittäin siistissä huoltohallissa oli käynnissä Mercedes-Benz E320 CDI:n huolto, jota suorittamassa oli Mercedes-Benz mekaanikko Toni Peltomäki. Peltomäki kertoo olevansa Mercedes-harrastaja myös siviilissä, joten hän on todellisessa unelma-ammatissa. Hän kertoo läpikäyneensä erittäin tiukan koulutuksen MB:n valtuutushuollon johdosta ja perehtyneensä merkin diagnosointiin ja ohjelmien käyttöön hyvin tarkoin. Myös tulevat koulutukset ovat jo kalenterissa ja näin pysytään varmuudella ajan tasalla teknologian kehityksessä. Peltomäki kertoo, että asiakkaan niin halutessa voidaan huoltoajankohdat suunnitella hyvin pitkälle jo valmiiksi ajoneuvon huoltovälien mukaisesti. Tarvittaessa aikoja saa myös nopeasti ja harvinaisemmatkin varaosat saadaan viimeistään seuraavaksi aamuksi paikalle.

 AutoCenter vauhdilla uuteen vuoteen

Vuosi 2013 alkoi AutoCenterillä Mercedes-Benz-valtuutushuollon kautta vauhdikkaasti ja paljon lisää on tulossa. Yrityksen dynaamisesta toiminnasta kertovat myös vahvat panostukset sertifiointeihin sekä laatustandardeihin. Yritykselle on pikapuoliin tulossa sekä 14001-ympäristösertifikaatti että ISO 9001-laatustandardi. Huollon puolella seuraava suuri muutos tapahtuu alkuvuodesta, kun yritys laajentaa pelti- ja kolarikorjaamotoiminnan. Myös Volkswagen- korjaamo starttaa toimintaan helmikuussa 2013 ja virallinen valtuutus Volkswagen-huollolle on tarkoitus saada vuoden loppuun mennessä. Myös muita palveluja on lisätty ja esimerkiksi Webasto- ja Defa-tuotteet ovat nyt liikkeellä myynnissä samoin kuin Bridgestonen renkaat. Nämä uudistukset yhdistettynä laadukkaaseen vaihtoautovalikoimaan sekä tunnettuun asiakaspalvelun korkeaan tasoon tulevat siivittämään AutoCenteriä vauhdikkaaseen kasvuun myös jatkossa.

www.autocenter.fi

Lue seuraavaksi